Marjo Suominen on kärsinyt moninivelrikosta jo pitkään, ja hän on sen takia joutunut viisikymppisenä eläkkeelle. – Kyseessä on sukurasite, sillä myös äidilläni ja kahdella veljelläni on samaa vikaa, hän toteaa.
Turkulaisen Marjo Suomisen, 55, polvivaivat alkoivat onnettomuuden myötä jo kymmenvuotiaana. Koulumatkaa Piikkiössä oli yhteen suuntaan neljä kilometriä, ja se sujui kävellen, polkupyörällä, suksilla tai potkukelkalla. Marjo sai siis jo lapsuudessaan rautaisannoksen liikkumisesta, joten hänen myöhemmät nivelvaivansa eivät ainakaan johtuneet sen puutteesta.
Kahdeksan kilometrin koulumatka tuntui kuitenkin tylsältä, ja niinpä Marjo toivoi usein, että hän pääsisi ohiajavan traktorin tai hevosen kyytiin, mutta tätä tapahtui valitettavan harvoin.
– Lapsuuden tyhmyydessä ponnistin kerran itseni traktorin perälautaan roikkumaan. Roikuin siinä varmaan melkein kilometrin verran eikä kuski huomannut, että hänellä oli salamatkustaja. Traktori ei kuitenkaan hiljentänyt siinä kohdassa kuin olin suunnitellut, ja kun pitkä suora alkoi ja traktori alkoi kiihdyttää, en uskaltanut enää roikkua mukana.
– Pudotin itseni tielle polvilleni ja loukkasin itseni pahasti. Molemmat polvet ja puuvillaiset sukkahousut menivät rikki. Polvissa oli tosi paljon hiekkaa ja ne vuosivat verta. Sattui ja harmitti, mutta mieleenkään ei tullut, että olisin tämän takia palannut kotiin.
Tämän jälkeen Marjon polvet alkoivat vaivata. Ne turposivat ja niistä otettiin nestettä, mikä oli kivulias kokemus. Lääkäri totesi jo tuolloin, että polvet tulevat vaivaamaan myöhemminkin. Seuraavana talvena Marjo liukastui vielä koulun betonirappusissa ja kolhi polviaan uudestaan.
– Olen aina ollut kova tekemään raskaita ruumiillisia töitä, mikä ei varmaan ole ollut hyväksi nivelilleni, mutta tajusin sen vasta myöhemmin.
– Ansaitsin nuorempana elantoni maalarina rakennuksilla ja viimeiset parikymmentä vuotta työskentelin yksityisenä perhepäivähoitajana, mistä jäin eläkkeelle viitisen vuotta sitten, kun en enää pystynyt nivelvaivojeni vuoksi hoitamaan pikkulapsia. Molemmat olkapäät ovat ihan sököt, samoin peukaloiden tyvinivelet. Kurahousujen laittaminen lapsille oli tosi vaikeaa.
– Oireilu alkoi tuntua olkapäissä ja peukaloissa jo nelikymppisenä. Lääkäri kirjoitti Arthyliä reseptillä, mutta siitä ei ollut mitään apua. Olen yrittänyt hoitaa niveliäni liikunnalla, levolla ja tulehduskipulääkkeillä. Oikeaan polveeni tehtiin tekonivelleikkaus ja myös oikeaan lonkkaan laitettiin tekonivel.
Marjon nivelvaivat ovat myös geenien sanelemia, sillä myös hänen äidillään on tekonivel lonkassa, viisi vuotta nuoremmalla veljellä on tekonivel molemmissa lonkissa ja pari vuotta vanhemmalla velipojalla sellainen on toisessa polvessa.
Kun oikea polvi ja oikea lonkka uusittiin, Marjon elämä helpottui jonkin verran, mutta kremppakohtia jäi silti vielä ihan kiitettävästi. Eniten häntä on kiusannut vasen polvi, mutta muitakin murheenkryynejä on riittänyt.
– Pyykkipoikien narulle pistäminen on ollut vaikeaa, samoin pinsettiote ja tekstarien lähettäminen kännykällä. Pahaa tekee myös, jos minun on kuorittava kattilallinen perunoita tai juureksia. Kukkasten kasteleminen täydellä vesikannulla ei onnistu, sillä olkapään nivelet sanovat, ettei se käy. Myös painavat kauppakassit jäävät muiden kannettaviksi, samoin mattojen telineelle nostaminen ja tamppaaminen.
– Koko ajan putkahtelee uusia ongelmakohtia.
Marjo kuuluu Turun Seudun Nivelyhdistykseen. Hän sanookin, että suurimmalla osalla tuttavista on joko tekonivel tai ainakin nivelvaivoja. Marjo osallistuu aktiivisesti nivelrikkoisten vesijumppaan, hän vetää boccia-ryhmää ja hän junailee pari kertaa kuussa myös yhteislauluillan.
– Yritän näin hakea iloa elämääni. Pakko tätä elämää on viedä eteenpäin huumorin kanssa, sillä muu ei auta. Vaivoja on, mutta niiden kanssa on vain elettävä.
Nivelet alkoivat notkistua
Marjolla on onneksi muitakin ilonaiheita elämässään, sillä hänen nuoremmalla tyttärellään on puolivuotias Milla-tytär, jonka ylpeä mummi Marjo on. Onneksi nivelrikko ei estä lastenhoitoa, vaikka Marjo toteaakin, ettei hän enää kovin paljon luota käsiinsä.
Myös Marjon nivelkivut ovat hellittäneet, kiitos Litozin-nimisen ruusunmarjavalmisteen. Se tuli kuvioihin mukaan nivelyhdistyksen myötä.
– Sinne tuli viime toukokuussa kampanja, ja jokainen meistä sai ilmaisen purkin. Rupesin ottamaan joka aamu jauhetta kukkuramitallisen, jonka sekoitin joko mehuun tai puuroon. Kului pari kuukautta, kun aloin huomata nivelieni muuttuneen notkeammiksi enkä enää tarvinnut päivittäin särkylääkkeitä. Nykyään en enää käytä niitä kuin jonkun suuremman rasituksen jälkeen.
– Nyt ei ole kipuja ja särkyjä missään. Olen saanut selvää apua oikeaan olkapääniveleen, peukaloiden tyviniveliin, vasempaan polveen ja vasempaan kyynärpäähän. Pärjään nivelrikkoni kanssa paljolti Litozinin avulla, mutta myös siitä syystä, että olen jättänyt raskaammat työt ja kantamiset joko tekemättä tai sitten olen onnistuneesti delegoinut ne muille, Marjo nauraa.
Teksti:
Kuva:
Terveys-Hymy 04-10
Kommentit
Oma kommentti