Sepon eturauhassyövän uhka väistyi

Seppo ja Kaarina TiainenTerveys-Hymy kirjoitti numerossa 11/2009 Seppo Tiaisesta, jolla todettiin eturauhassyöpä. Lääkärit antoivat kolme vaihtoehtoa, mutta Seppo valitsi neljännen. – Se kannatti. Syöpäsolut ovat kadonneet ja menin marraskuussa naimisiin!

Hyvinkääläinen Seppo Tiainen, 63, sairasti vuosituhannen lopussa eturauhastulehduksen. Hän harrasti innokkaasti avantouintia, mutta kun miehet ja naiset istuivat uikkarit jalassa yhtaikaa saunassa, hänen paikkansa eivät ehtineet lämmetä kunnolla avannossa piipahdusten välissä.

Seurauksena oli sitkeä eturauhastulehdus, johon hän joutui syömään lääkkeitä kuukausikaupalla.

– Kun vaivat eivät menneet ohi ja kun virtsaaminen alkoi tuottaa vaikeuksia, oli pakko tutkia tarkemmin. Ruvettiin seuraamaan PSA-arvoa, joka oli korkeimmillaan 9,5. Kun kyseinen arvo on yhdeksän ja kymmenen välissä, lääkäreiden mielestä kyse on jo eturauhassyövästä. Tilanne on sitä parempi, mitä pienempi arvo on.

Lääkäri antoi Sepolle kolme vaihtoehtoa, joista mikään ei kiinnostanut.

– Joko leikataan eturauhanen kokonaan pois eli minusta tehdään eunukki. Tai sitten annetaan sädehoitoa tai sitten laitetaan sinne jonkinlaiset kuulat. Sain kaksi viikkoa miettimisaikaa, mutta tulin jo paljon sitä ennen sellaiseen tulokseen, että on olemassa neljäskin vaihtoehto: rupean hoitamaan sairauttani itse. Halusin kokeilla luontaisvalmisteita ja erityisesti tohtori Matti Tolosen kehittämiä tuotteita.

Seppo oli ollut niistä kiinnostunut jo pitkään ja oli myös ottanut asioista selvää. Hän alkoi ottaa yhden Angiobalansin joka yö vessareissun yhteydessä, koska se pitää ottaa aina tyhjään vatsaan. Hän arveleekin, että kaikkein kantavin valmiste hänen taistelussaan on ollut juuri Angiobalans.

– Rupesin ottamaan paljon muutakin. Söin säännöllisesti kalaöljy E-EPA:a, magnesiumia, C-vitamiinia ja monia muitakin ravintolisiä. Käytin runsaasti myös soijamaitoa ja muitakin soijatuotteita.

Kun Seppo oli syönyt valmisteita vuoden verran, hänen PSA-arvonsa oli pudonnut lukemiin 5,9. Syöpäsoluista ei enää ollut tietoakaan.

Ukkomies aamulenkillä

Seppo Tiainen joutui jo seitsemän vuotta sitten jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle selkänsä takia. Välilevyn rappeuma oli sen verran häijy, ettei kirjapainoyrittäjällä ollut muuta vaihtoehtoa. Ennen selkävaivojaan Seppo tunnustaa olleensa hölkkänarkomaani, mutta kun selkä alkoi reistailla, lääkäri ehdotti juoksujen lopettamista.

Mutta kun tätä juttua tehtiin, Seppo oli juuri palannut tunnin mittaiselta hölkkälenkiltä, jolla oli pituutta seitsemisen kilometriä. Tilanne on siis tälläkin rintamalla kohentunut. Seppo herää joka aamu seitsemän maissa ja tekee kevyen hölkkälenkin.

Sitten marraskuun 2009 on tapahtunut kaikenlaista muutakin mukavaa.

– Kävin nyt loppusyksystä jälleen kerran PSA-kokeessa, ja lukemat olivat 6,5. Lääkäri tutki eturauhasen ja totesi, ettei siellä ollut mitään hälyttävää. Vielä kaksi vuotta sitten kävin kontrolleissa kolmen kuukauden välein, mutta nyt lääkäri sanoi, ettei kontrolleissa tarvitsisi välttämättä juosta enää ollenkaan. Sovimme kuitenkin, että käyn tarkistuttamassa tilanteen tästä lähtien vuoden välein.

