Superfood on voimaruokaa!

Erkki Palviainen, 33, on avarakatseinen, innostava ja vapaamielinen voimaruuan puolestapuhuja, eturivin kokeilija. Hän oppi jo lapsuuskodissaan nauttimaan mahdollisimman luonnonmukaisia kasvisaterioita.

Stressi, kiire ja elämän kriisivaiheet laittavat nykyihmisen elimistön koetukselle. Mitä paineistetumpi tilanne, sitä tärkeämpää on miettiä, mitä laittaa suuhunsa.

– Ravinnon suhteen on fiksuinta hoitaa kehoa ennalta, ennen kuin ongelmat ilmenevät. Ravinnon tehtävä on ravita, ei kiusata meitä erilaisilla dieeteillä. Maku ja nautinnot ovat ruokailussa aivan olennaisia. Emme syö yhdisteitä emmekä termejä vaan ruokaa, Erkki Palviainen toteaa.

Erkki on alun perin papin poika Ilomantsista. Hän on kokeillut ravitsemusasioissa sekä tiukkaa kurinalaisuutta että hampurilaisdieettiä, ja välillä vapaamielisyys on lähtenyt myös leveämmille raiteille.

Erkki Palviainen työskentelee aktiivisesti paremman ravinnon puolesta: hän kerää, tilaa maailmalta ja käsittelee luonnonmukaisia kasveja, seuraa luonnonlääkinnän kehittymistä ja hämmentelee omia taikakeitoksiaan. Herkuttelua ei pidä unohtaa. Suklaan hän maustaa ennakkoluulottomasti vaikkapa muurahaisilla, korianteriöljyllä tai chlorella-levällä.

Ruoka ja ravinto ovat hänelle nykyisin paitsi rakas harrastus, myös työ ja elämäntehtävä. Parhaillaan Erkki Palviainen kiertää maata kertomassa voimaruuan vaikutuksista.

Villi on voimaa

Mutta mitä ihmettä on voimaruoka? Kerro meille, Erkki, mitä se on, niin että mökin mummokin sen ymmärtää!

– Superfoodilla eli voimaruoalla tarkoitetaan ruoka-aineita, jotka ovat poikkeuksellisen ravintotiheitä. Pienessä määrässä ruokaa on valtavat määrät ravintoaineita kuten vitamiineja, proteiineja tai kuituja. Superruoat tuovat kehoomme ravinteita ja antavat voimaa.

– Kaikki villi ruoka on voimaruokaa. Mökin mummokin tuntee mustikan, pakurin ja monenlaista muutakin, mitä saa villistä luonnosta ja joka on vapaalla tahdolla kasvavaa. Villin ruuan vastakohta on kesytetty ruoka, enkä pitäisi esimerkiksi porkkanaa, perunaa tai salaattia voimaruokana.

Mustikan ja pakurin ohella hyviä voimaruokia ovat vaikkapa gojimarja ja spirulina.

– Viimeksi mainittu on ehdottomasti sellainen, jota jokaisen kannattaisi kesällä ottaa. Sen avulla saa hyvän rusketuksen ja jos tulee joskus juhlittua, ei tarvitse samalla tavalla kärsiä krapulasta kuin aikaisemmin. Lisäisin selityksen: ”Spirulina nimittäin sitoo kehon myrkkyjä ja auttaa täten krapulan oireisiin.”

Spiruliina suosikki

Erkki Palviainen naureskelee koko elämänsä myllääntyneen voimaruokien parissa. Hän sanoo jo kuutisen vuotta yrittäneensä syödä mahdollisimman hyvin. Hän nimeää omaksi voimaruokasuosikikseen juuri spiruliinan.

– Spiruliina on yksisoluinen makeanveden sinivihreä levä. Se sisältää proteiinia enemmän kuin liha ja imeytyy elimistön käyttöön tehokkaasti. Se sisältää runsaasti beetakaroteenia ja lehtivihreää eli klorofylliä. Spiruliina puhdistaa kehoa tehokkaasti raskasmetallijäämistä ja tehostaa aineenvaihduntaa sekä edistää hyvien suolistobakteerien kasvua. Spiruliina sisältää myös runsaasti antioksidantteja, Erkki Palviainen kertoo.

Superfoodien eli voimaruokien käyttö kannattaa aloittaa lisäämällä niitä pikkuhiljaa ravintoon, jolloin jotain huonoa jää automaattisesti aina pois. Joidenkin voimaruokien – kuten levien käyttö – on syytä aloittaa pienillä annoksilla, jotta vältytään mahdollisilta elimistön puhdistuskriiseiltä.

Kannattaa suosia aina mahdollisimman luonnollista ravintoa. Pähkinät ja siemenet on syytä liottaa ensin ja ruoka on hyvä nauttia tuoreena. Mitään ei suositella kuumennettavaksi yli 42 asteen lämpötilan.

Kannattaa suosia voimakkaita värejä ja makuja. Hyvä maku kertoo aina hyvästä imeytyvyydestä.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Matti Matikainen

Terveys-Hymy 6-14

Teksti:Harmonia
Avainsanat: spiruliina, superfood, voimaruoka

Kommentit

Oma kommentti