Sariannen akne katosi!

Kun viisitoistavuotiaan neitosen iho alkaa kukkia, siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta kun akne iskee kolmekymppiseen, tilanne on toinen.

Sarianne Piipponen, 32, on alun perin kotoisin Vantaalta, mutta asuu nykyään Lappeenrannassa ja osaa jo sujuvasti sanoa mie. Hän työskentelee luontaistuotekaupan myyjättärenä Lappeenrannan Lifessa.

– Olen aikaisemmin työskennellyt myös ravintola-alalla, toiminut konsulenttina, tapahtumatyöntekijänä, promoottorina ja asiakaspalvelutehtävissä postissa. Ennen Lappeenrannan Lifea työskentelin toista vuotta luontaistuotemyyjänä Tuusulassa ja Hyvinkäällä.

Koska Sarianne on vasta hiukan yli kolmekymppinen, mitään vakavaa sairautta ei ole ollut. Viisitoistavuotiaana puhkesi kuitenkin keliakia, joka on kuulemma perintöä isän puolelta. Samoihin aikoihin alkoi kiusata myös akne, mutta se nyt on tuttu juttu jokaiselle viisitoistakesäiselle. Sariannen mielestä keliakialla ja aknella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

– Sain 15-vuotiaana antibioottikuurin, jonka jälkeen akne katosikin. Nyt se ilmestyi uudestaan kolmekymppisenä, mitä jaksoin ihmetellä. Minulla oli noihin aikoihin ihmissuhdekriisi ja työstressikin painoi, mutta en osaa sanoa, kuinka paljon nämä jutut vaikuttivat aknen puhkeamiseen.

Akne puhkesi 
salakavalasti

Luontaistuotteilla akne saatiin lopulta kuriin.

– Se alkoi ihan yhtäkkiä syyskuussa 2014. Iho meni hetkessä huonoon kuntoon. Kävin ihotautilääkärillä, joka totesi, että aknea se on, ja tarjosi antibioottikuuria. En suostunut vaan päätin ensin kokeilla muilla keinoilla.

Sarianne oli ollut alalla jo sen verran pitkään, että hän uskoi luontaistuotteisiin. Niinpä hän alkoi ottaa Omegat-rasvahappovalmistetta kaksi kapselia aamuin illoin, ja päivittäin hän nautti myös 90 milligrammaa sinkkiä.

– Tilanne oli aika paha. Aknea oli eniten leuassa ja poskissa, mutta sitä ilmaantui myös selkään. Kaiken lisäksi kasvot muuttuivat tulipunaisiksi. Välillä töissä ihan hävetti, kun ihmiset luulivat, että olin polttanut itseni.

Roomaa ei aikoinaan rakennettu päivässä eikä Sariannen aknea parannettu hetkessä. Hän jatkoi sinnikkäästi valitsemillaan valmisteilla, ja niinpä kolmen kuukauden säännöllisen käytön jälkeen tuloksia alkoi ilmaantua. Alkutalvesta 2015 akne ja punoitus alkoivat häipyä. Iho muuttui kosteammaksi ja kimmoisemmaksi, vaikka alkutalvesta ilma on kuivaa ja pakkaset kuivattavat ihoa. Sariannella kehitys kulki suotuisampaan suuntaan.

Omegoita en jätä pois

Nykyään aknesta ja punoituksesta ei enää ole mitään jäljellä. Sarianne jatkaa edelleen rasvahappovalmisteen ottamista, mutta hän on pudottanut annostuksen puoleen. Sinkkiä hän nappaa enää 30 mg päivässä.

– Omegoita en jätä pois mistään hinnasta, hän toteaa painokkaasti.

– Kun en suostunut ottamaan lääkekuuria, kerroin ihotautilääkärille Omegoista. Hänkin suositteli hyvien rasvahappojen syömistä. Sen koommin en ole tätä ihotautilääkäriä tavannut.

Sen sijaan Sariannen kosmetologi on saanut läheltä seurata tilanteen muuttumista.

– Kun akne oli pahana, kävin näyttämässä sitä. Kosmetologi totesi ihon pinnan kuivaksi ja todella tulehtuneeksi. Kun sitten kävin seuraavan kerran hänen luonaan hiukan ennen viime kesää, hän totesi ääneen, että voi hitsi, mikä ero. Enkä ollut siinä vaiheessa syönyt Omegoita ja sinkkiä vielä kuin reilusti alle vuoden.

– Suosittelen samaa systeemiä kaikille muillekin, joilla on akneongelmia, Sarianne toteaa.

– Olen tosi tyytyväinen, sillä aknea ei ole enää missään ja kasvojen punoitus on kokonaan kadonnut. Ihan mahtavaa!

Nyt Sari pystyy harrastamaan täysillä myös urheilua eikä hänen tarvitse selitellä kenellekään, miksi nassu punoittaa. Jos punoittaa, se johtuu rankasta liikunnasta!

– Harrastan brasilian jiujitsua eli BJJ:tä MMA Lappeenrannan treenisalilla. BJJ on judovaikutteinen kamppailu- ja itsepuolustuslaji, missä vastustaja yritetään viedä mahdollisimman nopeasti maahan, ja tämän jälkeen saada ottelu päätökseen kuristuksella tai erilaisilla lukoilla. Lisäksi pelaan jalkapalloa ja harrastan lenkkeilyä sekä nyrkkeilyä.

– Kaikenlaista täytyy yrittää, kun koskaan ei tiedä, mitä kadulla tapahtuu, Sarianne naurahtaa.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuvat Sarianne Piipposen albumi

Terveys-Hymy 4-2016

 

Teksti:Via Naturale
Avainsanat: akne, keliakia, omega, sinkki

Kommentit

Oma kommentti