Roskaruoka ei sovi ihmisille eikä eläimille

Mirjam NumminenMirjam Numminen jäi eläkkeelle äidinkielen opettajan virasta kymmenisen vuotta sitten, jonka jälkeen hän on kunnostautunut vallan toisenlaisissa kuvioissa.

Mirjam Numminen, 72, jäi eläkkeelle vuonna 1998 Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, missä hän opetti äidinkieltä. Alkujaan hän opetti myös latinaa. Mirjamin aviomies Esko on niin ikään eläkkeellä oleva äidinkielen opettaja. Pariskunnan tytär luki ensin sosiaalityöntekijäksi, mutta jatkoi opintojaan ja on nyt valtiotieteen lisensiaatti ja titteliltään tutkijaopettaja.

Nummiset ovat vankkoja kissaihmisiä. Kissa on kuulunut kalustoon jo nelisenkymmentä vuotta, ja burmankissojen kasvatus alkoi vajaat 30 vuotta sitten. Tällä hetkellä Nummisten perheeseen kuuluu kahdeksan naukuvaa burmaa.

– Ostimme ensimmäisen burmamme vuonna 1980 tohtori Vogelin myyntiedustajalta, Mirjam kertoo. – Vaihtoehtomaailma alkoi kuitenkin yhä enemmän kiinnostaa vasta eläkeiän lähestyessä. Suoritin Frantsilassa eläinten luontaishoitajan tutkinnon 1998 ja valmistuin diplomihomeopaatiksi Arcanum Oy:ssä kolme vuotta myöhemmin. Olen saanut siis myös ihmispuolen homeopaatin koulutuksen, joten annan hoitoja sekä eläimille että ihmisille.

– Lähdin tälle tielle ihan luonnollisista syistä, koska perheeseen kuului kissoja ja vanhenevia ihmisiä, Mirjam naurahtaa. – Hoitokokemusta on kertynyt vuosien saatossa varsin paljon. Kuudes vuosi on menossa, kun keikkailen pitämässä vastaanottoa Mikkelissä. Omien kissojen lisäksi annan hoito-ohjeita muiden kissoja varten ihan päivittäin. Ylipäätäänkin olen keskittynyt lähinnä kissojen hoitoon ja olen sanonut, että kissat ovat luksusryhmä elämässäni.

Mirjam kiinnittää suurta huomiota ravitsemukseen, jonka merkitystä hän painottaa sekä ihmisille että eläimille.

– Minun arvoasteikossani ensimmäisenä on ravitsemus, sitten tulevat ravintolisät, homeopatia ja tarvittaessa koululääketiede. Kissoilla on suurin piirtein samoja sairauksia kuin ihmisillä: niillä on virtsatieongelmia ja nivelvaivoja, joiden syynä ovat huono ruoka, liikalihavuus ja diabetes. Kissoilla diabetesta ilmenee usein kuuden vuoden iässä, ja yhtenä kaikkein painavimmista syistä siihen on roskaruoka, mikä kissoilla tarkoittaa kuivamuonaa ja laadutonta kosteaa ruokaa. Ne sisältävät runsaasti viljaa, kasviksia, soijaa ja ihmisille käymättömiä teurasjätteitä. Kissa ei voi käyttää hiilihydraatteja hyväkseen, koska sillä on hyvin lyhyt ruuansulatuselimistö, joka ei riitä niiden käsittelyyn. Toisaalta kissalta puuttuu amylaasientsyymi eli se ei edes pysty sulattamaan hiilihydraatteja.

Mirjamilta on syksyllä tulossa kirja, jonka nimi on Kissallesi terveyttä ja pitkää ikää. Häneltä on jo aiemmin ilmestynyt Mirjamin kissanhoidon opas ja vähän muutakin samaan alaan liittyvää.

– Annan kissoilleni monta kertaa viikossa omega 3 -kalaöljyä, sillä se on aivojen lääkettä. Näin kehittyy tavallista juonikkaampia kissoja, mistä en toisaalta tiedä, onko se hyvä vai paha asia. Annan kalaöljyä sekä kissojen odotusaikana että pennuille. Syötän myös Bioteekin Hainrusto+Vihersimpukkaa, koska sekä kissoilla että koirilla on runsaasti nivelvaivoja. Annan kissoille myös probiootteja. Jos jotakuta kiinnostaa, näitä asioita on selvitetty tarkemmin www.ipsitilla.fi -nettisivuillani. Ipsitilla tarkoittaa muuten pikku emäntää.

Myös Mirjamin aviopuoliso Esko Numminen, 69, on saanut runsaasti helpotusta omiin vaivoihinsa Mirjamin neuvojen ja vinkkien kautta.

