Polvikipu hellitti parissa päivässä

Elina Laaksonen tunnustaa suhtautuneensa aluksi epäillen Terveys-Hymystä lukemaansa juttuun, jossa kerrottiin mieshenkilön saaneen helpotusta olkapääsärkyihinsä kipumagnesiumsuihkeen avulla.
– Päätin kuitenkin kokeilla – ja hämmästyin.

Hoitoalalla työskentelevä Elina Laaksonen ei itsekään enää muista, missä hän alun perin loukkasi oikean polvensa. Ehkä se sattui töissä, ehkä muualla, mutta joka tapauksessa hän huomasi runsas vuosi sitten kotonaan, että kävellessä polvi muljahteli ikävästi ja sitä särki.

– Jonkinlainen rusahdus sieltä kuului. Polveen sattui etenkin portaita noustessa, mutta ajattelin kuitenkin sen menevän itsestään ohi. Ei kai nyt hoitaja ensimmäiseksi mene vaivojensa vuoksi lääkärin puheille! Nyt jälkeenpäin on helppo sanoa, että olisi kannattanut mennä.

Portaita alas kävellessä siihen ei sattunut, vain ylöspäin noustessa.

– Pakko oli kuitenkin koko ajan kävellä niin töissä kuin kotona. Otin jotain särkylääkettä ja toivoin, että kyllä se menee ohi, ei noin pienen vaivan takia kannata lähteä mihinkään. Sitä alkoi kuitenkin välillä särkeä ihan tosissaan, jolloin en voinut muuta kuin huokailla, että ei voi olla totta, miksi mun polveni tekee mulle tällaisen tempun.

Krampit katosivat

Elinan polvi ei ollut aiemmin kiukutellut millään tavalla. Hänellä on yliliikkuvat nivelet, mutta hän ei osaa sanoa, liittyykö tämä mitenkään oikean polven oikutteluun.

Sitten hänen käsiinsä osui Terveys-Hymy, jossa kerrottiin erään mieshenkilön saaneen olkapäävaivansa katoamaan Terveyssuihkeiden Better You -kipumagnesiumsuihkeiden avulla. Elina luki jutun ja epäili.

– En aluksi uskonut koko juttuun, sillä minulla on hoitajakoulutus enkä usko ollenkaan kaikkiin luontaistuotetarinoihin. Päätin kuitenkin kokeilla suihketta. Rupesin suihkuttamaan sitä aamuin illoin, ja kun maanantaina aloitin, polvi oli jo keskiviikkona oikeasti niin hyvässä kunnossa, etten ollut uskoa sitä todeksi.

Vasen jalka on joskus krampannut ja Elina on sen takia syönyt monta purkillista magnesiumvalmisteita, mutta niistä ei ole ollut apua.

– Ne eivät imeydy samalla tavalla kuin tämä suihke. Nyt ei ole ollut vasemmassakaan jalassa kramppeja.

Päivittäinen apu

Elina käyttää edelleen päivittäin Better You -kipumagnesiumsuihketta. Hän on tietoinen muistakin samaan tuoteperheeseen kuuluvista suihkeista, mutta niitä hän ei ole kokeillut. Sininen kipusuihke riittää.

– Polvi voi tällä hetkellä oikein hyvin. Yhtään ei satu, vaikka kiipeää portaat ylös. Olen valmis suosittelemaan sitä kaikille muillekin samankaltaisista vaivoista kärsiville.

– Jos minun nyt pitäisi valita, kumman ottaa, magnesiumtabletin vai kipusuihkeen, ottaisin kipusuihkeen sata kertaa mieluummin. Magnesiumtableteista ei todellakaan ole ollut minulle mitään apua.

Elinalla on kuitenkin muita terveysongelmia. Hän on nimittäin äärettömän allerginen, mutta on kuitenkin hyvin tyytyväinen siihen, ettei kipusuihke aiheuta hänelle minkäänlaisia allergisia oireita.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuvat Roni Lehti

Terveys-Hymy 12-14

 

Teksti: Hymy
Avainsanat: kramppi, magnesiumsuihke, polvikipu

Kommentit

Oma kommentti