Ravintolisämarkkinat kasvussa Suomessa

Euromonitorin tilaston mukaan Suomen vitamiini- ja ravintolisämarkkinat ovat kasvaneet viisi prosenttia vuonna 2013. Vitamiinien ja ravintolisien voimakas kasvu on huomionarvioista, sillä taloustilanne on ollut haasteellinen.

Kuluttajat eivät ole olleet valmiita tinkimään hyvinvoinnistaan. Lisäksi yleinen kiinnostus terveydestä ja ruokavaliosta on lisännyt vitamiinien ja ravintolisien myyntiä.

Euromonitor mukaan vitamiini- ja ravintolisämarkkinat reagoivat nopeasti erilaisiin trendeihin. Tyypillisesti media tarttuu kiinni tiettyjen ainesosien terveyshyötyihin ja saa aikaan kysyntähuippuja kuluttajilla. Esimerkkinä ovat muun muassa superfood, melatoniini ja D-vitamiini. Ravintolisät kestävät melko hyvin talouden laskusuhdanteissa, mutta lyhyellä aikavälillä reagoivat negatiiviseen mediajulkisuuteen.

Kaiken kaikkiaan Euromonitorin katsauksen perusteella voi todeta, että suomalaiset ovat aktiivisia ravintolisien käyttäjiä ja alalle voi odottaa hyviä tuleviakin vuosia. Ravintolisämarkkinoiden odotetaan kasvavan keskimäärin 3 prosenttia vuosittain 2018 saakka olevalla ennustejaksolla.

Teksti: Hymy
Avainsanat: ravintolisä, vitamiini

Kommentit

Oma kommentti