Riitta Havukaisen keinot stressiin

Riitta Havukainen– En yleensä jännitä esiintymistä enkä stressaannu kovin herkästi, mutta totta kai sellaisiakin kausia tulee, suosikkinäyttelijä Riitta Havukainen kertoo.

Riitta Havukainen, 54, löi itsensä koko kansan tietoisuuteen telkkarin hulluttelusarjassa Fakta Homma, jossa hän esitti Hansua. Toinen koheltaja oli tietysti Pirreä näytellyt Eija Vilpas. Riitta on toki tehnyt paljon muutakin, sillä hän on ollut kiinnitettynä Helsingin Kaupunginteatterissa jo peräti vuodesta 1986. Riitan ilmaisuskaala on harvinaisen laaja ja niinpä hänellä on riittänyt töitä joskus ihan stressiksi asti. Hän on tullut tunnetuksi sekä humoristisista rooleista että myös laulunlahjojensa ansiosta.

Riitan juuret ovat Viipurissa, josta hänen molemmat vanhempansa ovat kotoisin. Riitan vanhemmilla oli Lahdessa kemikaalialan tukku, joka ei kuitenkaan menestynyt. Edessä oli muutto Helsinkiin, missä isä jatkoi edelleen samalla alalla, joskin vieraan palveluksessa. Äiti oli töissä verohallituksessa. Nyt molemmat ovat jo edesmenneitä.

– Molemmat vanhemmat olivat saaneet kaupallisen alan koulutuksen, ja kun Suomea minun nuoruudessani jälleenrakennettiin, monet kannustivat lapsiaan kaupallisille aloille. Minuakin ajettiin lääkäriksi tai lakimieheksi, mutta en kuunnellut näitä puheita. Siskostakin tuli teatteriohjaaja.

– Ihan pienenä haaveilin maatalon emännän töistä, mutta se haave sittemmin haihtui. Pääsin ylioppilaaksi vuonna 1974 ja opiskelin Teatterikorkeakoulussa vuosina 1982-86. Olen vieraillut Tampereella molemmissa teattereissa ja myös Ryhmäteatterissa.

Riitalla on kaksi lasta, keväällä ylioppilaaksi kirjoittanut Katariina sekä 14-vuotias Santtu, jonka isän Eppu Salmisen kanssa Riitta on asunut avossa jo viitisentoista vuotta. Kuvioihin kuuluu myös Epun 19-vuotias Roope-poika, joka asuu jo omillaan Hakaniemessä. Riitta ja kumppanit asustavat Oulunkylässä.

Papin aamenesta ei kuulemma ole ollut puhetta. Riitta toteaakin tomerasti, että pappi saa tässä yhteydessä pitää suunsa kiinni, ja jos suhteen virallistaminen joskus tulee eteen, toimituksen hoitaa kaupungin virkamies.

Riitalle sattui pari vuotta sitten vakava onnettomuus, kun hänen oma hevosensa kompastui ja meni nurin kesken laukan. Riitalta katkesi rytäkässä solisluu, joka meni täysin tohjoksi. Ensimmäinen leikkaus ei tuottanut toivottua tulosta, sillä metallivahvistus ei luutunut. Toisen operaation jälkeen Riitta on kuntoutunut kohtalaisen mukavasti, joskin solisluun kohta pullottaa hiukan, siihen jäi arpi ja välillä siihen vihlaisee. Niinpä Riitta myi hevosensa ja päätti, että yksi selästä putoaminen riittää.

– Muuten terveys on oikein hyvä. En syö mitään reseptilääkkeitä, joten ihan eloveenalla mennään. Luontaistuotteita olen kokeillut silloin tällöin, mutta usein tahtoo käydä niin, että innostun jostakin asiasta ja käytän sitä vain vähän aikaa.

Näyttelijän työ on stressaavaa, sillä siinä joutuu hajottamaan itseään moneen suuntaan. Riitta sanoo kuitenkin, ettei hän ole kovin herkästi stressaantuva tyyppi. Joskus maailma voi silti alkaa kaatua, mutta onneksi kollega Mikko Kivinen osasi antaa sopivan vinkin.

– Mikko laihduttaa Polar Pharman Tonalinilla ja vihjaisi minulle saman firman Antistress-nimisestä valmisteesta. Tutustuin siihen vuosi sitten ja kokeilinkin muutaman kerran. Tuolloin oli kuitenkin vähän löysempi kausi elämässäni enkä ollut stressaantunut. Vuodenvaihteessa tuli sitten vähän tiukempi ja raskaampi harjoitusjakso erään näytelmän kanssa, ja silloin ajattelin, että nyt Antistress olisi tarpeen. Olen ottanut yhdestä neljään tablettia tarpeen mukaan ja totesin kyllä aika nopeasti, että ne tosissaan jeesasivat. Sain unta entistä paremmin enkä enää ollut samalla lailla kahden säikeen varassa kuin aikaisemmin.

– En juuri koskaan ota niitä ennaltaehkäisevästi vaan vasta sitten, kun huomaan, että nyt alkaa pipoa kiristää. Sen kyllä huomaa kehossaan, mutta kun ottaa muutaman Antistressin, niin voi vähän rentoutua ja mennä loikomaan tai metsään kävelemään. Valmiste on siitäkin hyvä, ettei se vedä veltoksi vaan koko ajan on ihan oma itsensä. Se ei ole kolmiolääke eikä sen takia vaaranna liikennettä tai lähiympäristöä.

– Tämä on oikein hyvä vaihtoehto silloin, kun perinteiset rentoutuskeinot niin kuin ulkoilu, sauna tai jooga eivät auta. Se ei mene mitenkään päähän, se vain relaa mukavasti.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Miguel Vera

Terveys-Hymy 6-09

Teksti:Polar Pharma
Avainsanat: Antistress, jännittäminen, jännitys, stressi

Kommentit

Oma kommentti