Tohtori Tolonen kertoo, että tutkimukset ovat osoittaneet D-vitamiinin saantisuositukset liian pieniksi.
Arkkiatri Arvo Ylppö toi vuonna 1925 D-vitamiinin käytön Suomeen lasten riisitaudin ehkäisyyn. Hänen suosituksensa oli vähän yli 100 mikrogrammaa (µg) päivää kohti. Vuosina 1946 ja 1948 terveyssisaret kävivät Lapissa antamassa lapsille D-vitamiinia pistoksina, kerta-annos oli 7500 µg, eikä mitään haittoja ilmaantunut. Ylpön suosittelemaa saantia noudatettiin aina vuoteen 1964 asti, jonka jälkeen ohje on vähentynyt nykyiseen 10 µg:aan lapsille ja aikuisille (20 µg:an yli 75-vuotiaille). Syy pienennykseen ei ole johtunut D-vitamiinin haittavaikutuksista, sillä alle 1000 µg:n päiväannoksilla niitä ei esiinny.
Ennen uskottiin, että D-vitamiini on tärkeää vain luustolle ehkäisemään riisitautia ja luukatoa. Kymmenen viime vuoden aikana on kuitenkin käynyt ilmeiseksi, että tämä vitamiini on laajavaikutteinen hormoni, joka säätää satojen geenien toimintaa, vaikuttaa immuunijärjestelmässä ja suojaa lähes kaikilta äkillisiltä ja pitkäaikaisilta sairauksilta flunssasta syöpiin. Yleinen väärinkäsitys on ollut, että terveelle keskivertoväestölle annetut vitamiinien saantisuositukset pätisivät myös kroonisesti sairaille. Jopa monet lääkärit ja muut terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat olleet tämän harhaluulon vallassa. Tosiasiassa sairaiden ihmisten tarve on usein moninkertainen terveisiin nähden.
Seerumin D-vitamiinin pitoisuus (S-D-25) näyttää, onko saanti ollut riittävää vai puutteellista. Kansainvälisten laboratorioiden antama viiteväli on 75–250 nanomoolia litrassa (nmol/l); siitä on pitkä matka toksiseen lukemaan yli 375 nmol/l. Monen suomalaisen, etenkin lapsen ja vanhuksen S-D-25 jää alle 75 nmol/l, mikä altistaa monille sairauksille ja ennenaikaiselle kuolemalle. Itä-Suomen yliopiston kliinisen ravitsemustieteen professori Jussi Pihlajamäki ja ravitsemustieteen professori Ursula Schwab kirjoittavat joulukuun Duodecim-lehdessä, että 50 nmol/l riittäisi kaikille. Tämä käsitys on menneen talven lumia. Porissa tutkittiin äsken 518 kotonaan asuvan yli 65-vuotiaan S-D-25 ja tuloksia verrattiin heidän lihaskuntoonsa, jota seurattiin vuoden ajan. Kävi ilmi, että parhaimmassa kunnossa olivat ne ikäihmiset, joiden S-D-25 oli yli 75 nmol/l. Sen saavuttamiseen ei riitä viranomaissuosituksen noudattaminen, vaan D-vitamiinia pitää ottaa ruoan lisänä reilusti, mieluiten 100 µg päivässä.
Oxfordin ja New Yorkin yliopistojen yhteinen BEST-D-tutkimus tukee porilaisia havaintoja: Tutkimukseen osallistui 305 kotonaan asuvaa yli 65-vuotiasta tai vanhempaa englantilaista. Heidät arvottiin kolmeen ryhmään, joille annettiin vuoden ajan päivittäin joko lumetta tai D-vitamiinia 50 µg tai 100 µg päivässä. D-vitamiinin annokset olivat siis viisi tai kymmenen kertaa suurempia kuin suomalainen viranomaissuositus.
Mistä sitten johtuu, ettei saantisuositusta nosteta Suomessa tutkimustiedon edellyttämälle tasolle, kuten moni lääkäri on vaatinut? Liian pienten suositusten syynä on se, että niistä päättää valtion ravitsemusneuvottelukunta, jossa jyräävät ravitsemustieteilijät, ja lääkärit jäävät alakynteen. Ravitsemustieteilijät vihaavat ravintolisien syöntiä ”purkista”, ja haluaisivat että kaikki suojaravinteet saataisiin ruoasta. D-vitamiinin kohdalla se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä edes asiantuntijat eivät osaa koostaa sellaista ruokavaliota, joka antaisi riittävästi D-vitamiinia. Silti ravitsemustieteilijät haluavat pitää saantisuositukset liian pieninä ja pelottelevat yliannostelun vaaroilla – ilman minkäänlaista näyttöä.
Monissa maissa, Sveitsissä ja Slovakiassa lääkärit mittaavat potilaittensa S-D-25:n ja jos se on viitevälin alapuolella, heille annetaan alkuannoksena 1250–2500 µg D-vitamiinia, ja kun S-D-25 on suurentunut riittävästi, jatketaan annoksella 100–150 µg/vrk. Jos uudet D-vitamiini- ja muut ravintolisätutkimukset kiinnostavat sinua, voit lukea niistä kotisivultani.
Kommentit
Oma kommentti