Refluksitauti ilmaantui Tuulalle kolme vuotta sitten

Tuula VarilaHelsinkiläistä Tuula Varilaa on jo kolmisen vuotta kiusannut ikävä refluksitauti eli mahahapon nousu ruokatorveen. Erityisesti se on vaivannut öisin.

Kun Tuula Varilan, 69, ensimmäiset refluksioireet ilmaantuivat kolmisen vuotta sitten, hän pelkäsi, että kyseessä olisivat sydänperäiset vaivat. Tuula varasi ajan lääkärille, joka pisti hänet polkemaan, häneltä otettiin sydänfilmi ja hänelle tehtiin myös mahalaukun tähystys. Löytyi suuri palleatyrä, mutta sydänvaivoista ei onneksi ollut kysymys.

– Lääkäri soitti minulle kokeista ja sanoi, että olen perusterve. Yritin vastustella ja sanoin, että onhan minulla tämä refluksitauti, mutta hän totesi siihen vain, että sen kanssa pitää oppia elämään.

Yksi Tuulan refluksitaudin aiheuttajista on siis palleatyrä, mutta sen operoimisesta ei ole ollut mitään puhetta. Eräs tuttu lääkäri on kuitenkin yllyttänyt Tuulaa lähtemään leikattavaksi, koska palleatyrä operoidaan nykyään laserilla. Hanke on kuitenkin tällä hetkellä vaiheessa.

Tuula on ollut kahdeksan vuotta eläkkeellä hoitoalan töistä. Hän on työskennellyt sekä pääesikunnassa että vastaanottohoitajana Hämeentien lääkärikeskuksessa, viimeksi mainitussa peräti 25 vuotta. Tuula on naimisissa armeijan palveluksessa olleen ja soittajana vaikuttaneen Matti Varilan kanssa, ja pariskunnalla on ollut viisi poikaa, joista yksi on kuollut. Tuulan aviopuoliso sai aivoinfarktin vuonna 2004 eikä ole sen jälkeen nähnyt ainoatakaan tervettä päivää.

Tuula on hoitanut kotona miestään, mutta tämä pärjää kuitenkin vielä sen verran hyvin, ettei Tuulaa omien arvelujensa mukaan hyväksyttäisi omaishoitajaksi. Niinpä pariskunta sinnittelee eteenpäin päivän kerrallaan. Ja yön, sillä refluksitauti on haitannut ilkeästi Tuulan yöunia.

– Olen oppinut hyvin varovaiseksi kaikissa ruuissa. Rakastan sipulia, vaikka sen kanssa pitäisi olla varovainen, mutta sen sijaan omenoita ja tomaatteja en syö ollenkaan. Kahvia juon aamuisin vain yhden kupillisen, ja illalla juomme teetä. Vaiva on iskenyt erityisesti silloin, kun olen yrittänyt ruveta nukkumaan, ja olen usein joutunut nousemaan keskellä yötä istumaan seinää vasten. Silloin oireet helpottavat, mutta ei sellaisessa asennossa nuku.

Tuula sattui lukemaan Terveys-Hymystä (9/2008) lahtelaisesta autokauppiaasta Ville Haaralasta, joka oli saanut omat närästysvaivansa kuntoon Harmonia Oy:n uudella Gastronel+ -nimisellä valmisteella. Villen tarina on luettavissa myös www.terveyshymy.fi -nettisivuilla.

– Siitä on nyt aikaa vuoden verran. Rupesin ottamaan Gastronel+ -kapseleita kolme kappaletta vuorokaudessa kahdeksan tunnin välein, ja se helpotti oloa selvästi. Yöt muuttuivat selvästi mukavammiksi. Olen välillä kokeillut myös lääkärin määräämiä reseptivalmisteita, mutta nyt olen taas siirtynyt Gastronel+ -kapseleihin. Menen yleensä nukkumaan klo 22 paikkeilla ja herään neljän maissa siihen, että kurkussa tuntuu. Valvominen voi sen jälkeen viedä vähän aikaa, mutta saan uudestaan unen päästä kiinni. Nousen kuitenkin joka aamu jo puoli kuuden maissa.

–  Aika kivasti Gastronel+ on hellittänyt oireita. Ihan kokonaan ne eivät ole vielä kadonneet, mutta ilman muuta parempaan suuntaan on menty.  Tunnustin terveyskaupassakin, että aivan ihana tuote se on. Nyt on jo kolmas paketti menossa.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 2-09

Teksti:Harmonia
Avainsanat: Gastronel+, refluksitauti, vatsavaiva

Kommentit

Oma kommentti