Silmien karvastelu loppui

Ilmo Salmelan silmät ovat kiusanneet jo muutaman vuoden. Myös iho-ongelmia on ilmaantunut. – Varsinkin saunan jälkeen on pitänyt paikkoja voidella, kun iho on ollut niin kuiva, Ilmo kertoo.


Ilmo Salmela, 63, on koko Ranuan tuntema harmonikkaa soittava pelimanni, joka on vajaat 30 vuotta sitten tehnyt kunnan kustantaman levynkin. Ilmo työskenteli aiemmin myös maanviljelijänä, mutta eron tultua kuvio meni uusiksi. Nykyään hän on jo eläkkeellä, mutta tekee vielä silloin tällöin satunnaisia soittokeikkoja.

– Huvikseni soittelen, hän naurahtaa.

– Kiertämään en enää lähde, siinä oppii vain juopoksi. Matkat täällä ovat niin pitkiä, ettei se enää jaksa kiinnostaa.

Ilmolla on liitostaan aikuinen poika, joka on tehnyt hänestä jo isoisänkin. Papan silmäterä on 12-vuotias nuori neiti, joka asuu Oulussa.

– Onneksi sain pojan aikuiseksi ennen kuin ero tuli. Minulla ei ole tällä hetkellä vakituista seuralaista, mutta harmonikka on aika hyvä akka, hän veistelee.

– Sen kun panee pois, niin papatus loppuu siihen. Ja sen voi ottaa syliin tai polvelle ihan koska tykkää. Siitäkin se on hyvä seuralainen.

Tyrni on tuttu marja

Ilmon terveys on hyvä, ja hän pitää kuntoaan yllä tekemällä pari kolme kertaa viikossa sauvakävelylenkin. Mitään lääkitystä hänellä ei ole, mutta ikä on luonnollisesti tuonut mukanaan pikku kremppoja.

– Silmälasit on, mutta jo muutaman vuoden ajan silmiä on alkanut karvastella etenkin iltaisin, kun katselen telkkaria. Silmistä valuu silloin myös vettä. Olen laittanut niihin tippoja, mutta eivät ne auta kuin vähän aikaa.

– Myös pieniä iho-ongelmia on ollut. Etenkin käsivarsissa on huono iho, mutta sama juttu on melkein koko rupassa. Ei se ole paha, mutta varsinkin saunan jälkeen on pitänyt voidella, kun iho on ollut niin kuiva.

Kumpikaan Ilmon vaivoista ei ole silti ollut niin ilkeä, että hän olisi niiden takia lähtenyt lääkärille. Hän on yrittänyt selvitä kotikonstein eli itsehoidolla.

– Mulle tulee Hymy, ja huomasin Terveys-Hymystä jutun uudesta Tyrniöljy-Mustikka -valmisteesta. Tyrni on sikälikin tuttu marja, että tässä lähellä on varmaan Suomen suurimmat tyrniviljelmät. Rupesin kokeilemaan tätä valmistetta ja nyt on jo toinen paketti menossa.

Metsäkukkia lattialla

Enää ei Ilmon silmiä karvastelekaan samalla lailla kuin ennen, iho on muuttunut paremmaksi ja asia on vaikuttanut vähän sormiinkin.

– Olen huomannut sen soittaessa. Eikä se mistään muusta voi johtua kuin Tyrni-Mustikasta.

Ilmo otti alkuun neljä kapselia päivässä, mutta nyt hän on pudottanut annoksen kahteen. Luontaistuotteet olivat hänelle jo ennestään tuttuja, sillä hän on nauttinut säännöllisesti omega-3-kapseleita. Hän ottaa Tyrniöljy-Mustikka -kapselinsa aina syönnin yhteydessä.

– Täytyy taas ruveta harjoittelemaan soittamista, hän toteaa.

– Ei ole kolmeen viikkoon tullut soitelluksi, mutta nyt on alettava verryttelemään. Pitäisi joka päivä harjoitella niin jumalattomasti.

Mielikappalettaan hän ei osaa oikein nimetä. Yksi suosituimmista on kuitenkin iki-ihana Metsäkukkia.

– Sen kun aloittaa, niin lattia täyttyy aina heti, hän nauraa.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Anne Anttila

Terveys-Hymy 5-12

Teksti: Hymy
Avainsanat: iho-ongelma, kuiva iho, silmä, silmät, silmien karvastelu, silmien vetisyys

Kommentit

Oma kommentti