Saara Auvisen elämä meni kolme vuotta sitten sekaisin. Hän putosi tuolloin hevosen selästä ja vammautui vaikeasti.
– En muista itse tapahtumasta mitään, Saara sanoo.
Saara Auvinen. Kuvat Reijo Ikävalkon juttuun Hymyn terveysliitteeseen.
Onnettomuudesta on siis kulunut kolme vuotta. Nykyään 25-vuotias Saara Auvinen oli tuona elokuisena päivänä kouluttamassa nuorta hevosta, joka syystä tai toisesta säikähti ja heitti Saaran katapulttina maahan kovalle hiekkakentälle.
– Putosin alaselän kautta suoraan niskalleni ja löin takaraivoni. Mahdollisesti sain myös kaviosta iskun vasemmalle puolelle päätä. Kypärä meni takaa rikki, ja ilman sitä olisin varmasti kuollut. Olenkin tehnyt kypäräkampanjaa marraskuusta 2015 lähtien.
Saara ei ollut ensimmäistä kertaa hevosen selässä, sillä hän aloitti ratsastusharrastuksen jo viisivuotiaana.
– Innostus alkoi siitä, kun naapurissa oli hevosia. Kävelin reippaana tyttönä tallille ja kysyin, pääsenkö ratsastamaan. Osallistuin ihan ensimmäiseksi jo kilpailuihin, joten aloitin heti korkealta, Saara naurahtaa.
Saara ehti harrastaa ratsastusta 18 vuotta.
– Nykyään minulla ei ole enää lupaa, koska riskit ovat aivan liian suuret, jos satun uudestaan putoamaan selästä. Haaveilen kuitenkin ratsastuksesta varsinkin näin kesäisin. Minulla ei ole minkäänlaista kammoa tai katkeruutta hevosia kohtaan, joten se ei ole esteenä. Muita esteitä sitten kyllä riittää.
Totta. Saara nimittäin vammautui hyvin vaikeasti hevosen selästä pudottuaan. Hän on tällä hetkellä täysin työkyvytön. Hänellä on vaikea aivo- ja niskavamman jälkitila, joka aiheuttaa voimakasta väsymystä.
Pyörätuoliin Saara ei onneksi ole joutunut. Liikkuminen on silti edelleen huonoa: joinakin päivinä kävely ei kerta kaikkiaan onnistu, parempina päivinä hän pystyy tekemään kolmen vartin rauhallisen kävelylenkin.
– Toimintakykyistä aikaa on vuorokaudessa vain pari tuntia. Pystyn nykyään olemaan hereillä 7-10 tuntia, mutta valtaosa tästä ajasta on aivosumua. Onnettomuuden jälkeen nukuin 22 tuntia vuorokaudessa, mutta nykyään nukun enää 12-18 tuntia. Onhan siinä parannusta, mutta jokainen ymmärtää, ettei tilanne ole hyvä.
Kaikki muut sen ymmärtävät, vaan ei Saaran vakuutusyhtiö LähiTapiola. Kun onnettomuus sattui, Saara oli ratsastusvalmentaja ja hevosalan yrittäjä ja kaikkien vakuutusten piti olla kunnossa. Ne olivatkin kunnossa, mutta sitten vakuutusyhtiö alkoi pistää hanttiin. Saara on onnettomuudesta lähtien taistellut korvausten kanssa ja tilanne on vieläkin kesken. Seuraavaksi siihen ottaa kantaa Tapaturmalautakunta.
– Sain korvauksia aina marraskuuhun 2015 saakka, kunnes vakuutusyhtiö teki yhtäkkiä päätöksen, että olenkin täysin työkykyinen. Oli mielenkiintoinen yhteensattuma, että juuri vakuutusyhtiön päätöksen aikaan olin KELA:n maksamalla kuuden viikon kuntoutusjaksolla sairaalassa. Sain yllättäen postia, että olenkin LähiTapiolan mielestä täysin työkykyinen. Ristiriita oli sanalla sanoen järkyttävä.
Monen alan huippuammattilaiset ovat tutkineet Saaran ja todenneet hänen vammansa vaikeiksi. LähiTapiola toki myöntää, että hänelle on tullut työtapaturman vuoksi aivo- ja niskavamma ja että päässä on kuhmu – eli syy-yhteydestä ei ole epäselvyyttä.
– Heidän tuorein päätöksensä väittää kuitenkin, että monimuotoinen oirekuva ei johdu aivovammasta vaan että sen aiheuttaa joku muu. Heillä ei kuitenkaan ole osoittaa, mikä se ”joku muu” voisi olla. Erittäin laajoissa psykiatrisissa tutkimuksissa minulta ei ole löydetty mitään psyykkistä sairautta.
Saara on saanut kokea vakuutusyhtiön kanssa asioidessaan monenlaista ynseyttä, välinpitämättömyyttä ja huonoa käytöstä. Hän onkin tehnyt yhdestä lääkäristä kantelun Valviraan.
Kun mikään muu ei auttanut, Saara teki saamastaan kohtelusta julkisen. Häntä on haastateltu televisioon ja hänestä on tehty useita lehtijuttuja. Saara on myös tavannut päätöksistä vastuulliset LähiTapiolan päättäjät, mutta ymmärrystä tai sympatiaa ei ole herunut.
– Pääsääntö on ollut se, että vakuutusyhtiön lääkärit ovat asiaan edes sen paremmin tutustumatta kävelleet esimerkiksi HYKS:n huippuasiantuntijoiden tekemien tutkimusten ja diagnoosien yli. Vakuutusyhtiön lääkärit tietävät nämä asiat näemmä paremmin.
