Porttiteoria puree yhä

Varhain tupakoinnin aloittaneilla nuorilla on moninkertainen riski aloittaa myöhemmin myös kannabiksen käyttö. Tämä käy ilmi Suomen Akatemian Päihteet ja addiktio -tutkimusohjelman hankkeesta.

Noin 15 prosenttia tytöistä ja 12 prosenttia pojista oli käyttänyt kannabista tai muita laittomia huumeita ainakin kerran 17 ikävuoteen mennessä. Huumeiden käytön aloittamista ennustivat naissukupuoli, oma ja isän humalajuominen, tupakoivat tai huumeita kokeilleet ikätoverit sekä pojilla aggressiiviset käytöshäiriöt – ja erityisen vahvasti hyvin aikaisin aloitettu tupakointi. Nuorella, joka oli aloittanut tupakoinnin 12-vuotiaana tai sitä nuorempana, oli 26-kertainen riski aloittaa huumeiden käyttö 17 ikävuoteen mennessä verrattuna nuoriin, jotka eivät olleet koskaan tupakoineet.

Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä yksilölliset, ikätovereihin ja perheeseen liittyvät tekijät ennustavat huumeiden käytön aloittamista 17-vuotiaana, jolloin noin 15 prosenttia tytöistä ja 12 prosenttia pojista oli käyttänyt kannabista tai muita laittomia huumeita ainakin kerran.

Varhain aloitettu tupakointi osoittautui erityisen vahvaksi riskitekijäksi. Lähes yhtä vahva yhteys toistui myös hollantilaisessa aineistossa.

Teksti: Hymy
Avainsanat: huume, kannabis, tupakointi

Kommentit

Oma kommentti