Suggestoterapeutti Seppo Heilman: Olen vieroittanut 2000 ihmistä tupakasta!

Mainos

Suggestoterapeutti Seppo Heilman on mies, jota tupakkateollisuus tuskin rakastaa. Hän on lähes 40 vuotta kestäneen uransa aikana vieroittanut tupakasta noin 2000 kansalaista.

Helsinkiläinen suggestoterapeutti Seppo Heilman, 62, on toiminut tällä ammattinimikkeellä vuodesta 1983 lähtien. Jo sitä ennen hän työskenteli kaksi vuotta hypnologin nimikkeellä.
– Ensimmäisen asiakkaan otin vastaan 3.5.1981 eli nyt toukokuussa tuli 37 vuotta täyteen ensimmäisestä asiakkaasta, hän kertoo.
– Opin aikoinani oppisopimuksen kautta tämän ammatin maan tunnetuimpiin hypnoosin osaajiin kuuluneelta Aarne Jokelalta. Hänen johdollaan saamani oppisopimuskoulutus kesti neljä vuotta ja Suomen hypnoosiyhdistys ry:ltä saamani koulutus toiset neljä vuotta.
– Vieroitin asiakkaan ensimmäisen kerran tupakasta jo vuonna 1981 ja voikin sanoa, että olen siihen erikoistunut. Noin 50 % asiakkaistani haluaa irti tupakasta.
Mutta mitä suggestoterapeutti tekee, ja ennen kaikkea: mitä ihmettä on suggestoterapia?

”Ihan eri asia kuin syvähypnoosi”

– Yksinkertaisesti kerrottuna se on rentoutuksen sekä kevyen ja keskisyvän hypnoosin käyttöä erilaisten ongelmien auttamisessa. Kyseessä on ihan eri asia kuin syvähypnoosi. Jos otetaan käyttöön asteikko 1-10 niin syvähypnoosissa se on 9-10, mikä on unen kaltainen olotila. Minä käytän hypnoosia asteikolla 1-8, jolloin ihminen ymmärtää kaiken, kuulee ja muistaa kaiken jälkeenpäin – eli kaikki realiteetit säilyvät, tietää kuka on ja mistä puhutaan. Kyseessä on siis rentoutustila, jossa käytetään kuitenkin hypnoosin elementtejä. Minulla hypnoositila loppuu numeroon kahdeksan. Siinä on se ero syvähypnoosiin verrattuna.
Seppo vieroittaa kansalaisia kuuden käynnin ohjelmalla. Jos nämä kuusi käyntiä eivät tuota toivottua tulosta, saa vuoden sisään saman satsin ilmaiseksi.
– Kaikki onnistuu, kunhan ei jätä kesken, Seppo Heilman vakuuttaa.
– Suggestoterapia puree ennemmin tai myöhemmin. Ennätys on tähän mennessä 24 käyntiä ja seuraava on 22, mutta minun tietojeni mukaan molemmat ovat yhä tupakoimattomia. Jos pelkästään kuudesta käynnistä puhutaan, silloin voi sanoa, että 8-9 asiakasta kymmenestä on kuuteen käyntikertaan tyytyväisiä.
Yksi käyntikerta Sepon nojatuolissa maksaa 70 euroa eli kuuden satsi tekee yhteensä 420 euroa. Yhden käyntikerran hinnalla saisi 10 tupakka-askia. Mutta minkälaiset ihmiset sitten saavat Sepon luona avun?
– Jospa kerron kahdesta edellisestä asiakkaasta, niin siitä saa hyvän kuvan. Ensimmäinen oli nelikymppinen nainen, joka poltti satunnaisesti, ei edes joka päivä, mutta pahimmillaan kului aski päivässä. Kyseessä oli siis tyypillinen viihdetupakoitsija. Toinen tapaus taas oli polttanut varmaan 50 vuotta kaksi askia päivässä eli hän oli tyypillinen tupakan orja. Asiakkaani ovat joko tällaisia tai sitten kaikkea mahdollista tältä väliltä.
– Nuorin lopettaja on ollut 14-vuotias ja vanhin 72-vuotias. 14-vuotias ei kuitenkaan onnistunut, vaikka äiti toi hänet luokseni. Hän oli polttanut kahdeksanvuotiaasta asti eli jo kuusi vuotta. Äidillä oli lopettamiseen motivaatio, mutta pojalla ei ollut, ja siksi hanke epäonnistui, kun poika jätti kesken. 72-vuotias oli polttanut 12-vuotiaasta eli 60 vuotta, mutta jo seuraavana päivänä hän kertoi, ettei tupakka käynyt kertaakaan mielessä.

Onnistuuko ensimmäinen kerta?

– Ensimmäisen käyntikerran jälkeen tupakasta pääsee irti noin 15 % eli joka seitsemäs, Seppo kertoo.
– Jos on vuoden tupakoimatta, se lasketaan pysyväksi. Toisen käyntikerran jälkeen prosenttiluku on jo 50, kolmen käynnin jälkeen 70, neljän jälkeen 90 % ja kuuden käynnin jälkeen 98 %. Tupakasta voi yrittää irtautua myös nikotiinivalmisteiden avulla ja niitä voi käyttää tässä ohessa tukena.
Seppo suhtautuu vaatimattomasti tupakkateollisuudelle tekemäänsä harmiin.
– En tiedä, olenko tehnyt tupakkafirmoille plussaa tai miinusta, mutta vuosien saatossa olen laskenut vieroittaneeni noin 2000 ihmistä tupakasta. Suomessa on kuitenkin miljoona tupakoitsijaa, joten tekemäni lovi on niin pieni, ettei sitä huomaa. 90-luvulla tein tätä työtä paljon, samoin vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, mutta nykyään jo vähemmän. Otan asiakkaita vastaan enää parina kolmena päivänä viikossa.
Kiitollisia asiakkaita on paljon, ja joukossa on runsaasti muitakin julkkiksia kuin Niko Saarela.
– Niitä on niin paljon, ettei kehtaa oikein tunnustaakaan, Seppo nauraa.
– Jos olisi gaala, johon minutkin kutsuttaisiin, niin joka toinen ottaisi olkapäästä ja tulisi tervehtimään!
Seppo Heilmanin suggestoterapiasta on tarkempia tietoja http://www.deardreams.fi/seppoheilman.htm -nettisivuilla.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:OM-arkisto

Kommentit

Oma kommentti