Ritva Oksanen sai hyvät geenit

Koko kansan tuntema ja rakastama näyttelijä-laulaja Ritva Oksanen pitää hyvää huolta kunnostaan, elää ja syö terveellisesti ja käyttää ravintolisiä pysyäkseen iskussa. – Hoidan päivittäin ihoani hyvillä itsehoitotuotteilla ja käyn perusteellisessa kasvohoidossa.

Näyttelijä Ritva Oksanen täyttää tämän vuoden kesäkuussa jo 75 vuotta, mutta ikä on hänelle vain pelkkiä numeroita. Ritva on edelleen lujassa kunnossa. Tällä hetkellä hän tekee yhden naisen kaksituntista showta Hämeenlinnan Teatterissa ja esityksiä on viikottain neljästä viiteen.

Näyttelijättären on käsikirjoittanut Outi Popp ja ohjannut Arja Pessa. Olen valinnut esityksen kappaleet yhdessä Pedro Hietasen kanssa. Musiikki sivuaa omaa elämääni ja Pedro on kanssani myös lavalla. Teen kahden tunnin aikana kaikkiaan 12 erilaista naiskuvaa ja laulan siinä välillä.

Ritva asuu Helsingin keskustassa, mutta hänellä on koti myös Hämeenlinnassa. On ihan pakko kysyä, kuinka hän jaksaa tällaista tahtia.

– Menen Hämeenlinnaan aina päivää aikaisemmin ja asettaudun paikoilleni, näyttelen 4–5 kertaa ja tulen taas lauantaina päivänäytöksen jälkeen kotiini Helsinkiin. Onhan se vähän reipasta meininkiä, mutta kunto kestää. Minulla ei ole mitään lääkärin määräämää reseptilääkettä. Laitoin korkin kiinni jo 25 vuotta sitten.

Itseään pitää hoitaa

Ritva on pitkään käyttänyt säännöllisesti ravintolisiä ja uskoo niiden antamaan lisäpotkuun ja suojaan.

– Sairastan flunssiakin vain erittäin harvoin. Mulla on hyvät geenit, mutta ne eivät pelkästään auta. Itseään pitää myös hoitaa, Ritva painottaa.

– En käytä kaupunkioloissa autoa ollenkaan vaan kävelen kaikki matkat – säästä riippumatta. Näytöksen jälkeen teen myös rivakan lenkin, jotta saan latauksen tasaantumaan ja unen houkutelluksi, sillä riittävä uni on myös terveyden tukipilareita. Kesäisin uin paljon ja vuoden ympäri venyttelen aamuin illoin säännöllisesti.
Ritvalla on ollut myös vakava sairaus. Hänellä todettiin 12 vuotta sitten paksunsuolen syöpä, joka saatiin kuitenkin hoidettua.

– Siihen joko kuollaan tai sitten selvitään, hän toteaa tomerasti.

– Ei siinä sen kummempaa kertomista ole.

Ritva on jo vuosia käynyt – aina kun ehtii – Helsingissä Dui Clinic Kauneuskeskuksessa. Hän käyttää Dui Clinicin omia tuotteita, jotka perustuvat kiinalaiseen lääketieteeseen.

– Usein hymähdetään, että helppoahan tässä on näyttää upealta, kun makoilee päivät pitkät hoidettavana. Kyllä se vain on niin, että välillä menee pari kolmekin kuukautta, etten ehdi edes ajatella hoitoon lähtemistä. Mutta kun kotihoito on säännöllistä ja hyvin ainein, ei tarvitse stressata ihonhoidon kanssa, hän myhäilee.

Uusi tuote testissä

Pari vuotta sitten Ritva pääsi epäviralliseen tutkimusryhmään mukaan, jossa haluttiin selvittää, kuinka uusi, Suomen markkinoille lanseerattava kollageeniravintolisä vaikuttaisi eri ikäisten naisten ihoon, hiuksiin, kynsiin ja niveliin. Kyseessä on Terveyskauppiaiden Liiton vuoden 2014 hoitotuote -kategorian voittanut SkinGain. Pari vuotta sitten ei tiedetty muuta kuin että tuotteen pitäisi olla tehokas, koska mukana oli ensimmäistä kertaa sekä ykkös- että kakkostyypin kollageeniyhdistelmä, joka nostaa kollageenitasot  nopeasti.

– Minulla on aina ollut hyvä iho, joka on peräisin äitini geeneistä. Lisäapu ei kuitenkaan ole pahaksi, ja niinpä olen käyttänyt SkinGainia säännöllisesti yhden pussin aamuisin ja toisen iltaisin. Sekoitan jauheen veteen, jolloin siitä tulee raikas sitruksenmakuinen juoma.

Iho ei kuivu läheskään yhtä helposti kuin aikaisemmin ja voiteita kuluu vähemmän. Ritva sanoo, että myöskään vartalon iholle ei tarvitse olla läträämässä voidetta joka mutkassa.

– Suurimman eron huomasin kuitenkin nopeasti hiuksissani, johon luottokampaajanikin Pirjo Stenberg Salon PiSaMasta kiinnitti huomiota aivan ällistyneenä. Hän totesi, että hiusteni leikkausväliä on tihennettävä. Hiusten laatu muuttui myös vahvemmaksi ja pörheämmäksi. Samaan aikaan kampaajalla käyvät muut asiakkaat tivaavatkin aina minulta, mikä se ihmeaine oikein on ja mistä sitä saa!

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Katri Ilves

Terveys-Hymy 3-14

Teksti: Hymy
Avainsanat: iho, kollageeni, ravintolisä

Kommentit

Oma kommentti