Satatuhatta turistiripulin kynsissä

Moni lämpimiin maihin matkaava pääsee tutustumaan myös paikallisiin käymälöihin, sillä tilastokeskuksen mukaan noin 100 000 suomalaista sairastuu ripuliin matkan aikana tai sen jälkeen.

– Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä köyhempi maa, sitä huonompi hygienia ja suurempi riski saada ripuli. Matkailijoiden suosimissa maissa useimmin ripulin saa Intiassa, kertoo Anu Kantele, Lääkärikeskuksen Matkailuklinikan ylilääkäri.

Useimmiten ripulia aiheuttava bakteeri saadaan ruuan tai veden mukana. Ripulia voi välttää juomalla ja syömällä vain juomaa ja ruokaa, joka näyttää, tuoksuu ja maistuu hyvältä – sekä huolehtimalla käsihygieniasta.

– Jos hyvästä hygieniasta ei ole varmuutta, kannattaa välttää kylmiä leikkeleitä, majoneesipohjaisia salaatteja, kastikkeita, kylmänä tai raakana tarjottua lihaa, kananmunaa, kalaa ja mereneläimiä, kylmiä jälkiruokia ja pakkaamattomia maitotuotteita sekä juomia, joihin on lisätty jääkuutioita, neuvoo Kantele.

Perusterveellä aikuisella ripuli paranee itsestään. Turistiripuli kestää yleensä muutaman vuorokauden, ja hoidon perustana on lepo ja nestehoito. Suolta lamaavaa ripulilääkettä voivat käyttää vain aikuiset ja hekin vain tilapäisesti.

– Lääke soveltuu ainoastaan tilanteisiin, joissa potilaalla ei ole kuumetta eikä veriripulia. Antibioottihoito on tarpeen vain, jos tauti on tavallista vakavampi. Hiilitabletteja ei saa käyttää, koska ne estävät muiden lääkkeiden imeytymisen, mikä voi puolestaan olla vaarallista, painottaa Kantele.

Teksti: Hymy
Avainsanat: ripuli, turistiripuli

Kommentit

Oma kommentti