Ritvan vatsavaivat katosivat

Ritva AhtiainenRitva Ahtiainen on onnellinen, sillä hänellä ei ole koskaan ollut suurempia terveysmurheita. Vain vatsa on oikutellut, ja Ritva on joutunut aika ajoin syömään happolääkkeitä. Nyt nämäkin murheet ovat onnellisesti ohi.

Ravintola-alalla elämäntyönsä tehnyt Ritva Ahtiainen on alun perin Etelä-Pohjanmaan likkoja, sillä hän on syntyjään Kauhajoelta. Sieltä on kuitenkin pitkä matka Raaheen, missä hän nykyään asuu.

– Minä olen tyttö, joka kulkee vähän miesten perässä, hän viisastelee.

– Mies on eläkkeellä oleva merikapteeni ja meillä on aikuinen tytär.

Ritava on ollut itseoikeutetulla eläkkeellä tarjoilijan töistä jo viisi vuotta.

– Olen hirveän terve ihminen, hän iloitsee.

– Ei reseptilääkkeitä, eikä mitään vakavampaa sairautta ole ollut koskaan. Joitakin ohimeneviä pikku juttuja on ollut, mutta niitä nyt tulee jokaiselle. Vatsa on kuitenkin oireillut silloin tällöin. Olen joskus joutunut syömään jopa happoläkkeitä.

Vaivat poistuivat

Pari vuotta sitten joku neuvoi Ritvaa kokeilemaan Via Naturalen Omegat-rasvahappovalmistetta. Hän alkoi syödä niitä, ja syystä tai toisesta vatsa muuttui samoihin aikoihin täysin oireettomaksi.

– En ole syönyt Omegat-valmistetta pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti, mutta aina kun olen ollut Suomessa, olen ostanut paketin. Otan sitä yhden kapselin aamulla ja toisen illalla.

Ritva onkin miehensä kanssa viettänyt talvet Espanjassa, missä he asustavat Fuengirolan ja mantereen puolivälissä. Tällä hetkellä hän on Espanjan auringossa jo kahdettatoista talvea peräjälkeen.

– Mies oli siellä jo koko viime kesän, ja kävin sen aikana kaksi kertaa häntä tapaamassa. Yleensä me olemme siellä yhdessä kaikki talvet.

Ritva yhdistää valmisteen vatsavaivojeni katoamiseen.

– En tietenkään osaa sanoa täysin varmasti, oliko asia näin, mutta siltä minusta tuntuu. Lääkärille en ole puhunut asiasta mitään, koska en ole tarvinnut lääkäriä.

Terveyden salaisuus

Yksi Ritvan rautaisen terveyden salaisuuksista on varmasti liikunta. Hän sanookin olevansa siihen koukussa.

– Patikoin Espanjan vuoristossa jopa yli kolmen tunnin lenkkejä. Raahessa käyn kuntosalilla pari tuntia kerralla. Suomessa lenkkeilen yli kymmenen kilometrin matkoja. Täytyy myöntää, että tunnistan itseni hyvin urheiluhenkiseksi.

Ritvalla on kotona seuralainen, sillä hänellä on lemmikkinä Balthasar-niminen pikkuinen valkoinen karvakerä, joka on bichon maltese -rotua.

– Se on vain vähän perhoskoiraa isompi, hän selvittää.

– Sen kanssa ei voi käydä lenkillä, sillä tuollaiset koirat eivät jaksa tehdä niitä. Hän on enempi seurustelu- ja sylikoira.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Anne Anttila

Terveys-Hymy 2-12

Teksti:Via Naturale
Avainsanat: vatsa, vatsavaiva

Kommentit

Oma kommentti