– Oli todella onni, ettei minusta tehty eunukkia, Seppo nauraa. – Tapasin nykyisen vaimoni Kaarinan 11.11.2010 ja menimme naimisiin tänä vuonna tapaamispäivänämme eli 11.11.2011.

Kaarina Tiainen, 48, pyörittää Hyvinkään Suolahuonetta. Pariskunnan liitto alkoi orastaa onnellisen sattuman kautta.

– Olin erään naispuolisen tuttavani luona kahvilla. Olin opettamassa hänelle tanssia, sillä olen aina ollut innokas tanssija ja tanssin ystävä. Ihmettelin hiukan, miksi pöytään oli katettu kolme kahvikuppia, jolloin ystäväni kertoi, että eräs rouva tulee tuomaan hänelle Forever aloe vera -tuotteita. Kun Kaarina astui ovesta, minulla tapahtui jotakin, Seppo kuvailee.

Luontaisin keinoin

Kaarina Tiainen on koulutettu hieroja, joka aloitti suolahuoneyrittäjänä kaksi vuotta sitten.

– Kaarina muutti suolahuoneen toisiin tiloihin. Lupasin voivani tulla auttamaan muutossa, ja suolahuonetta rakennettaessa me rakastuimme. Menimme suolahuoneessa kihloihin maaliskuussa ja nyt marraskuussa menimme siellä naimisiin. Vuokraamme suolakammiota nyt myös asiakkaiden omien juhlahetkien viettoon kuten kastejuhliin, vihkimisiin ja syntymäpäiväsankarin hemmotteluun.

Seppo kertoo saaneensa myös omaa terveyttään kohentumaan suolahuoneen ansiosta.

– Minulla oli aiemmin köhää. Kävelin ja köhin kuin astmainen, mutta kun nyt olen ollut suolahuoneessa ottamassa asiakkaita vastaan ja muutenkin auttelemassa, minulla ei enää ole minkäänlaista köhää. Muutenkin istumme suolahuoneessa ainakin kaksi kertaa viikossa. Myös vaimon siitepölyallergia ja atooppinen ihottuma ovat helpottuneet sen ansiosta selvästi.

Luontaisella ravinnolla ja luontaistuotteilla on edelleen vankka jalansija Sepon elämässä, ja myös Kaarina on samalla aaltopituudella.

– Olemme keränneet luonnosta yrttejä ja tehneet yrttiteet talveksi itse. Ne sisältävät muun muassa siankärsämöä, puna-apilaa, maitohorsmaa ja koivunlehteä. Olemme kuivanneet myös nokkosta, jota jauhamme aamupuuroon. Juon päivittäin myös itse valmistamaani koivuntuhkavettä, sillä saan siitä hivenaineita.

Myös tohtori Tolosen kehittämät valmisteet ovat edelleen ahkerassa käytössä.

– Näillä konsteilla pysyn koko ajan hyvässä iskussa.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Miguel Vera

Terveys-Hymy 1-12

Teksti: Hymy
Avainsanat: eturauhassyöpä, PSA-arvo

Kommentit

Minua taasen huvittaa se, että vaihtoehtolääkinnän puolestapuhujat aina näkevät ns. koululääketieteessä hirvittäviä rahallisia kytköksiä lääkkeiden ja lääkäreiden välillä. En toki kiistä, etteikö lääkebisness voisi olla myös aika hurjaa, mutta vielä villimpää bisnestä tämä luontaistuotebisness on! Tämä terveyshymykin on pelkkä yksipuolisen tiedon varassa porhaltava markkinointilehti.

Jännä, miten usein samat ihmiset, jotka suhtautuvat paranoidisen skeptisesti lääketieteen akateemisiin tutkimustuloksiin, nielevät kritiikittä luontaistuotebisneksen markkinointikoneiston suoltaman propagandapupun.

Ja tätäkään kirjoitusta ei olisi tehty, jos henkilö olisi kuollut luontaishoitoihin turvautumisen seurauksena. Monta eturauhassyöpää sivusta nähneenä katson perinteistä lääketiedettä halveksivat kannanotot lähinnä edesvastuuttomiksi.

Mielenkiintoista olisi ollut tietää millä tavoin syöpä itseasiassa todennettiin. Yllä puhutaan pelkästään korkeista PSA-arvoista, mutta miten itse syöpäsolujen olemassaolo todennettiin?

Oma kommentti