Puoli vuotta, 25 kg

Kai WeckmanKun imatralainen Kai Weckman totesi viime pääsiäisenä painavansa 142,6 kg, hän päätti tehdä asialle jotakin. Nyt hän on 25 kiloa kevyempi ja suunnittelee vielä kutistuvansa sen verran, että vaaka näyttää tasan satasta.

Kai Weckman, 38, sanoo tottuneensa siihen, että hänen nimensä kirjoitetaan aina väärin, joten toivoa sopii, että se on tässä jutussa oikein. Kai on ammatiltaan arkkileikkurin hoitaja, mutta hän on ollut nyt jo melkein viisi vuotta sairauslomalla pahan kolarin jälkeen.

– Oli maaliskuinen ilta ja olin tulossa vanhempieni luota kotiin. Tie oli jäässä ja vastaani tuli varmaan ainoa auto koko iltana, mutta osuimme kurvikohdassa vastakkain. Oma auto ei kääntynyt ja seurauksena oli rytinää. Loukkasin oikean olkapääni niin pahasti, että sitä on nyt leikattu kolme kertaa ja lääkärit ovat sitä mieltä, ettei siitä enää tule työkuntoista kättä.

– Olen tietysti vielä oikeakätinen, ja vamma vaikuttaa käden käyttöön aika lailla. Mitään raskaampaa sillä ei pysty nostamaan. Kädessä on koko ajan särkyä ja särkylääkkeitä kuluu. Nukkuminen ei kolarin jälkeen ole onnistunut muuten kuin nukahtamislääkkeiden avulla.

Kai WeckmanKailla on myös verenpaine- ja kolesterolilääkitys ja verensokeri on ollut koholla. Tämä kaikki on johtunut hänen mittavasta ylipainostaan, sillä 187-senttinen mies painoi hurjimmillaan viime pääsiäisen tienoissa yli 142 kiloa.

– Olen aina liikkunut ja urheillut aika lailla, joten vielä nuoruusvuosina ylipainoa ei ollut. Armeijaan mennessä kiloja oli kuitenkin jo kertynyt jonkin verran, ja niinpä laihduin siellä kahdeksan kuukauden aikana 27 kiloa eli 107:stä kilosta 80:een. Siitä se jostakin kumman syystä lähti taas nousemaan.

Kai on seurustellut tyttöystävänsä Kati Nuuttilan, 35, kanssa jo 14 vuotta ja heillä on 10-vuotias Carola-tytär. Pariskunta on menossa naimisiin tämän vuoden viimeisenä päivänä, jolloin Kain alkuperäisten suunnitelmien mukaan piti painaa enää tasan 100 kiloa. Aika loppui kuitenkin kesken, mutta nykyinenkin 117 kilon kunto on todella hyvä saavutus, kun ottaa huomioon, missä ajassa se on tehty.

– Olen yrittänyt laihduttaa kaikilla mahdollisilla keinoilla, Kai huokaa. – On kokeiltu luontaistuotteet ja olen yrittänyt ihan pelkästään ruokavaliolla, mutta heikoin tuloksin. Nyt satuin keväällä lukemaan New Nordicin Chili Burnista.

Kai sanoo, ettei hänellä ollut mitään varsinaista herkkua. Ruokailutottumukset olivat epäsäännölliset eikä lautasella juuri näkynyt vihreää. Olutta kului aika minimaalisesti, mutta nakkeja ja muuta roskaruokaa kyllä upposi. Liikuntaakin Kai harrasti jonkin verran, mutta ilmeisesti ei riittävästi.

– Rupesin ottamaan Chili Burnia kahden ensimmäisen viikon aikana kaksi tablettia aamupalan ja toiset kaksi päiväruuan kanssa. Paino alkoi pudota eikä minun enää ollut koko ajan nälkä. Jostakin kumman syystä myös vihreää alkoi ilmaantua lautaselle. Korjasin muutenkin ruokailutottumuksiani ja rupesin liikkumaan entistä enemmän. Ilmeisesti tämä valmiste myös polttaa rasvaa.

Kai myöntää, että 142-kiloisena kengännauhojen solmiminen oli vaikeaa.

– Nyt myös yleinen terveydentila on kohentunut. Kävin hiljattain verikokeissa, ja aiemmin koholla olleet verensokerit olivat nyt normaalit. Kolesterolikin oli muuttunut parempaan suuntaan ja verenpaine on erittäin hyvä. Olen oikein tyytyväinen nykytilanteeseen. Vaatekaappi on tietysti mennyt uusiksi.

Kai myöntää, että henkisesti hänen nykytilanteensa on aika ajoin stressaava. Hän osaa purkaa kuitenkin ylimääräistä energiaansa liikuntaan, ja niinpä hän kävelee päivittäin tunnin lenkin, usein elämänkumppaninsa kanssa.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Marjut Vuotila

Terveys-Hymy 1-10

Teksti:New Nordic
Avainsanat: laihdutus, ylipaino

Kommentit

Oma kommentti