Susanna Nurmisen terveys romahti, kun hänen amalgaamipaikkansa mureni hammaslääkärillä suuhun. Vereen ja suolistoon pääsi suuria määriä elohopeaa. Vei kuitenkin monta vuotta, ennen kuin hänen oireensa otettiin todesta.
Kohtalo on koetellut Susanna Nurmista raskaalla kädellä. Hänen äitinsä menehtyi tytön ollessa vain kaksivuotias ja viisi vuotta sitten Kauko-Idässä riehunut tsunami surmasi sisaren. Tsunamin aikoihin hän joutui myös laajamittaisen naapurikiusauksen kohteeksi, josta hän kertoi jopa telkkarissa Karpon ohjelmassa, joten luulisi yhden ihmisen kohdalle osuneen jo tarpeeksi vastoinkäymisiä.
Mutta elämällä oli vielä Susannaa varten varastossa arvokkaita opetuksia. Kuten esimerkiksi osuminen asumaan kosteusvaurioiseen taloon, jonka takia suurin osa hänen huonekaluistaan meni pilalle.
Susannalta oli lohjennut amalgaamipaikka toukokuussa 2006, jota hän meni korjauttamaan hammaslääkäriin. Kyseessä piti olla puhdas rutiinitoimenpide, mutta operaatio meni pieleen, ja elohopeaa sisältävää amalgaamia pääsi suuhun ja sitä kautta verenkiertoon. Susanna ei tuolloin tiennyt amalgaamista ja sen vaaroista yhtään mitään, ei edes sitä, että amalgaami sisältää elohopeaa.
Hyvin pian operaation jälkeen Susanna alkoi saada outoja oireita. Sydäntä tykytti, henkeä ahdisti, hikoilutti ja väsytti, oli outoja nivelsärkyjä ja suolisto-oireita. Pahinta oli väsymyksen ohella hengenahdistus, sillä hän ei tuntenut saavansa tarpeeksi happea.
Seurasi laaja lääkärikierros. Aluksi epäiltiin hiivasyndroomaa ja Susanna pudotti ruokavaliostaan sokerin, hiilihydraatit ja hiivan. Hiivaa yritettiin häätää lääkkeillä ja luontaistuotteilla, ja alku näytti hyvältä, mutta kesällä 2007 terveys romahti.
Susanna alkoi hakea itse apua ongelmiinsa ja löysi amalgaamimyrkytyksen oireet. Kun hän oivalsi amalgaamin sisältävän elohopeaa, Susanna poistatti suustaan kaikki amalgaamipaikat syksyn 2007 ja kevättalven 2008 aikana. Operaation teki tavallinen hammaslääkäri eikä amalgaamipaikkojen poistoon erikoistunut biohammaslääkäri. Susannan elimistöön vapautui mahdollisesti lisää elohopeaa.
Oireet eivät kuitenkaan kadonneet ja lääkärikierros laajeni. Vähitellen vastaanottojen sävy muuttui, ja Susannalta alettiin kysellä, ahdistaako jokin ja onko stressiä ja masennusta ollut kauankin. Toisin sanoen valkotakit epäilivät, että Susannalla viiraa.
– Jos tällaisista oireista ei masennu, niin silloin varmasti onkin vähän hullu, hän laukoo.
– Jokainen voi kokeilla, masentaako se, kun ei voinut syödä ainotakaan hedelmää pariin vuoteen ja marjoistakin kävi ainoastaan puolukka, jonka mausta en edes pidä. Jos sorruin syömään ”vääriä” ruokia, sain ihan hirveitä turvotusoireita: turposin valtavasti kasvoista, reisistä ja vatsasta. Väsytti koko ajan, näkö heikkeni, ja oli vielä entistäkin pahempi olo.
Susanna kertoi oireistaan Iisalmessa ihotautilääkärille, joka uskoi häntä. Lääkäri passitti verikokeeseen, joka paljasti, että Susannalla oli elohopeaa veressä 130 nanomoolia litraa kohti, kun altistumattomien yläraja on 25. Elohopeaa oli siis veressä yli viisinkertainen määrä turvalliseksi katsottuun ylärajaan verrattuna! Toimenpiderajaksi ilmoitettiin 90, joka tarkoittaa siis sitä, että jotakin tarttis tehdä.
