Sirpa käyttää suosittua tuotetta – arbutiinia ”Jäin heti koukkuun”

Mainos

Kun kauneushoitolan omistaja liputtaa jonkun tuotteen puolesta, hänen puheensa on syytä ottaa vakavasti – etenkin kun asianomaisella henkilöllä on jo peräti 15 vuoden kokemus asiasta.
– Ei muuta kuin kokeilemaan arbutiinia. Testaamalla selviää, toimiiko se, Sirpa Kuokkanen toteaa.

Tätä juttua tehdessä kemiläisen Sirpa Kuokkasen, 41, yhden naisen kauneudenhoitoalan yritys KuunSirppi oli ollut pystyssä normaalin raskausajan eli yhdeksän kuukautta.

– Tämä on mun uusi lapsoseni, hän nauraa.
– Edelliset, eli kolme poikaa ovat sitten jo 11-, 14- ja 19-vuotiaita. Nyt lapset ovat jo siinä iässä, että uskalsin toteuttaa ikuisen haaveeni omasta yrityksestä. Mieheni Aki, 47, on metallialalla töissä. Meillä on myös eläimiä eli kaksi koiraa ja kissa. Koirat ovat villakoiria ja nimeltään Mona ja Hugo. Kissa on Siiri-Sofia.
– Oma yritys ei pelota, sillä tämä on juuri sitä, mitä tykkään tehdä. Tämä on niin mun juttuni. Tykkään tästä työstä ja ihmisistä. Olen peruskoulutukseltani kosmetologi, mutta tätä ennen olen ollut töissä myös vaatemyyjänä. Kotiäitinä vierähti viisi vuotta.
Sirpan toimenkuva on laaja. Hän antaa kasvo-, jalka- ja käsihoitoja, repertuaariin kuuluu myös ihokarvojen poisto sokeroinnilla, ripsien pidennystä, kestolakkausta ja kaikkea mitä kosmetologi nyt ylipäänsä voi kauneudenhoitoalalla tehdä.
Tyyppiasiakas on 20-70- vuotias nainen, ja kulloisetkin toimenpiteet riippuvat ratkaisevasti iästä ja ongelmasta. Esimerkiksi jalkahoitoja Sirpa tekee paljon ikääntyville, jotka eivät enää välttämättä pysty itse hoitamaan jalkojaan. Yleisesti ottaen asiakkaat ovat naisia, mutta juuri jalkahoidoissa asiakkaina on myös muutama mies.

Arbutiinia kuivaan ihoon

Koska Sirpa on vasta nelikymppinen, suurempia terveysmurheita ei ole ehtinyt tulla. Lieviä iho-ongelmia hänellä on kuitenkin ollut, mutta nekin ratkesivat, kun hän löysi rovaniemeläisen Detrian arbutiinisarjan. Siitä on aikaa jo viitisentoista vuotta.

– Olen käyttänyt sitä ihan heti kun se tuli markkinoille 2000-luvun alussa. Ihotyyppini on kuiva ja minulla on ollut myös couperosaa nenän ympäristössä ja poskipäissä. Se on yleinen vaiva naisilla, ja mukana on myös perintötekijöitä. Äidillä ja mummolla oli molemmilla couperosaongelmia. Lisäksi on saunaa, on pakkasta, ja kelit täällä pohjoisessa ovat usein talvella aika armottomat.
– Kun aloin kokeilla Detria Arbutiinia, huomasin jo muutaman viikon kuluttua, että couperosa oli selvästi hellittänyt. Pintaverisuonet olivat pienentyneet ja punoitus kasvoilta oli häviämään päin. Jäin heti koukkuun tähän tuotteeseen. Olen välillä kokeillut muitakin tuotteita, mutta palannut välittömästi takaisin Detria Arbutiiniin. Yksi hoitolankin perustamisen syistä oli se, että halusin kertoa asiakkaille näistä tuotteista, jotka todella auttavat.

Päivin ja öin

Alkuun Sirpan suosima valmiste oli siis nimeltään Detria Arbutin, mutta kun muutama vuosi sitten Detrialta tuli markkinoille pakuria sisältävä tuotesarja Arctic Arbutin, hän siirtyi siihen.

– Erona näillä kahdella tuotesarjalla on lähinnä se, että Detria Arbutin on suunnattu ikääntyvälle iholle. Arctic Arbutin sisältää siis pakurikääpää ja se on vielä tehokkaampi, koska siinä on niin paljon ihoa ravitsevia ja muita suoja-aineita, jotka ehkäisevät ikääntymisen merkkejä. Itsellänikin on jo sen verran numeroita mittarissa, että voi ajatella tuotteita ikääntyvälle iholle. Pakurisarjasta suosikkejani ovat seerumi ja voide. Detria Arbutinista käytin sekä päivä- että yövoidetta ja seerumia. Viimeksi mainittua saatan vieläkin käyttää ennen kesää ja myös aurinkoa ottaessa.
Mitä nämä arbutiinituotteet ovat sitten saaneet Sirpan kasvoissa aikaan?
– Jos en olisi käyttänyt näitä valmisteita, ihoni ei olisi tässä kunnossa, hän sanoo vakaasti. Couperosa olisi varmasti paljon pahempi, sillä olen saanut sitä hillittyä. Toisaalta olisi kiva tietää, mitä olisi tapahtunut ilman arbutiinituotteita. Olen näitä suositellut myös asiakkailleni, jotka ovat olleet tyytyväisiä. Minun kaltaiselleni ihotyypille Detrian arbutiinivalmisteet ovat aivan ihanteellisia. Pystyn puhumaan asiasta omien kokemusteni kautta eikä kyse ole todellakaan siitä, että tässä nyt yritettäisiin myydä jotakin. 
Vapaa-aikanaan Sirpa perheineen rentoutuu parinkymmenen kilometrin päässä Keminmaalla sijaitsevalla mökillään. 
– Joki virtaa muutaman metrin päässä mökistä. On ihanaa välillä päästä luonnon rauhaan nauttimaan hiljaisuudesta. Mökki on sen verran lähellä, että sieltä voi käydä töissäkin.

 

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Mikko Hiukka
Avainsanat: arbutiini, KuunSirppi, Sirpa Kuokkanen

Kommentit

Oma kommentti