Sirkka-Liisa selätti sairautensa ja laihtui 20 kiloa

Vielä kaksi vuotta sitten Sirkka-Liisa Lamminkoski oli kuin kävelevä lääkärikirja, myös elopainoa oli liikaa. Nyt kaikki krempat ovat ohi.


Ähtäriläinen Sirkka-Liisa Lamminkoski, 56, on niin värikäs ja avosuinen tapaus, etteivät sanat riitä kertomaan. Mitään, mitä Sirkka-Liisa tekee, ei ole siitä tavanomaisimmasta päästä. Sirkka-Liisa on syntynyt Lappajärvelllä ja vakuuttaa olevansa aito eteläpohjalainen. Nykyistä asuinpaikkaansa Ähtäriä hän ei pidä edes Etelä-Pohjanmaahan kuuluvana. Ero on kuulemma valtava.

Sirkka-Liisa valmistui aikojen alussa suurtalousemännäksi, mutta vaihtoi nopeasti alaa ja hankki itselleen terveydenhuollon kuntohoitajakoulutuksen. Hän on ollut vanhusten kuntouttajana sekä Ähtärin aluesairaalassa että kaupungin palveluksessa. Oikean käden ongelmien takia hän on kuitenkin joutunut taas kerran siirtymään muihin töihin, ja niinpä nykyisin hänen tittelinsä on päihdeterapeutti, joksi hän valmistui vuonna 2003.

Sirkka-Liisa toimii yksityisyrittäjänä miehensä kanssa Koko Kehosi Keidas -firmassaan ja hankkii leipänsä luennoimalla ja pitämällä toisen asteen koulutuksessa terveystietotunteja.

Koko joukko vaivoja

Muuan lääkäri on kerran sanonut, ettei ole olemassa tervettä ihmistä. Häntä ei ole vain tutkittu tarpeeksi. Kun Sirkka-Liisaa ruvettiin erilaisten vaivojen takia tutkimaan kaksi vuotta sitten, rupesi löytymään vaikka mitä. Koululääketieteen synteettiset lääkkeet Sirkka-Liisa kiroaa alimpaan hornan tuuttiin.

– Olin siihen saakka täysin terve ihminen, mutta sitten alkoi tulla ylävatsaoireita, joiden vuoksi hakeuduin lääkäriin. Vatsalaukun tähystyksessä löytyi helikobakteeri, joka saatiin kovien myrkkyjen ansiosta häädettyä, mutta olin kuolla kovien mömmöjen aiheuttamaan myrkytykseen. Syynä olivat antibiootit, jotka tuhosivat vatsan toiminnan.

Sirkka-Liisa sanoo, että kaikki hänen oireensa, joita alkoi kertyä pikkuhiljaa lisää, johtuivat hänen elimistönsä liiallisesta happamuudesta. Hän tunnustaa rehellisesti olleensa hyvin hapan akka.

– Aineenvaihduntani oli happamuuden takia ihan tukossa, ja minulle oli sen takia jo kehittymässä lihassärkyjäkin eli fibromyalgiaa. Kun vaivojani tutkittiin, alkoi löytyä koko joukko muitakin sairauksia: oli rasitusastma, kakkostyypin diabetes, kihti, vyöruusu ja sepelvaltimotaudinkin oireita. Kaikki nämä keksittiin melkein samaan aikaan. Pääsyynä kaikkeen oli kehoni happamuus.

Sirkka-Liisa hankki Detox-jalkakylpylaitteen ja rupesi sen avulla poistamaan kuonaa.

– Ostin myös Pascoe-nimistä emäsjauhetta ja tein aloittamisen yhteydessä happamuustestin, ja se osoitti, että tosi happamia oltiin.

