Taistolla on takana jo yli 10 vuoden juomaputki – havupuu-uutejuomaa!

Juomaputkella ei tässä yhteydessä tarkoiteta sitä tavanomaista. Taisto Surakka on juonut yhtä ja samaa – tummanpunaista havupuu-uutejuomaa – jo toistakymmentä vuotta. Ja on tyytyväinen.

Merikarvialaisen Taisto Surakan, 75, tie Karin Havupuu-uutejuoman käyttäjäksi tapahtui varsin omituisen kuvion kautta. Kun sanoo, että kaikki alkoi naapurin isännän säärihaavasta, asia vaatii muutaman tarkennuksen.
– Naapurin miehellä oli sitkeä säärihaava ja ehdotin, että haluaisko hän kokeilla tätä havupuujuttua, Taisto kertoo.
– Lupasin hakea sitä Siikaisista, mikä oli ennestään minulle ihan outo paikka. Kaverilla oli sairastelussaan sellainen vaihe, ettei ruoka ollut maistunut pariin viikkoon. Mutta kun toin hänelle juomaa, emännän ruoka alkoi kummasti maistua.
– Katselin vierestä, kun sianlihaa paistettiin pannussa ja kaveri söi suurella ruokahalulla ylikypsää kylkeä. Hän oli oikein iloissaan, että ruoka taas maistui, mutta minä ajattelin itsekseni, että vatsa ei kyllä tuota menoa kestä. Kehotin ottamaan juomaa säännöllisesti lasillisen illalla nukkumaan mennessä.
– Ja niinhän siinä kävi, niin kuin olin arvellut. Hän soitti minulle aamulla ja pyysi hakemaan juomat pois, sillä hänelle oli iskenyt paha ripuli. Tiesin heti, ettei uutejuoma aiheuttanut ripulia. Syy oli rankka syöminen, mutta hain häneltä kuitenkin pullot pois. Ja niin rupesin itse käyttämään Karin Havupuu-uutejuomaa.
– Siitä on nyt aikaa jo yli 10 vuotta. Otan desillisen säännöllisesti joka päivä. Kun luontaistuotteita ottaa, tärkeää on nimen omaan säännöllisyys. Sanoin velipojallekin, että sillä ei ole mitään merkitystä, jos kerran kymmenessä vuodessa juo yhden pullollisen.
Taisto Surakka on hauska herra, jolta juttua puskee solkenaan. Hetkeksi hänkin silti vakavoituu, kun kysyy, mitä Karin Havupuu-uutejuoma hänelle on tehnyt.
– Yritän olla niin rehellinen kuin mahdollista. En osaa sen tarkemmin sanoa, mutta ainakaan mitään tauteja ei ole tullut. Olisinko ollut ilman tätä juomaa näin terve, en osaa sanoa, mutta mitään uusia vaivoja ei ole ilmaantunut. Tunnen yhden kaverin, joka on yhden päivän minua nuorempi, ja hänellä on kuusi eri lääkettä. Minulla ei ole kuin kaksi, eturauhas- ja keuhkoahtaumalääke. Eturauhanen on suurentunut ja keuhkoahtaumalääke johtuu siitä, että olin aiemmin tupakkamies. Nyt en ole viiteen vuoteen enää polttanut.

”Suurmiehillä pitää olla oma tie”

Putkimiehen hommista eläkkeellä oleva Taisto on leppoisa ja hauska herra. Hän itse tunnustaa olevansa aikamoinen suupaltti, joka ei aina osaa pitää suutaan kiinni. Jotenkin kuvaan sopii, että herra Surakka asuu Surakantiellä. Perään tulee heti tyypillinen kommentti:
– Jokaisella suurmiehellä pitää olla oma tie!
Ja sitten tahti vain kiihtyy.
– Emäntä sanoo, etten minä ole mistään kotoisin, mutta pakkohan minunkin on jostain olla. Itä-Suomessa käydessäni leuhkin, että olen yhtaikaa kahdessa läänissä, Turun ja Porin. No hyvä on, synnyinpitäjäni on Polvijärvi Pohjois-Karjalassa.
Nyt herra Surakka alkaa päästä vauhtiin.
– Meitä oli yhteen aikaan kolme vanhaa; mersu, eukko ja minä. Mulla on ollut sama eukko 53 vuotta ja  sama Mersu 30 vuotta. Kaikki kolme vanhoja, mutta silti käyttökuntoisia, joskaan vaihdossa yhdestäkään ei saisi paljon mitään, Taisto leukailee.
Mutta on Surakan perhepiirissä vähän nuorempaakin porukkaa. Taisto sai Tarja-vaimonsa kanssa kolme tyttöä ja kaksi poikaa, elossa heistä on neljä. Lapsenlapsia on kuusi ja seuraavaakin polvea jo kaksi kappaletta. Taisto toteaakin tähän heti perään, että hiilinielu on hoidettu.
Ota nyt sitten tätä miestä vakavasti. Putkimiehen hommien ohella Taisto ja Tarja hoitelivat aluksi pienen maatilansa hommia ja heillä oli muutamia lehmiäkin. Pariskunta sai kuitenkin hyvin pian huomata, etteivät pientilallisen työt elätä. Niinpä lehmistä luovuttiin.
Vaikka Taistolla on mittarissa jo 75 vuotta, hän jaksaa yhä pitää huolta myös kunnostaan.
– Multa on molemmat lonkat leikattu, joten pidän kuntoa yllä käymällä uimahallissa vesijuoksussa kaksi kertaa viikossa. Se on nykyään pääharrastukseni. Merikarvian torilla on myös kiva käydä katsomassa porukoita.
Ei tässä vielä suinkaan kaikki.
– Olen minä käynyt monta kertaa avannossakin!
Aikamoinen tapaus tämä herra Surakka. Mikähän osuus eräällä tietyllä juomalla on hänen vireyteensä ja mielentilaansa?

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Mika Lahtonen
Avainsanat: Karin havupuu-uutejuoma, Taisto Surakka

Kommentit

Oma kommentti