”Punkki ja borrelioosi  koirasta”

Mirka Alanoja– Tuli mieletön uupumus eivätkä edes 16 tunnin yöunet riittäneet, janakkalalainen Mirka Alanoja muistelee muutaman vuoden takaisia aikojaan. – Kaikki alkoi sairaasta koirastani ja punkin puremasta.

Mirka Alanojan terveyskierre alkoi jo kaksivuotiaana, kun hän putosi keinusta ja loukkasi niskansa pahasti. Ankarat säryt ovat sävyttäneet hänen elämäänsä siitä lähtien. Kaiken lisäksi hänellä todettiin 19-vuotiaana munuaisten vajaatoiminta ja ensimmäisen, hyvin hengenvaarallisen sydänlihastulehduksensa hän sai vain 23-vuotiaana. Sama sairaus uusi vielä viittä vuotta myöhemmin, vaikka lääkäri oli jo ensimmäisen sydänlihastulehduksen jälkeen todennut, ettei Mirka kestäisi enää toista. Onneksi lääkäri oli väärässä.

Mirka on 80-luvun puolivälistä lähtien hakeutunut erilaisiin vaihtoehtohoitoihin ja pikku hiljaa hän on menettänyt uskonsa koululääketieteeseen. Lopullinen niitti tuli muutama vuosi sitten, kun häneen oli pumpattu särky- ja tulehduskipulääkkeitä suuria määriä. Niistä ei ole ollut muuta seurausta kuin sisuskalujen pettäminen.

Uusi riesa Mirkalle siunaantui kesällä 2005, kun hänen 11-vuotias tiibetinspanielinsa alkoi omien sairauksiensa takia olla tiensä päässä.  Koira sairasteli kolmisen vuotta ja lopulta se oli niin heikossa kunnossa, ettei se jaksanut omin jaloin mennä ulos edes tarpeilleen vaan Mirkan oli kannettava sitä.

– Kerran vasempaan reiteeni sattui kamalasti. Luulin aluksi, että koiran kynsi oli raapaissut. Reiteen tuli rengasmainen, pyöreä läntti, jota ihmettelin itsekseni ja näytin sitä lähipiirillenikin. Kaikki olivat sitä mieltä, ettei kyseessä voi olla punkki, kun en kulkenut pahemmin edes luonnossa. Siitä alamäki kuitenkin alkoi. Immuunipuolustus laski ja minuun iski ihan tolkuton väsymys. Edes 16 tunnin yöunet eivät riittäneet. Huuliherpestä alkoi tulla kahden viikon välein, jota yritin torjua apteekin herpeslääkkeillä, homeopaattisilla valmisteilla sekä suurella määrällä tyrnimarjamehua ja -sosetta.

Lääkärille Mirka ei punkista puhunut, sillä hän oli juuri tuolloin kypsynyt lääkäreihin omien terveystaistelujensa vuoksi. Kun punainen rengas reidestä katosi, hän ajatteli, että itse vaivakin katoaisi.

Toisin kävi. Mirkan säryt muuttivat luonnettaan entistä rajummiksi. Tuntui kuin aivot eivät olisi mahtuneet pääkopan sisään ja vähältä piti, ettei hän vaikeimpina hetkinään huutanut suoraa huutoa. Kovista särkylääkkeistäkään ei ollut apua. Nukkumisesta ei tahtonut enää tulla mitään.

– Myös kasvoihin tuli outoja tuntemuksia, ja etenkin vasemmalla puolella tuntui puutumista ja halvaantumisoireita. Minulla esiintyi myös jatkuvaa huimausta ja raajoihin tuli kummallista kömpelyyttä. Käsissä ei tahtonut pysyä mikään ja polvet pettivät. Raajoja paleli ja käytin villasukkia ja -käsineitä keskellä kesääkin.

Mirkan tuttavapiiriin kuului luontaishoitoja antava fytonomi Altti Parviainen, joka oli houkutellut Mirkaa vastaanotolleen, mutta Mirka arvelee olleensa niin huonossa kunnossa, ettei hän jaksanut lähteä. Hän lupasi tulevansa vasta sitten, kun olisi vähän parempi.