Itse markkinakasvona

Sitten Sirkka-Liisa löysi tuttavansa kautta luontaistuoteyritys GNLD:n, jonka tuotteisiin hän kiintyi niin lujasti, että alkoi miehensä kanssa niiden itsenäiseksi jälleenmyyjäksi. Hän tunsi saaneensa tuotteista itselleen valtavan avun. Sirkka-Liisa kuitenkin vakuuttaa, ettei hän tässä jutussa puhu markkinoijana vaan ihan pelkästä onnesta ja tyytyväisyydestä.

– Niiden avulla kaikki kremppani ovat pikku hiljaa kadonneet. Paino on kahdessa vuodessa pudonnut 20 kiloa ilman, että olen mitenkään muuttanut elämäntapojani esimerkiksi ruokailun suhteen.

Sirkka-Liisa aloitti kalsium-magnesiumilla, jolloin suonenvedot ja liiallisen kahvin juonnin aiheuttamat iltaisin ilmenneet sydämentykytykset katosivat. Myös yöunen laatu koheni selvästi. Hän jatkoi sitten saman firman maitohappobakteereilla, ja johan alkoi ”pierua puskea”, niin kuin hän itse värikkäästi asian ilmaisee. Seuraavaksi Sirkan repertuaariin tuli Tre-en-en -niminen valmiste, joka toi hänelle lisää elinvoimaa ja energiaa.

– Valmisteen avulla paino alkoi pudota kohisemalla, Sirkka-Liisa toteaa.

– Myös kotimaisten marjojen ja hedelmien vaikuttavat aineet rupesivat imeytymään. Aloin ottaa myös Caronenoid Complex -nimistä valmistetta sekä Omega 3 Plussaa. Käytän myös saman firman bioaktiivista ja ravitsevaa Tre-juomaa. Se kiihdyttää aineenvaihduntaa ja lisää vessareissuja.

Lääkärikin ihmeissään

Sirkka-Liisa sanoo, että flunssat ovat kahden vuoden ajan kiertäneet hänet kaukaa. Vaihdevuosista hän ei kuulemma tiedä mitään, hän on siirtynyt suoraan viihdevuosiin.

– Nämä GNDL:n valmisteet ovat kaikki puhdasta luomua, valmistettu pellosta puristeeseen -periaatteella, Sirkka-Liisa vakuuttaa.

Vielä kaksi vuotta sitten Sirkka-Liisa oli jatkuvassa sisätautien erikoissairaanhoidon seurannassa, mutta viime huhtikuussa lääkäri totesi ykskantaan, että Sirkan paikka annetaan sairaammille.

– Kun minut huhtikuussa pudotettiin seurannasta pois, olin käynyt kolme viikkoa aikaisemmin kaikissa mahdollisissa testeissä ja kontrolleissa. Oli otettu rasitussokerit ja verikokeet. Lääkäri kysyi ensimmäiseksi, mitä ihmettä olin tehnyt itselleni. Olin laihtunut ja kaikin puolin hyvinvoivan oloinen. Veriarvot ja limakalvot olivat kuin rippikoulutytöllä!

Sirkka-Liisa kiittelee myös emäsjauhe Pascoeta, joka nykyään tunnetaan nimellä pH-balance.

– Siitä oli oikein hyvä apu alkuun. Se lisäsi aineenvaihduntaa. Lopetin Pascoen siinä vaiheessa, kun ihoni väri alkoi muuttua. En ollut enää harmaa ja kalpea eivätkä kynnet enää lohkeilleet. Elimistön happamuus laski, kun omat solut alkoivat toimia.

Sirkka-Liisa vakuuttaa, ettei hänellä tällä hetkellä ole enää minkäänlaisia ongelmia. Tai on sentään yksi.

– Mitä mä teen tälle energialle? En enää tarvitse yhtä paljon yöunta kuin ennen.  Lanttukin leikkaa entistä kirkkaammin.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Anne Anttila

Terveys-Hymy 12-12

Teksti:Bringwell
Avainsanat: aineenvaihdunta, happamuus, helikobakteeri, vatsa, vatsaoire

Kommentit

Oma kommentti