Rasvahappovalmiste pitää kolesterolin kurissa

Kun Sinikka Kimmelman kolesteroliarvo alkoi 10 vuotta sitten nousi korkealle hän päätti tehdä ryhtyä ottamaan rasvahappovalmistetta. Sen avulla kolesteroli on koko ajan pysytellyt viiden kieppeissä.

Liedossa Turun lähellä asuva Sinikka Kimmelma, 63, kertoo olevansa erityisherkkä ihminen, joka reagoi voimakkaasti kaikkeen. Hänellä todettiin kohonnut verenpaine jo alle nelikymppisenä.

Verenpaine pysyy kuitenkin aisoissa oikeanlaisen verenpainelääkityksen avulla. Lääkettä määrättäessä todettiin, että sukurasitus on ainoa syy verenpaineen nousemiseen. Sinikan isä kuoli sydäninfarktiin jo 37-vuotiaana.

Verenpainetautia seurataan vuosittain terveystarkastuksessa. Tehdään verikokeita, mitataan kolesteroliarvot ja otetaan sydänfilmi. Ikävä kyllä Sinikalla ja hänen miehellään Reijolla on perinnöllistä taipumusta myös kohonneeseen kolesteroliin. He eivät kuitenkaan halua ruveta alentamaan sitä kovilla kolesterolilääkkeillä eli statiineilla.

Rasvahappovalmiste auttoi

Sinikan kolesteroli alkoi nousta 10 vuotta sitten. Silloin hän rupesi syömään Via Naturalen Omegat-rasvahappovalmistetta. Arvot lähtivät putoamaan jo muutaman kuukauden kuluttua. Hänen annostuksena päivittäin on kaksi Omegat 3-6-7-9 -kapselia sekä yksi kalaöljykapseli. Edelleenkin hänen kokonaiskolesteroliarvonsa on 5,1, missä se on Omegoitten ansiosta pysytellyt jo kymmenen vuotta.

Sinikan aviomiehellä Reijolla kolesteroli pääsi nousemaan lukemiin 7,1. Hänelle on statiineja ehdoteltu useaan otteeseen, mutta Reijo ei ole tarttunut tarjoukseen. Myös Reijon puolelta on aikamoista sukurasitetta, sillä hänen isänsä sai infarktin alle viisikymppisenä. Onneksi Reijon pumppu ja verisuonet ovat kunnossa.

– Hän on kokeillut Benecolia ja punariisiä, mutta kolesteroliarvot eivät ole pudonneet, Sinikka kertoo. 

– Olen monet kerran kuluneiden kymmenen vuoden aikana suositellut hänelle samaa valmistetta, mutta tähän asti hän ei ole suostunut ottamaan sitä. Kun kolesteroliarvot alkoivat kohota jo yli seitsemän, hän lopulta suostui kokeilemaan samaa annostusta, jota itsekin otan eli kaksi kapselia Omegat –rasvahappovalmistetta ja vielä yksi kalaöljykapseli päälle. Otamme nyt molemmat saman verran näitä valmisteita joka aamu.

Omegat-rasvahappovalmiste auttoi lopulta myös Sinikan miestä Reijoa.

– Kun Reijo oli ottanut tätä annostusta tasan puoli vuotta, hän meni mittauttamaan kolesterolinsa uudelleen. Se oli pudonnut 6,1:een eli peräti yhdellä pykälällä. Olimme todella hämmästyneitä näin nopeasta ja selvästä arvojen paranemisesta. Kyse oli vielä samasta laboratoriosta, missä edellinen koe oli otettu kuusi kuukautta aikaisemmin.

Sinikan ihmiskoe

Pariskunta ei ole pahemmin keskustellut lääkärien kanssa asiasta.

– Lääkäri kyllä kuuntelee, mutta ei ota kantaa. Olen jo ajat sitten ottanut vastuun itsestäni ja syön niitä valmisteita, joiden koen olevan tarpeellisia terveyteni ylläpitämiseksi. Kolesterolista ja sen alenemisesta minulla on jo 10 vuoden kokemus, joten tiedän mistä puhun, Sinikka ja Reijo syövät muitakin luontaistuotteita kuten D-vitamiinia, sinkkiä, karnosiinia ja mukana on myös monivitamiinivalmiste. Ruokavalio on vähärasvainen ja kasvispitoinen molempien sukurasitteen vuoksi.

Sinikka teki itselleen kesällä 2014 pienimuotoisen ihmiskokeen, sillä hän lakkasi muutaman viikon ajaksi ottamasta Omegat-rasvahappovalmistetta.

– Vaikutus alkoi tuntua yllättävän nopeasti. Hiukset ja iho muuttuivat elottoman oloisiksi ja olo tuntui jotenkin nuutuneelta. Palasin äkkiä takaisin normaalikäytäntöön. Huomasin tarvitsevani tätä valmistetta ihan tosissaan. Olen usein suositellut tätä keinoa muillekin, jos on vähänkin kolesteroliongelmia, mutta moni on sanonut, että tuote on heidän mielestään kallis. Olen itse eri mieltä.

– Huomaan tarvitsevani tätä Omegat-valmistetta kokonaisterveyteni vuoksi, joten se on hintansa väärti. Sairauden hoito se vasta kalliiksi tulee. Me ainakin Reijon kanssa jatkamme näiden syömistä myös tulevaisuudessa.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Roni Lehti

Terveys-Hymy 1-2016

Teksti:Via Naturale
Avainsanat: kolesteroli, rasvahappovalmiste, verenpaine

Kommentit

Oma kommentti