Sannan stressi väheni selvästi

Sanna Rissanen tunnustaa olevansa tunteella elävä ihminen, jota stressi ja nukahtamisvaikeudet ovat kiusanneet aika ajoin pahoin. – Onneksi olen nyt löytänyt hyvän luontaistuotteen, jonka avulla ongelmani ovat selvästi vähentyneet.

Helsinkiläisen Sanna Rissasen, 30, työpaikka ei ole ihan siitä kaikkein tavallisimmasta päästä, sillä hän työskentelee Kissakahvilassa osakkaana. Hän on suunnitellut ja tehnyt kaikki kahvilassa myytävät konditoriavalmisteet. Sanna on koulutukseltaan ravintolakokki, leipurikondiittori ja hän on opiskellut myös ravintoneuvontaa. Sanna on ollut kahvila-, ravintola- ja hotellialalla jo kymmenkunta vuotta.

Mutta mikä ihme on heinäkuun puolivälissä Fredrikinkatu 55:ssä aloittanut Kissakahvila?

– Se on kuuden kissan ympärivuotinen koti. Meitä on siellä muun muassa vapaaehtoisia kissahoitajia ja jokaiselta asiakkaalta veloitetaan viiden euron kissanhoitomaksu. Meillä on keskieurooppalaistyylisesti pöytiin tarjoilu. Mitään ei ole tehty valmiiksi, joten asiakas saa kaiken tuoreeltaan keittiöstä. Kissat kulkevat vapaana, mutta keittiöön niitä ei päästetä.

Sanna kertoo Kissakahvilan saaneen innostuneen vastaanoton. Kauppa on käynyt hyvin ja varauskalenteri on täyttynyt jo kuukausiksi eteenpäin.  Sannalla itsellään ei nykyään enää ole kotonaan kissoja, niitä oli viimeksi pari vuotta sitten. Nyt hän keskittyy uuteen työpaikkaansa – ja yrittäjänä työskentelevään miesystäväänsä.

Painoa ja painetta

Vaikka Sanna on vasta kolmekymppinen ja vaikuttaa kaiken lisäksi sekä äänensä että olemuksensa puolesta vielä nuoremmalta, hän ei ole välttynyt terveysmurheilta. Mistään vakavammasta ei onneksi ole kysymys eikä Sannalla ole mitään reseptilääkitystä. Ikäviä kremppoja silti.

– Muuttuvat elämäntilanteet ovat aiheuttaneet stressiä. Aiemmassa elämässäni oli stressaava parisuhde, ja usein ovat stressanneet myös työasiat. Joskus on tuntunut siltä, että ihmistä koetellaan todella paljon ja toinen joutuu enemmän koetelluksi kuin toinen. Olen saanut oman osani tästä, Sanna lisää hiukan arvoituksellisesti.

– Minulla on ollut nukahtamisvaikeuksia ja myös painoa on liikaa.

Stressistä ja unettomuudesta on tullut oravanpyörä. Kaikki ajatukset pyörivät päässä eikä unen päästä saa kiinni. Ja kun ei ole nukkunut kunnolla, se aiheuttaa lisää stressiä seuraavaan päivään. Pitäisi liikkua enemmän, pitäisi syödä paremmin, pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tota.

Lääkkeet turruttavat

Lopulta kaikki kasaantuu isoksi palloksi, joka ei helpota seuraavanakaan iltana.

– Olen ollut aikuisiällä myös normaalipainoinen. En ole syönyt sen enempää ilooni kuin suruunkaan, olen lähinnä tunnesyöjä. Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni.

Sanna on yrittänyt vähentää stressioireitaan ruokavalion muutoksella, hän on yrittänyt nukkua enemmän, hän on lisännyt liikuntaa ja hän on nauttinut ravintolisiä kuten D-vitamiinia, omega kolmosia ja monivitamiinivalmisteita.

– Lääkäri määräsi minulle viime vuoden lopulla nukahtamislääketyyppisen valmisteen, joka oli tarkoitettu myös lieviin masennusoireisiin. Vaikka annostus oli kaikkein miedoin, sillä oli turruttava vaikutus enkä tykännyt siitä yhtään. Tuntui, että vaivuin vielä syvemmälle melankoliseen ja ikävään tilaan.

Sanna kertoi asiasta eräälle tuttavalleen, joka suositteli nimen omaan stressin poistoon tarkoitettua Target1-nimistä uutuusvalmistetta.

– Lopetin lääkärin määräämän lääkkeen kertaheitolla ja siirryin suoraan Targetiin. En ehtinyt käyttää reseptilääkettä kuin vajaan kuukauden, mutta sekin riitti. Oli tosi ihanaa, että löysin niinkin nopeasti korvaavan tuotteen.

Moni ongelma katosi

Sannalla oli aiemmin ikäviä migreenikohtauksia, mutta nyt niitä ei ole ilmaantunut kertaakaan.

– Jos nykyään päänsärky alkaa kolkutella, otan heti Targetia, ja alle tunnin oireet ovat kadonneet.

– Minulla oli edellisessä työpaikassa viime keväänä niin raju työpäivä, etten ehtinyt yhdeksän tunnin aikana pitämään kunnollista taukoa. Keho ei ehtinyt levätä ja selkä meni pahasti jumiin. Onneksi olin ottanut Targetia mukaan. Tunnin päästä en enää edes huomannut, että selkä oli mennyt jumiin. Targetilla on siis selvä rentouttava vaikutus.

Sannan veljellä on vielä pahempi migreeni, ja hänkin on saanut Targetista apua, samoin miesystävä, vaikka hänellä onkin päänsärkyä harvoin. Sanna on havainnut Targetin tasaavan oloa, hermoja ja mielialaa. Sillä on ollut rentouttava vaikutus myös runsaiden kuukautisten aiheuttamiin ongelmiin.

– Olen kokenut valmisteen rentouttavan vaikutuksen tosi positiivisena. Kun stressipuoli on helpottunut, minulla on energiaakin huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Tuntuu siltä, että olen vielä enemmän sinut itseni kanssa kuin ennen. Hyväksyn eri tilanteet ja jos iskee stressi, osaan jotenkin käsitellä sen paremmin kuin aikaisemmin. Ihminen oppii itsestäänkin koko ajan enemmän!

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Matti Matikainen

Terveys-Hymy 10-2015

Teksti: Hymy
Avainsanat: migreeni, nukahtamisvaikeus, stressi, uni

Kommentit

Oma kommentti