Psoriasis on kiusallinen vaiva, mutta se ei tartu, kirjoittaa tohtori Matti Tolonen. Sitä voi hänen mukaansa hoitaa myös luontaisin keinoin.
Noin 100 000-150 000 suomalaista sairastaa psoriasista (prosiaasia, proria). Heistä noin 3-5 prosentilla tauti on vaikea. Psoriasis ei tartu, mutta alttius siihen periytyy. Psoriaasi on tulehduksellinen pitkäaikaissairaus, joka aiheuttaa iho- ja niveloireita sekä altistaa liitännäissairauksille. Tyypillisiä iho-oireita ilmenee kyynärpäissä, polvissa ja hiuspohjassa. Hilseily esiintyy tarkkarajaisina, punoittavina ja paksuuntuneina läiskinä. Joskus kutina voi olla hankalin oire. Iho- ja nivelpsoriasikseen liittyy usein myös kynsioireita. Tulehdus voi aiheuttaa pitkäaikaista väsymystä.
Maailman terveysjärjestö WHO nosti vuonna 2014 psoriaasin muiden vakavien parantumattomien pitkäaikaissairauksien, diabeteksen sekä sydän- ja verisuonisairauksien rinnalle. WHO:n mukaan psoriasis on krooninen, tarttumaton, kivulias ja toimintaa estävä sairaus, johon ei ole olemassa parannuskeinoa.
Hankala etenkin talvisin
Psoriasis oireilee eniten talvisin, minkä vuoksi monet vaikeaa tai keskivaikeaa psoriasista sairastavat lähtevät etelän aurinkoon. Siellä UV-valoa ja lämpöä saa riittävästi iho- ja niveloireiden lievittämiseksi. Auringonvalo parantaakin usein tehokkaasti psoriasisihottumaa, joka voi pysyä poissa jopa useita kuukausia. Psoriasisliitto järjestää iho- ja nivelpsoriasista sairastaville Kanariansaarilla ohjattuja aurinkopainotteisia sopeutumisvalmennuskursseja. Auringonvalon annostelussa on otettava kuitenkin huomioon ihotyypin valoherkkyys. Liiallinen auringonotto lisää ihosyövän vaaraa, varsinkin jos iho palaa.
Kalaöljystä voi olla apua
Kalaöljy ja muut ravintolisät vähentävät selvästi psorin oireita, ihon hilseilyä, kutinaa ja punoitusta. Asiasta on pätevää tieteellistä näyttöä jo yli 30 vuoden ajalta. Italialaisen Pavian yliopiston tutkijat suosittelevat tuoreessa artikkelissaan psorin itsehoitoon sinkkiä, seleeniä, kurkumaa ja kalaöljyn omega-3-rasvahappoja. Tutkimusten mukaan tehokas EPA-annos on keskimäärin 4 g/vrk ja DHA-annos 2,6 g/vrk. Ruoasta ei voi mitenkään saada tällaisia omega-3-annoksia, joten psoriaatikko tarvitsee väkevöityä kalaöljyä ravintolisänä. Sitä ja muita edellä mainittuja ravintolisiä tulisi käyttää pitkiä aikoja, 1-6 kuukautta, jotta saataisiin toivottu hoitotulos.
Äsken julkaistiin uusi meta-analyysi, joka käsitti kymmenen erillistutkimusta. Niihin oli osallistunut 560 psoripotilasta. Kalaöljyn syönti ruuan lisänä paransi taudin voimakkuutta kuvaavaa PASI-indeksiä. Suuria päiväannoksia kalaöljyä syöneiden potilaiden ihon hilseily, kutina ja punoitus vähenivät merkittävästi lumehoitoa saaneisiin verrokkeihin nähden. Koontitutkimuksen tulokset puoltavat kalaöljyn käyttöä psoriaasin hoitoon, päättelevät tutkijat Clinical Rheumatology -lehdessä.
Monet suomalaiset psoriaatikot ovat raportoineet somesssa myös D-vitamiinin (100-250 µg/vrk) lievittävän oireita. Asia on osoitettu myös kliinisissä kaksoissokkokokeissa.
Tutkimusten ja psoriaatikkojen käytännön kokemusten perusteella kannattaa siis nauttia vahvaa etyyliesteröityä kalaöljyä, sinkkiä, seleeniä, kurkumaa ja D-vitamiinia (vähintään 100 µg/vrk), joilla on hyvä yhteis- ja vuorovaikutus.
Kommentit
Oma kommentti