– Kun autoja katsastetaan säännöllisin väliajoin, miksei samaa tehdä myös ihmisille, kysyy Puhdin toimitusjohtaja Tero Era.
Hyvä kysymys, totta vie, mutta mikä ihme on Puhti?
– Kyse on viime vuodenvaihteessa aloittaneesta terveysalan yrityksestä, Puhdin toimitusjohtaja, kauppatieteiden maisteri Tero Era, 41, kertoo.
– Tarkoitus on tuoda uusi ja helppo palvelu terveyden ja hyvinvoinnin seurantaan. Meidän avullamme saa kuvan omasta terveydentilasta ja voi seurata tärkeiden arvojen kehitystä. Yhteistyökumppanillamme Synlabilla on 27 laboratoriota eri puolilla Suomea. Meillä on erilaisia paketteja eri kohderyhmille, ja suosituin niistä on peruspakettimme Puhti-terveystarkastus, joka sisältää 31 eri mittaria. Näin saadaan kattava käsitys siitä, kuinka elimistö voi. Mukana ovat muun muassa täydellinen verenkuva, kolesteroli, D-vitamiini, kilpirauhanen, ferritiini sekä maksan ja munuaisten toiminta. Paketti maksaa 92 euroa.
Hyvä homma, mutta kuinka kuvio oikein kulkee?
– Asiakas ottaa meihin yhteyttä netin kautta eli osoitteessa www.puhti.fi ja valitsee itselleen sopivan testipaketin ja maksaa sen, jolloin hänet ohjataan suoraan lähimmän laboratorion ajanvaraukseen. Useimmiten ajan saa jo seuraavalle päivälle, ja testitulokset valmistuvat sitä seuraavana päivänä. Jos jokin arvo ei mahdu viitearvoihin, sen huomaa raportilta helposti ja jos asia huolestuttaa, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin. Tuloksia pääsee katsomaan henkilökohtaisilta Oma Puhti -sivuilta yleensä jo testiä seuraavana päivänä.
– Lääkärin lähetettä ei siis tarvita, vain yhteydenotto meihin, ja pyörät lähtevät pyörimään, Tero Era toteaa.
– Tulosten valmistuttua Puhdin kautta saa tarvittaessa helposti yhteyden lääkäriin. Olemme juuri aloittaneet yhteistyön suomalaisen eLääkäri.fi-palvelun kanssa. Asiakas voi tilata palvelun, jossa lääkäri käy heti tulosten valmistuttua henkilökohtaisesti arvot läpi ja antaa niiden perusteella jatkohoito-ohjeet.
Saamamme palaute on ollut voittopuolisesti myönteistä. Kun kysyimme palveluistamme 500 käyttäjältä, peräti 67 prosenttia antoi täyden kympin ja 20 prosenttia yhdeksikön. Olemme panostaneet Puhdissa erityisesti helppouteen, nopeuteen ja selkeyteen. Asiakasmäärä kasvaa koko ajan.
– Tavoitteenamme on, että ihmiset hakeutuisivat ajoissa lääkäriin ja että he huomaisivat jo varhain, jos jokin on vialla – siis ennen kuin ollaan sairausvaiheessa ja on ruvettava hoitamaan sairautta. Monet menevät lääkäriin aivan liian myöhään.
– 92 euron peruspaketti on kaikkein suosituin, mutta meillä on räätälöitynä paketteja myös erityisryhmille. Kasvissyöjiltä mitataan myös B12-vitamiini, yli 50-vuotiailta miehiltä eturauhasen PSA-arvo ja liikkujilta magnesium ja nestetasapainoon liittyvä kalium. Erityispakettien hinnat liikkuvat 130-150 euron tuntumassa. KELA ei korvaa laboratoriotutkimuksia, koska mukana ei ole lääkärin lähetettä.
Puhdin palvelun ja testipakettien suunnittelussa on ollut mukana useampi kokenut lääkäri. Puhti on sataprosenttisesti kotimainen yritys, joka maksaa veronsa Suomeen. Myös asiakkaiden tietosuojasta on huolehdittu vallitsevien standardien mukaisesti.
Millainen on tyyppiasiakas?
Toistaiseksi naiset ovat olleet Puhdin palveluista hiukan kiinnostuneempia kuin miehet, mutta aktiiviliikkujien keskuudessa ero tasoittuu.
– Tyyppiasiakas on nelikymppinen tai sitä vanhempi, omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan kiinnostunut ihminen, joka seuraa ehkä hiukan tavallista aktiivisemmin omaa terveyttään. Hän on tarkkaillut painoaan, verenpainettaan ja sykettään ja pitänyt harjoituspäiväkirjaa.
– Aktiivisimmat asiakkaat tulevat suurista kaupungeista, mutta jokaisessa 27:ssä laboratoriossa on käyty, joten ei voi sanoa, että olisi olemassa paikkakunta, jossa asia ei kiinnosta. Kyllä kiinnostusta on ilmennyt kautta koko maan.
Mitkä arvot vaikuttavat jaksamiseen?
eLääkäri.fi -palvelusta lääkäri Kimmo Salminen mainitsee muutamia arvoja, jotka voivat vaikuttaa jaksamiseen ja suorituskykyyn:
– Hemoglobiini on veren punasoluissa happea kuljettava proteiini. Tilannetta, jossa hemoglobiini on matala, kutsutaan anemiaksi. Anemiassa kudosten hapensaanti on heikentynyt, mikä voi johtaa väsymykseen ja suorituskyvyn laskuun. Yleisin anemian syy on raudanpuute.
– Ferritiini kertoo elimistön rautavarastoista ja viitearvot alittava ferritiiniarvo viittaa raudanpuutteeseen.
– Tyreotropiini eli TSH kertoo kilpirauhasen toiminnasta. Kilpirauhashormonit vaikuttavat koko kehon toimintaan ja yleiseen aineenvaihduntaan, joten ongelmat kilpirauhasen toiminnassa voivat aiheuttaa monimuotoisia oireita. Kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa mm. suorituskyvyn laskua ja väsymystä.
– Paastosokeri kertoo elimistön kyvystä säädellä verensokeria. Ongelmat verensokerin säätelyssä voivat vaikuttaa suorituskykyyn. Toistetusti koholla oleva paastosokeri kertoo heikentyneestä sokerin siedosta ja enteilee aikuistyypin diabeteksen puhkeamista.
– Näiden lisäksi jaksamiseen voivat vaikuttaa monet muut arvot kuten elimistön tulehdustilanne (koholla olevat tulehdusarvot), vitamiininpuutokset (esim. matala B12- ja D-vitamiini erityisesti vegaaneilla talvisaikaan) tai matala testosteroni.
Tärkeitä nettiosoitteita
• https://www.puhti.fi/miten-toimimme/
• Testit voi ottaa 27 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Näytteet otetaan Synlabin laboratoriossa. Lista paikkakunnista: https://www.puhti.fi/toimipisteet/
• Testipaketit: https://www.puhti.fi/tuotteet/
Kommentit
Oma kommentti