– Jäin aikoinani eläkkeelle MS-taudin takia, jota ennen sairastin syöpääkin. MS-tauti väsytti aivan hirvittävästi ja liikkuminenkin muuttui vaikeaksi. Jalka vain läpsyi alla, kun yritin kävellä. Sitten Mirjam alkoi syöttää minulle homeopaattisia aineita, ja jo parin viikon kuluttua väsymys oli syystä tai toisesta kaikonnut. Nappasin pölyimurin käsiini ja imuroin hetkessä kolmekerroksisen talon! Siitä se alkoi. Mirjam on hyvin järjestelmällinen ja sitkeä, sillä hän tekee kaikista hoidoista, aineista ja niiden vaikutuksista tarkat muistiinpanot. Kaikki tieto, mitä hän hoidoissaan käyttää, on moneen kertaan tarkistettua.

Esko antaa tunnustusta myös vaimonsa ravinto-opeille ja hänen suosittelemilleen ravintolisille. Hän myöntää nöyrästi nyt jo itsekin ymmärtävänsä ruuan ja ravinnon merkityksen terveydelle.

– Nytkäytin polveni kolmekymppisenä, mistä lähtien se vaivasi vuosikymmeniä, mutta nykyään se on ollut jo monta vuotta täysin oireeton. Olen ottanut siihen Mirjamin neuvosta Hainrusto+Vihersimpukkaa ja nyttemmin myös Nivel Boswelliaa. Näiden lisäksi syön säännöllisesti myös omega 3- valmisteita.

– Esko sai kymmenkunta vuotta sitten lääkäriltä sellaisen lausunnon, että hän pystyy kävelemään hädin tuskin parisataa metriä. Nykyään me kuitenkin kävelemme pitkiä lenkkejä ja teemme jopa metsätöitä, Mirjam kertoo. – Minä pystyn olemaan polvillani lattialla ihan vaivattomasti, vaikka minulla oli aiemmin nivelvaivoja. Särjin pentuna vasemman polveni, kun laskin suoraan sanottuna päin mäntyä. Kävin toistakymmentä vuotta sitten näyttämässä polvea lääkärille, joka sanoi tilanteen olevan sen verran paha, että muu ei auta kuin leikkaus.

– Nyt satuin kaatumaan jäätiköllä, jolloin mursin ranneluuni. Minulle tehtiin luuntiheysmittaus, jossa todettiin, että polvi onkin täysin terve. Lasken tämän Hainrusto+vihersimpukka -valmisteen ansioksi. Rusto pystyy kasvamaan, kun sille annetaan mahdollisuus.

Mirjam sanoo, ettei hän ole missään vaiheessa käyttänyt mega-annoksia vaan on noudattanut niitä ohjeita, mitä kunkin purkin kyljessä on lukenut.

– Luuntiheysmittaus sai minut mietteliääksi. Minultahan leikattiin vuonna 1981 munasarjasyöpä. Siinä tietysti menivät estrogeenit sen sileän tien eikä ennuste ollut hääppöinen luustonkaan kannalta. Varmaan voin kiittää luitteni hyvästä kunnosta oikean ravitsemuksen ja vaihtoehtomaailman löytymistä – unohtamatta liikuntaa.

Myös Mirjamin ystävätär Kristiina Ruotsi, 51, on saanut suurta helpotusta vaivoihinsa Mirjamin avulla.

– Olen saanut syntyessäni vamman, joka vahingoitti oikeaa puolta kehostani. Nilkka jouduttiin jäykistämään jo lapsuudessa eikä toinen käsi mene suoraksi. Olen ymmärtänyt lääkäreiden puheista tämän johtuvan siitä, etteivät aivot anna käskyä. Oikea puoli on siis huono ja olen vasenkätinen, mutta hyvin olen silti pärjännyt.

Tämä on pakko uskoa, sillä Kristiina on aikoinaan kouluttautunut kankuriksi. Hän joutui kuitenkin vammojensa takia jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta edelleenkin hän tekee itselleen harrastuksekseen vaatteita. Hän ompelee ja hänellä on myös kangaspuut. Kyseessä on siis todella yritteliäs ja sitkeä tapaus, joka ei anna hevillä periksi. Hän on itsekin todennut eräälle opettajalleen, että kyseessä ei ole este vaan hidaste.

– Kymmenkunta vuotta sitten niveleni kipeytyivät pahasti. Kun tutustuin kissaympyröissä Mirjamiin, hän suositteli minulle Hainrusto+Vihersimpukkaa, omega 3- valmisteita ja vitamiineja sekä hivenaineita, ja tilanne kohentui huomattavasti. Lopullinen niitti tuli kuitenkin Nivel Boswellista, jota rupesin ottamaan viime joulun alla. Kun olin syönyt sitä aamiaisen yhteydessä 1-2 kapselia päivässä, huomasin jo kolmen, neljän viikon jälkeen, että kaikki säryt sekä polvista että sormien nivelistä olivat kadonneet. Nykyään olen täysin oireeton.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Esko Numminen

Terveys-Hymy 8-2007

Teksti:Vitabalans
Avainsanat: Boswell, Hainrusto+Vihersimpukka, nivelvaivat, omega-3

Kommentit

Oma kommentti