Susannaa tutkittiin edelleen, vaikka elohopeamyrkytys oli jo todettu tosiasia.
– Lääkärit vaihtuivat koko ajan eikä minulla ollut koko aikana varsinaista hoitavaa lääkäriä. En ole pysynyt laskuissa, kuinka monen lääkärin potilaana olen ollut.
– Olin niin huonossa kunnossa, etten pystynyt kävelemään. Silti minut vietiin sairaalaan käytävälle sänkyineni. Kun yritin pistää vastaan ja selitin tarvitsevani hoitoa, minua alettiin uhkailla vartijoilla ja putkalla. Soitin hätäkeskukseen ja yritin tilata ambulanssia, sillä olin aivan shokissa ja luulin kuolevani siihen paikkaan. Hätäkeskuksesta todettiin vain, että koska olen jo sairaalassa, niin kyllä ne tietävät mitä siellä tekevät. Tuolloin elettiin viime lokakuun loppua.
Lääkärit vähättelivät edelleen tilannetta, eräs heistä arveli korkeiden elohopea-arvojen johtuvan liiallisesta kalan syönnistä, mutta Susanna oli syönyt lähinnä vain seitä, jonka ei pitäisi olla Suomen sisävesikala eikä sisältää elohopeaa.
– Minulle tarjottiin jossakin vaiheessa hoidoksi myös mielisairaalaa. Tämä samainen lääkäri lopulta hermostui minuun vuodeosastolla ollessani täysin ja huusi ovella lähtiessään, että tälläisia sairauksia hoidetaan varmaan jossakin Albaniassa. Olisin toki lähtenyt vaikka Albaniaan saakka hakemaan apua, jos olisin saanut sitä sieltä.
Lopulta erikoislääkäri Kaarlo Jaakkola ja Helsingin Antioksidanttiklinikka löytyivät monen mutkan takaa. Susannan tuttavan naapuri oli saanut omiin vaivoihinsa apua Jaakkolalta.
– Isä ajoi Helsingistä Pohjois-Savoon, nappasi minut autoonsa ja vei vastaanotolle Helsinkiin. Minulta otettiin verikoe, ja kun tulokset tulivat, aloitettiin täsmälääkitys. Erityisesti D-vitamiiniarvot olivat hyvin alhaiset. Olen viime lokakuusta lähtien syönyt nelisenkymmentä vitamiini-, hivenaine- ja rasvahappotablettia päivittäin.
– Oloni on parantunut koko ajan, pysyn nyt hereillä päivät ja myös kivut ja säryt ovat alkaneet lieventyä. Olen myös pystynyt laajentamaan ruokavaliotani, eteenpäin mennään koko ajan, ja elohopeamäärät ovat laskeneet. Tammikuun alussa lukema oli enää 43 nanomoolia litrassa.
Susanna on joutunut olemaan työttömien kirjoissa lähes koko sairastelunsa ajan, koska hänellä ei ole ollut diagnoosia, jolla sairaspäivärahaa olisi voinut hakea. Vihdoin tammikuussa 2010 hän sai lääkärintodistuksen itselleen – diagnoosina elohopeamyrkytys.
Susanna pahoittelee sitä, ettei KELA korvaa mitään hänen hoidoistaan. Hän itse onkin joutunut sosiaaliviraston asiakkaaksi, jonka hän kokee hyvin nöyryyttäväksi. Susanna on koulutukseltaan myyntimerkantti ja somistaja, ja hänellä on ollut myös hevosalan yritys.
– En ole pystynyt olemaan työelämässä pariin vuoteen. Harrastuksekseni runoilen, säveltelen ja maalailen tauluja. Runot, laulut ja maalaukset ovatkin olleet tärkeänä henkisenä tukipilarina tällä vaikealla taipaleella.
Teksti:
Kuva:
Terveys-Hymy 04-10
Kommentit
Oma kommentti