Pullo päivässä Havupuu-uutejuomaa!

Esa Tammi sairastui muutama vuosi sitten niin erikoiseen tautiin, etteivät lääkärit vieläkään tiedä, mikä sen aiheutti. Yhtäkkiä Esalle ilmaantui suuhun paiseita. – Onneksi vaimo löysi valmisteen, joka palautti ruokahaluni, Esa kertoo.

Lahtelainen siivousalan yrittäjä Esa Tammi, 67, muistaa ikuisesti erään keväisen päivän vuodelta 2010.

– Lähdin aamulla töihin ihan tavallisesti ja rupesin juomaan termospullosta kahvia yhdeksän maissa. Kahvi ei mennytkään kurkusta alas, sillä nieleminen oli hyvin vaikeaa. Sanoin työkavereilleni lähteväni kotiin ja että menen emännän kanssa lääkärille hakemaan penisilliinikuuria. Luulin, että kyseessä oli vain jokin angiinan tapainen juttu. Menin yksityiselle lääkärille, mutta hän ei ymmärtänyt suoraan sanottuna hevon paskaa koko tilanteesta. Hän kirjoitti lääkityksen, joka pahensi asiaa.

Esan suuhun oli ilmaantunut valtavasti suuria paiseita, ja niitä tuli koko ajan lisää. Seuraavaksi hänen tiensä vei Helsinkiin ja Meilahden sairaalaan leikattavaksi. Paiseet alkoivat tukkia nielua, joten tilanne muuttui hengenvaaralliseksi. Mielessä kävi jo ennenaikainen kuolema.

– Operaation tehnyt lääkäri kertoi leikanneensa uransa aikana paljon paiseita, mutta hän ei ollut vielä koskaan aikaisemmin nähnyt tällaista tapausta. Paiseet saatiin pois, ja minut siirrettiin sairaalassa letkuruokintaan. Kaikkiaan se oli kolmen kuukauden sairaalakeikka. Paino putosi jo ensimmäisen kolmen viikon aikana 23 kiloa.

Mystiset paiseet

Yksikään lääkäreistä ei osannut sanoa, mikä Esan mystisen sairauden aiheutti. Hänellä ei ole edes allergioita. Kukaan Esan lähipiiristä ei ole koskaan sairastunut samalla tavalla. Esalle tehtiin kaiken kaikkiaan peräti 10 leikkausta, yhdeksän Helsingissä ja yksi Lahdessa. Operaatioita tehtiin sekä suun kautta että molemmilta puolilta kaulaa. Yhden leikkauksen yhteydessä Esan äänihuulet vaurioituivat, jonka seurauksena hänen äänensä vähän särisee. Puheesta saa kuitenkin hyvin selvän, ja huumorintajuinen Esa sanookin suunnitelleensa keikkalaulajan uraa. Olisi yksi raspikurkku tanssilavoilla lisää.

– Kähinä jäi puheeseen, mutta pahimmassa tapauksessa olisi saattanut mennä koko puhekyky. Muuten mulla ei terveen papereita olekaan ja olen monta kertaa huomannut, että liiraa tosi pahasti.

– Kaiken kaikkiaan tämä on mystinen juttu. Meillä on rakennusliikkeille loppusiivouksia tekevä siivousfirma ja minulla on sivuhommana ollut vuokratiloissa myös pesulantapainen. Kun pesin mattoja, siellä saattoi olla hometta, joka voisi olla tämän sairauden takana, mutta mitään varmuutta siitä ei ole.

havupuu_uutejuoma_th_by_valmistaEsan letkuruokinta jatkui vielä kotioloissakin, mutta kun letkut otettiin pois, hänellä ei yllättäen ollutkaan nälkä. Ruokahalu oli mennyt. Mies oli laihtunut niin rutkasti, ettei hän omien sanojensa mukaan kehdannut enää mennä shortseissa ihmisten ilmoille. Jalat muistuttivat luuviulua.

– Vaimoni Raili oli lukenut Terveys-Hymystä Kari Herttuan Havupuu-uutejuomasta ja tarjosi sitä minulle. Olin aluksi vastaan, sillä en ollut koskaan uskonut luontaistuotteisiin ja pidin niitä lähinnä hölöhölöhölönä, mutta suostuin sitten kuitenkin. Ei se ota jos ei annakaan.

– Mutta se kokeilu kannatti! Emäntä alkoi tehdä havupuujuomatoteja, joita napattiin aamuin illoin, ja niin tämän ansiosta ruoka alkoi taas maittaa.

Tauti ei ole uusinut

Kun Esa joutui käymään lääkärintarkastuksissa, hän kertoi lääkärille, mitä hän söi ja joi. Jo aiemmin hän oli maininnut hoitohenkilökunnalle käyttävänsä Havupuu-uutejuomaa.

– Kesken kaiken lääkäri kysyi minulta, käytänkö vielä sitä Havupuu-uutejuomaa, jolloin ajattelin, että nyt olen tehnyt virheen ja että tulee pyyhkeitä. Kerroin hänelle, että kyllä käytän, aamulla viimeksi. Lääkäri tunnusti yllättäen, että hänkin käyttää sitä, mutta valitteli vaan, että häntä se alkaa vähän närästää.

Esa harmittelee enää vain sitä, että ihan alkuvaiheissa hän nautti juomaa päivittäin liian vähän, mutta kuuden viime vuoden aikana hän on kulauttanut kurkkuunsa pullon päivässä. Puolikas aamulla, toinen puoli illalla ja joskus hän käy pullolla keskellä päivääkin, jos jano iskee. Hän sanookin, ettei hän juo janoonsa mitään muuta.

– Tauti ei ole uusinut, ja jo pitkään paino on ollut sama kuin ennen sairastumista. Totta kai sairauden uudestaan ilmaantuminen on mahdollista, mutta luotan melko pitkälle tähän juomajuttuun. Olin ihan terve, kun tauti iski, eikä sillä hetkellä ollut reseptilääkitystäkään. Jos nyt jättäisin juoman pois, ei ikinä tiedä, mitä seuraisi. Se on antanut ruokahalun lisäksi myös pirteyttä. Siellä on niitä anti.. .mitä nää on… antioksidantteja tosi paljon. Meikäläiselle ei oikein toi ulkomaankieli taivu.

Esa Tammi on vaimonsa Railin, 69, kanssa saavuttanut aikamoisen ennätyksen, sillä vuonna 1979 pariskunta otti ja humppasi Heikki Hietamiehen juontamilla Lappeenrannan humppafestivaaleilla silloisen maailmanennätyksen eli yhtä soittoa käsittämättömät 57 tuntia ja 15 minuuttia. Se merkitsi sekä Suomen mestaruutta että silloista maailmanennätystä.

Terveys-Hymy 1-2017

 


 

Havupuu-uutejuoma

Turun yliopistossa tutkittu luonnon antioksidantti länsirannikon männystä. Tutkimuksiin perustuvien kemiallisten havaintojen ja havupuu-uutejuomaa käyttäneiden henkilöiden kokemusten perusteella sen hyvää tekevä sisältö ei ole pelkän uskon varassa.

Havupuu-uutejuoma

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Matti Matikainen
Avainsanat: havupuu-uutejuoma, Karin havupuu-uutejuoma, paise suussa

Kommentit

Oma kommentti