”Onneksi on turvaverkosto”
Saara sanoo oman peruspositiivisen suhtautumisensa auttaneen selviämään vaikeasta elämäntilanteesta.
– Se on suurin voimavara. Olin kuitenkin niin lähellä kuolemaa, että olen oppinut arvostamaan hyvin pieniä asioita. Saatan ulkona pysähtyä katsomaan taivasta ja sen kauneutta. Ennen onnettomuutta en ehtinyt miettiä tällaisia asioita.
– Onneksi on myös hyvä tukiverkosto. Minulla on paljon ystäviä ja lähimpänä tukena on avopuoliso, jonka kanssa olen seurustellut jo seitsemän vuotta. Meidän suhteemme on onnettomuuden jälkeen mennyt vain parempaan suuntaan, se on yhdistänyt meitä entistä tiiviimmin. Minusta tuli tapaturman jälkeen entistä lempeämpi ja stressaan vähemmän, vaikka käsillä on tosi isoja asioita. Nyt ei ole enää voimavarojakaan stressata, vaikka taistelu LähiTapiolan kanssa on ollut aivan hirveä. Me riitelemme aika isoista korvauksista.
Saara nimeää suurimmiksi elämänsä haittatekijöiksi väsymyksen ja muistiongelmat. Hän haluaisi tehdä monia asioita, mutta väsymys estää sen. Väsymys vaikuttaa ihan kaikkeen, muun muassa aloitekykyyn.
– Saatan jumittua tuntikausiksi johonkin ei niin järkevään. On kuin sinulla olisi uusi hieno puhelin, johon on ladattu kaikki hyvät sovellukset, mutta kun akku on rikki, pystyt käyttämään vain muutamaa sovellusta, vaikka puhelinta olisi ladannut koko yön. Sellaiset minun aivoni tällä hetkellä ovat.
– Sekin tässä vakuutusyhtiön kanssa riitelyssä on ristiriitaista, sillä olen toivonut koko ajan kuntoutusta. Tavoitteenani on vielä päästä työelämään mukaan. Lääkärit – siis muut kuin vakuutusyhtiön lääkärit – ovat ihan toista mieltä, mutta itse haluan pitää vielä toivoa yllä. Toki olen realistinen ja tiedän, ettei minusta enää tule 15-tuntista työpäivää tekevää yrittäjää. Mutta ei vakuutusyhtiön kanta ainakaan motivaatiota lisää.
Minkälaisia terveisiä Saaralla on sitten LähiTapiolan väelle?
– Kuinka te pystytte nukkumaan yönne, hän sanoo hiljaa.
Keraaminen lämpösuoja auttaa
Saara tutustui jo kuuden viikon sairaalareissullaan Riihimäellä vaikuttavan Back on track -nimisen yrityksen keraamisiin, kehoa lämmittäviin nivel- ja lihassuojiin. Ja ihastui.
– Testasin poolokaulusta ja niskasuojusta. Lämpö teki todella hyvää. Se auttoi kipuihin. Hankin niitä myös kotiin ja olen käyttänyt niitä keväästä 2016 eli jo toista vuotta. Minulla on runsaasti tämän firman tuotteita, mutta eniten minua ovat helpottaneet niskasuoja ja selkävyö, jotka lämmittävät mukavasti. Eivät nämäkään kipuja vie kokonaan pois, mutta helpottavat oloa kummasti.
– Olen joutunut syömään särkylääkkeitä, mutta otan niitä vasta ihan viimeisenä keinona, jos mikään muu ei auta. Pahimmat säryt ovat niskassa ja päässä. Viimeksi tänään heräsin hermokipuun, jolloin otin heti huivin ja paidan käyttöön. Jos niskasuoja on tärkein, niin seuraavaksi voisin mainita pohjesuojat, joita käytän myös käsissä.
Back on track -tuotteilla on hyvin laaja jälleenmyyjäverkosto, jonka kautta tuotteita on helppo hankkia. Tarkempia tietoja Saaran käyttämästä tuotesarjasta on www.backontrack.com/fi -nettisivuilla.
Koirakoulu jatkuu
Saara on hankkinut kotiavukseen vähän yli puolivuotiaan labradorinnoutajan, joka tottelee nimeä Uuno.
– Turhapuron mukaan tietysti, hän nauraa.
– Ostin sen ja koulutan sitä avustajakoiraksi. Vielä toistaiseksi suhde on hiukan toisinpäin, eli minä autan enempi häntä. Me opettelemme parhaillaan tavaroiden nostamista ja noutamista. Taudinkuvaani kuuluu myös se, etten tunne nälkää enkä janoa, joten opetan koiran ilmoittamaan verensokerin laskun. Nälän ja janon tunteen katoaminen on tyypillinen aivovamman oire: aivojen pitäisi lähettää signaalia nälän tunteesta, mutta kun ne eivät minulla sitä tee. Voin helposti olla vuorokauden syömättä ja juomatta, jos kukaan ei muistuta.
– Tavoite on myös saada Uuno avustamaan minua kävelyssä. En vielä osaa sanoa, tuleeko sille jonkinlainen tuki selkään, mistä voin ottaa kiinni. Aika sen näyttää.
Aika näyttää paljon muutakin, muun muassa sen, saako Saara oikeutta vai ei. Vielä kerran kysymys LähiTapiolan päättäjille: onko Saara Auvinen tosiaankin teidän mielestänne sataprosenttisesti työkykyinen?
Kommentit
Oma kommentti