Ravintolisien imeytyvyys on kaiken A ja O

Fysioterapeutti Risto Santala seuraa paitsi oman alansa asioita myös ravitsemusta ja ravintolisiä. Hän on löytänyt valmistesarjan, joka toimii kaikkein parhaitan. – Avainsana on imeytyminen, hän toteaa.

Kangasalla asuva, mutta Tampereen ydinkeskustassa hyvinvointirypäs Fysio Profarmin tiloissa työskentelevä Risto Santala, 34, on päätynyt nykyiseen ammattiinsa aikamoisen mutkan kautta. Ristosta piti alun perin tulla diplomi-insinööri, mutta tulikin fysioterapeutti. Eikä hän tunnu katuvan valintaansa hetkeäkään.

– Olin viittä vailla DI, mutta se ei ollut mun juttuni, hän kertoo. – Olen fysioterapeutti ja koulutettu hieroja, mutta pidän myös luentoja terveyteen liittyvistä aiheista.

Ristolla on uusioperhe, vaimo on kampaaja ja parhaimmillaan paikalla on neljä pientä pojanviikaria, ikähaitari kahdesta kymmeneen. Risto vakuuttaakin, ettei tämän porukan kanssa pääse hetkeksikään tylsistymään.

Perehtynyt ravintolisiin

Hän tekee vaimonsa kanssa myös seksuaalineuvontaa ja pariskunta on ollut Ylen ohjelmissakin mukana.

Terveysalan moniosaajana Risto on perehtynyt myös suomalaisten ravitsemukseen ja ravintolisiin. Hän on monien kokeilujen kautta päätynyt tamperelaisen Futmedin Superior Source -tuotesarjaan. Kyseessä on kielen alle laitettavista vitamiini- ja hivenainepillereistä, jotka imeytyvät suun kautta heti ja suoraan vereen. Hän huomauttaa kuitenkin heti kättelyssä, ettei hänellä ole tähän yritykseen minkäänlaisia taloudellisia kytköksiä.

– Myös valmennan urheilijoita ja hieron heitä paljon. Monet asiakkaat ovat saaneet hyviä kokemuksia näistä tuotteista. Kampaajana 12 vuotta toiminut vaimoni on huomannut tämän sarjan biotiinivalmisteesta ihan konkreettista hyötyä asiakkailleen: huomaa kuulemma jo viikossa, kuinka kynnet ja hiukset ovat alkaneet kasvaa. Siitä valmisteesta ei voi sanoa muuta kuin että se tosiaankin toimii.

– Toinen tärkeä valmiste on B12-vitamiini, joka on hyvä tuote vanhuksille ja ikääntyville, mutta myös urheilijoille. Itse huomasin, että se piristää. Kyseessä ei ole stimulantti, mutta jos siitä on puutetta, tulee väsynyt olo. Monien kilpailevien B12-vitamiinivalmisteiden imeytyminen on heikko, mutta Futmedin tuotteen imeytyvyys on huippuluokkaa. Hyötysuhde on aivan toista kuin perinteisillä tablettivalmisteilla. Monissa apteekin kilpailevissa tuotteissa on mukana niin paljon sidosaineita, ettei niistä saa kunnollista hyötyä. Ne eivät imeydy.

Pelkkä ravinto ei riitä

Risto Santala sanoo suhtautuvansa skeptisesti moniin luontaistuotealan valmisteisiin, mutta hän tietää, että Superior Sourcen tuotteita on tutkittu. Asiakkailleen hän suosittelee muun muassa samaan sarjaan kuuluvaa Multivitamiinikompleksia, samoin D-vitamiinia, joita hän käyttää ajoittain itsekin.

– Tyyppiasiakas on 30–40-vuotias henkilö, joka urheilee jossakin määrin. Olen aika paljon tekemisissä liikunnan ja urheilun parissa, mutta totta kai asiakkainani on sellaisiakin, jotka eivät kuntoile.

– Me emme vain kerta kaikkiaan saa nykyisestä ravinnostamme riittävästi kaikkea. Suomalainen suositus on muutenkin aika pieni, ja harva syö riittävän monipuolisesti. Olen valmennustoimissani huomannut, että jo ihan normaalilla dieetillä jää toistakymmentä vitamiini- ja hivenainetta puuttumaan. Nykyinen D-vitamiininkin suositusannos on ihan minimi. Suositus- ja optimiannokset ovat aivan eri asioita. Niinpä suosittelen hyvää valmistetta, joka varmasti imeytyy.

Ristolla on omakohtaistakin kokemusta Futmedin tuotesarjan toimivuudesta.

– Yleensä näistä valmisteista ei huomaa mitään konkreettista. Tein parin asiakkaan kanssa D-vitamiini- ja B12 -testin. Vertasin Futmedin kielen alle pantavia valmisteita parin perinteisen, oikein hyvän ja luotettavan tablettifirman valmisteisiin. Kun pitoisuudet mitattiin, tablettifirmojen tuotteet antoivat ihan hyvän tuloksen, mutta niillä ei menty lähellekään ylärajoja. Kun sitten vaihdettiin samoilla annoksilla Futmedin tuotteisiin, esille tuli selvä ero. Nyt pitoisuudet nousivat tosi komeasti, mikä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Futmedin tuotteet imeytyivät selkeästi muita paremmin.

Terveys-Hymy 2-2017

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Mika Kanerva
Avainsanat: ravintolisän imeytyminen, ravitsemus

Kommentit

Oma kommentti