– Lopulta menin hänen luokseen viime syyskuussa, kun en enää itse selvinnyt tilanteesta. Olin yrittänyt saada oireita lievemmiksi homeopaattisilla valmisteilla, mutta monenlaiset vaivat vain jatkuivat. Punkin osuus ongelmiini tuli esille vasta toisella käyntikerralla, ja sen jälkeen asiat ovat kulkeneet parempaan suuntaan. Hän suositteli monia valmisteita, ja yksi kantavimmista on Hankintatukun (www.hankintatukku.com) elimistön puolustusjärjestelmää ylläpitävä Immunoclucan, jota sopii nimenomaan punkin pureman jälkiseurauksiin. Tämän vuoden alussa pystyin jo tekemään kevyitä lumitöitä ja kävelin peräti puolentoista tunnin lenkin. Se oli minulle aikamoinen ihme.

– Nykyään myös kaikki muut kivut, säryt ja hermo-oireet ovat ensimmäisen kerran moneen vuosikymmeneen kokonaan poissa. Kovia lääkkeitä en ole syönyt kahteen vuoteen. Minulla on varma vakaumus siitä, että saan asiani kuntoon Altin hoidoilla.

– Pystyn nyt taas lukemaan ja kirjoittamaan ja ylipäätään keskittymään asioihin, Mirka iloitsee. – Sairaus vei kyvyn kirjoittaa ja myös selkeän sanallisen ulosannin. Väsyn toki edelleen herkästi ja saatan nukkua 12 tunnin yöunia, mutta joskus selviän kymmenelläkin tunnilla. Nyt pystyn taas kävelemään ja ulkoilemaan ja käymään iäkkäiden vanhempieni luona.

Borrelioosi lisääntyy huolestuttavasti

– Punkkien levittämä borrelioosi on lisääntynyt Suomessa huolestuttavasti. Vuonna 1992 maassamme tavattiin 440 borrelioositapausta, kun niitä oli vuonna 2007 jo 1331. Nykyisin borrelioosiin sairastuu jo yli 2000 ihmistä vuodessa, fytonomi Antti Parviainen kertoo

Hänen mukaansa  joulukuuset ja lemmikit tuovat punkit koteihimme ja jopa vuoteisiin – varsinkin niille, jotka antavat lemmikkien nukkua samassa sängyssä.

– Borrelioosi aiheuttaa tulehdustekijöiden nousua selkäydinnesteessä ja aivonesteessä.

Sama neste virtaa molempien ympärillä. Siksi borrelioosia ei voi havaita verikokeessa vaan pelkästään selkäydinpunkteerauksen kautta saadusta näytteestä. Borrelioosin oireita ovat alkuun moninivelkivut, lapsuuden aikainen ”moninivelreuma”, ja encephalitis (aivoturvotus), joka on suoraa oiretta aivonesteessä olevasta taudinaiheuttajasta. Kolloidinen hopea käy sisäisesti tulehdustekijöiden alentamiseen ja keskittymiskyvyn palauttamiseen.

– Jatkossa borrelioosi voi aiheuttaa muita selkäytimen hermotuksen (dermatomien) alueella olevia systeemisiä sairauksia: ALS, fibromyalgia, krooninen väsymysoireyhtymä (lisääntyneet tulehdustekijät lymfassa lisämunuaisen kuorikerroksessa). Kroonisen migreenin yhteydessä olisi hyvä tarkistaa, johtuvatko oireet borrelioosin aiheuttamasta aivoturvotuksesta (encephalitis).

– Verisuonten seinämien tulehdustila (vasculitis) ja MS-tauti voivat olla seurausta borrelioosin tulehdustekijöitä nostavasta vaikutuksesta. MS-taudin yhteydessä syntyy krooninen hapetustekijöiden/tulehdustekijöiden kuorma, joka hapettaa, härskiinnyttää ja kovettaa hermosäikeen ympärillä olevaa asetyylikoliini-metioniini-inositoli-lesitiini myeliinituppea. Asiaa voi auttaa jälkeenpäin tarjoamalla keholle lipotrooppisia tekijöitä tablettimuodossa.

Lisätietoa Altti Parviainen 040-7477419 ja reumaliitto.fi/punkki/borrelioosi

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 4-09

Teksti:Reijo Ikävalko
Avainsanat: borrelioosi, punkki

Kommentit

Oma kommentti