Taikuri taikoi itsensä solakaksi

Tomi LaitamäkiViihteen monitoimimies ja telkkaristakin tuttu Tomi Laitamäki päätti puolisen vuotta sitten, että nyt täytyy yhä kohonneelle elopainolle tehdä jotakin.

Vaikka Tomi Laitamäellä on ikää vasta 22 vuotta, nuori mies on ehtinyt jo moneen. Tällä hetkellä häneen törmää helpoimmin SubTV:n Studio Stylen juontajana, mutta Tomi on nähty myös teatterilavoilla ja harrastaapa yksi hänen sivupersoonistaan taikatemppujakin. Tomin vaiheisiin ja hänen monipuolisuuteensa voi tutustua www.tomishow.fi -nettisivuilla.

– Minulla ei ole esiintyviä ihmisiä lähisuvussa, Kurikasta Etelä-Pohjanmaalta syntyisin oleva Tomi kertoo. – Minulla on jo päiväkoti-iästä lähtien ollut jokin luontainen vietti, joka on pistänyt minut ilmaisemaan itseäni julkisesti. En halua kuitenkaan lokeroida itseäni sen enempää TV-juontajaksi, näyttelijäksi kuin taikuriksikaan, vaan pidän itseäni esiintyvänä taitelijana. Tosin on myönnettävä, että näyttelijän työ kiehtoo koko ajan yhä enemmän.

Pikkupoikana Tomi ei vielä tiennyt liikakiloista yhtään mitään, mutta viihdyttäjän työ toi haittapuolenaan epäsäännölliset ruokailuajat, ja taitelijoiden herkuthan tiedetään, kun koko ajan on kiire: sämpylä nakilla, hampurilainen, pitsa, karkki ja limsa. Tomi tunnustaa aivan erityisesti viihtyneensä karkkimaassa, ja makea elämä alkoi näkyä vyötäröllä. Painoa alkoi kertyä liikaa.

– Olen 178 cm pitkä ja painoin pahimmillani toistasataa kiloa, Tomi toteaa. – Ylipainoa oli reilusti yli 30 kiloa. Kai kaikki alkoi siitä, kun olin huvipuistossa töissä kolme vuotta ja tein tosi pitkää päivää. Silloin tuli pikkaisen syötyä. On se vaan kumma juttu, että kun syö paljon makeaa, alkaa heti perään tehdä mieli jotakin rasvaista ja suolaista.

Tomi sanoo kokeilleensa mielestään kaikki mahdolliset laihdutusmuodot, mutta huonoin tuloksin. Tilanne kuitenkin muuttui puolisen vuotta sitten, kun hän sattui näkemään lehtimainoksessa JR Fitnessin markkinoimasta C4 System -nimisestä valmisteesta. Hän päätti vielä kerran yrittää.

– Rupesin ottamaan kiltisti kaksi kapselia aamulla ja kaksi illalla. Samanaikaisesti aloin myös lenkkeillä. Eron entiseen havaitsin aika pian, sillä kun heräsin aamulla, otin kapselit ja lähdin lenkille, huomasin hölkätessäni, että nyt on kropassa kummasti uutta energiaa. Oli vain jotenkin pakko jatkaa juoksemista ja saada energiaa kulutettua. Ilokseni huomasin, että C4 vei mennessään myös makean himon, mikä oli minulle erittäin mahtava juttu.

– Jonkin ajan kuluttua otin C4:n rinnalle myös Hydrotech-kapselit. Kun tuloksia kerran alkoi tulla, ajattelin niin, että hittolainen, yritetään saada vielä parempia tuloksia. Tähän asiaan kannatti satsata. Ilokseni huomasin, että panostus kannatti. En silti hylännyt kokonaan herkkuja, ja minulla on edelleen vähintään yksi karkkipäivä viikossa, mutta kun otan Hydrotechin ennen herkkuhetkeä, painoni ei nouse. Se vie mennessään ylimääräisiä kaloreita.

Tomi pieneni käsittämättömät 15 kiloa vain parissa kuukaudessa.

– Ensimmäisen kuukauden söin C4 System Evoa ja Hydrotechia, ja tänä aikana lähti kuusi kiloa. Sen jälkeen vaihdoin nämä tuotteet Total Cuts -nimiseen valmisteeseen, jota käytin seuraavan kuukauden ajan, ja nyt lähti pois seuraava erä painoa. Sain koko ajan lisää energisyyttä ja jaksoin tehdä töissä tosi pitkiä päiviä. Makean himo pysyi ilokseni koko ajan poissa.

Tomin vaatekaappi on mennyt uusiksi, mutta se ei nuorukaista haittaa. Se on kuulemma ollut sen arvoista. Hänen tavoitteenaan on taikoa vielä 10-15 kiloa elopainosta pois. Luulisi sen taikurilta onnistuvan.

-Kun en enää raahaa mukanani ylimääräistä viittätoista kiloa, jaksan touhuta ja tehdä hommia ihan eri tavalla kuin aikaisemmin, Tomi iloitsee. – Ja kun kroppa kiinteytyy, se tuo mukanaan myös jonkinlaista uutta itsevarmuutta, vaikka totta kai olen jo ennenkin ollut itsevarma. Mutta sanotaanko niin, että olen nykyään entistä itsevarmempi, Tomi nauraa.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 4-2008

Teksti:JR Fitness
Avainsanat: aihdutus, painonhallinta

Kommentit

Moi Tomi olet näköjään monilahjakkuus.
Kaikkea hyvää elämääsi. Toivottaa maire Taivalkoskelta

Oma kommentti