Sylvin, 97, nivelvaivat hellittivät

Sylvi PuskalaSylvi Puskala on kärsinyt sekä jalkojen että käsien nivelvaivoista jo kohta 20 vuotta. Nyt tilanne on kuitenkin helpottunut. – Pystyisin liikkumaan ilman tätä mersuakin, hän sanoo rollaattoristaan. – Mutta silloin alkaa huipata.

Syyskuussa imatralainen Sylvi Puskala täyttää 98 vuotta.

– Onhan tämä korkea ikä. Mutta on siitä jo omat hankaluutensa. Elämä ei aina ole niin tervettä.

Sylvi on syntynyt Viipurissa vuonna 1913, siis Venäjän vallan aikana. Suomen itsenäisyyteen oli tuolloin vielä neljä vuotta.

– Isästä minulla ei ole mitään muistikuvia, sillä hän meni kansalaissodassa. Äiti sairastui lentävään keuhkotautiin ja kuoli siihen, kun olin viisivuotias. Olin tuolloin hoidossa mummon ja ukin luona. Äiti ei ollut sairaalassa vaan hänellä oli oma huone, missä hän sairasti. Sairaanhoitaja kävi häntä hoitamassa.

– Minua ei päästetty äidin huoneeseen, mutta eräänä aamuna hoitaja tuli sanomaan, että nyt saan mennä käymään hänen luonaan. Menin sinne tietysti oikein mielelläni. Muistan hyvin elävästi, kuinka äiti makasi sängyssä ja sanoi minulle, että elä lapsi kulta maailmassa rehellisesti.

– Ne olivat hänen viimeiset sanansa minulle, ja kohta tämän jälkeen hän kuoli.

Pitkä ja hyvä avioliitto

Sylvi oli tämän jälkeen jonkin aikaa isovanhempiensa hoidossa, mutta sitten hänet otettiin erääseen taloon kasvattitytöksi. Hän ei kuitenkaan viihtynyt siellä. Sylvi kävi koulua viimeistä luokkaa, kun hänen Karjalan Prikaatissa upseerina toiminut veljensä soitti ja kyseli, millaista pikkusiskolla oli.

– Kerroin hänelle totuuden, jonka jälkeen hän tuli ja haki minut luokseen asumaan. Kävin sieltä rippikoulut ja asuin niin kauan, kunnes lähdin maailmalle.

Sylvi avioitui ja ehti olla naimisissa peräti 50 vuotta, kunnes mies parikymmentä vuotta sitten kuoli. Sylvi kehuu edesmennyttä puolisoaan ja toteaa, ettei heillä ollut mitään ongelmia. Pariskunta harrasti runsaasti kotimaan matkailua asuntovaunulla, mutta poikkesivatpa he reissuillaan myös Ruotsissa ja Norjassa.

– Mies laski rautatehtaan tuotantoja, ja itse olin rautatehtaan läheisellä koululla pääemäntänä 26 vuotta. Pääsin sieltä myös eläkkeelle.

Puskaloille syntyi poika, joka kuitenkin kuoli kolme vuotta sitten. Sylvin miniä asuu edelleen Imatralla. Edesmenneen pojan lapsilla, tyttärellä ja pojalla, on kummallakin kaksi poikaa.

”En tiedä iän salaisuutta”

Sylvi Puskala on hämmästyttävän pirteä ja terävä vanha nainen, jonka puheista ei mitenkään huomaa hänen korkeaa ikäänsä. Hän nauraa iloisesti, kun häneltä kysyy pitkän iän reseptiä.

– Kun minä sen osaisin sanoa! Suvussa on sikäli pitkäikäisyyttä, että mummovainaa eli hiukan yli 90-vuotiaaksi, mutta ei hänkään näin vanhaksi elänyt. En minä tiedä.

Sylvi on ollut lähes koko ikänsä myös huomattavan terve. Vasta kaksi vuotta sitten, 96-vuotiaana, hän sairastui vakavasti – mutta selvisi siitä.

– Jouduin sairaalaan, koska minulla oli sydäninfarkti, sappitulehdus ja verenmyrkytys. Siis kaikki kolme samanaikaisesti. Selvisin siitä kuitenkin, mutta nyt on jonkin verran lääkkeitä. Ei niitäkään ole silti kovin paljon.

Nivelsäryt piinaavat

Pienemmistä krempoista Sylville tutuiksi ovat tulleet erilaiset nivelsäryt, jotka ovat piinanneet häntä jo lähemmäs parikymmentä vuotta.

– Pahin kipu on ollut jaloissa ja jalan nivelissä. Se on tuntunut ihan ylhäältä asti. Olen yrittänyt päästä säryistä eroon kaikilla tavoilla, mutta kun liikkuminen on muuttunut kankeaksi, en uskalla enää lähteä liikkeelle kuin rollaattorin kanssa. Pystyisin varmaan vielä kulkemaan ilman mersua, mutta silloin pelkona on, että alkaa huipata.

Onneksi Sylvi sattui näkemään Niveltehon mainoksen jossakin. Ja päätti kokeilla.

– Olen nyt syönyt sitä yhden paketin ja täytyy sanoa, että sormet, polvet ja kaikki muutkin nivelet ovat kevyemmät ja notkeammat kuin aikaisemmin. Otan Niveltehoa yhden tabletin aamulla ja toisen illalla, ja hyvin menee.

– En ole lääkärille tästä kertonut mitään, kun ne eivät ole aina niiden kannalla, mutta pääasia on kuitenkin, että tuote on minua auttanut, Sylvi toteaa vakaasti.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Laura Vesikko

Terveys-Hymy 7-11

Teksti:Terveyskaista
Avainsanat: nivel, nivelvaiva

Kommentit

Oma kommentti