Sinikka nauttii sulaa aurinkoa

Sinikka Niemi on niin puuhakas ja energinen seitsenkymppinen, että jos häneen liitettäisiin piuhat, varmaankin puolet Tamperetta voitaisiin valaista. Sinikan salaisena aseena ovat iloisen luonteen lisäksi myös kielen alle laitettavat ravintolisät.

Tamperelainen Sinikka Niemi täyttää 70 vuotta maaliskuun viidentenätoista – siis maaliskuun iduksena – eli sinä samana päivänä, jolloin erään Caesarin kävi Roomassa huonosti. Mutta Sinikka vain porskuttaa iloisesti.

Sinikka on syntyperäinen tamperelainen, jonka kuulee myös murteesta. L-kirjaimen painotuksesta ei voi erehtyä. Hän ehti työskennellä myyjättärenä naisten asusteliikkeissä melkein 50 vuotta. Eläkkeelle hän jäi viitisen vuotta sitten, kun 65 vuotta tuli täyteen.

Sinikka jäi leskeksi neljä vuotta sitten 45 vuoden avioliiton jälkeen. Se on ollut kova paikka. Perheeseen syntyi aikoinaan kaksi lasta, tyttö ja poika, jotka ovat jo yli nelikymppisiä. Sinikan poika on ehtinyt tehdä hänestä jo mummunkin, jonka silmäterä on kaksivuotias tyttö.

Sinikka on siitä harvinainen seitsenkymppinen, ettei hänellä ole mitään reseptilääkitystä.

– Tunnen itseni terveeksi, hän naurahtaa iloisesti.

– Lasken sen osittain sen piikkiin, koska olen niin liikunnallinen. Harrastan paljon kävelyä ja talvella hiihtämistä, käyn vähän punttisalilla ja myös uin mielelläni. Vain silloin tällöin joudun ottamaan närästyslääkettä, siinä kaikki.

Uudenlaisia vitamiineja

Sinikka on myös ravintolisien innokas käyttäjä, ja hänen nauttimansa vitamiinit ja hivenaineet ovatkin täysin erilaisia mihin on totuttu: ne laitetaan sulamaan kielen alle ja ne ovat pienen pieniä.

Kyse on Superior Sourcen USA:ssa valmistetuista uutuuksista, joissa on ainutlaatuinen Microlingual-tekniikka. Missään muussa valmisteessa maailmassa ei ole vastaavaa tekniikkaa.

– Olen kokeillut monia D-vitamiinivalmisteita, jotka ovat sisältäneet viranomaisten suosittelemia määriä, mutta minulle ne eivät ole tehonneet. Mutta kun otan FutMedin 125 mikrogrammaa sisältävää D-vitamiinia, tehoa löytyy. Kynnet ovat alkaneet kasvaa entistä nopeammin ja myös olo on selvästi virkeämpi. Olen ottanut sitä nyt muutaman kuukauden ajan ja hyvin menee. Minä ainakin tarvitsen tuntuvan määrän D-vitamiinia näin synkkänä talviaikana.

Auttavat jaksamaan

Sinikka sujauttaa D-vitamiininsa joka aamu kielen alle, ja tabletti sulaa muutamassa sekunnissa. Hän arvostaa toimituksen helppoutta ja nopeutta. Eikä mitään tarvitse erikseen niellä.

Monilla vanhuksilla on B12-vitamiinin puutostiloja, ja Sinikka torjuu niitä myös kielen alle laitettavalla FutMedin valmisteella.

– Söin aikaisemmin 1000 mikrogramman tuotetta, mutta nykyään otan vahvempaa eli 5000 mikrogramman valmistetta. Sekin on jotenkin tuonut virkeyttä ja pirteyttä ja saa mummulle sisäisen auringon paistamaan. D-vitamiinia ja B12-vitamiinia kun ottaa päivittäin, niin mummu voi hyvin.

– Kolmas kielen alle laitettava saman firman tuote, jota käytän silloin tällöin, on melatoniini. Tässä iässä ei aina tule ihan helposti uni silmään, mutta kun otan yhden milligramman melatoniinia noin tuntia ennen nukkumaan menoa, uni tulee sen jälkeen helposti.

Sinikka kokee saaneensa ravintolisistä apua myös vaikeaan elämäntilanteeseensa, kun hän jäi pitkän avioliiton jälkeen leskeksi.

– Ne ovat olleet minulle ihan jaksamisen ja yleisen hyvinvoinnin kannalta hyvin tarpeellisia, hän toteaa.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Mika Kanerva

Terveys-Hymy 2-14

Teksti: Hymy
Avainsanat: B-vitamiini, D-vitamiini, liikunta, Microlingual-tekniikka, ravintolisä

Kommentit

Oma kommentti