Terveyttä eläkevuosiin

Suomessa jää vuosittain noin 60 000 henkilöä eläkkeelle. Eläkeikä on monille muutos terveyden suhteen, kun säännölliset työterveystarkastukset loppuvat.

Vaikka eläkeläiset ovat terveempiä kuin koskaan, kannattaa hyväkuntoisenkin käydä säännöllisesti terveystarkastuksessa, jotta aktiivivuosia riittää mahdollisimman pitkään. Yli 60-vuotiaat suomalaiset ovat selkeästi terveempiä ja toimintakykyisempiä kuin 20–30 vuotta sitten.

– Suomalaisten yleisimmät terveysriskit ovat edelleen tupakointi, ylipaino, kohonnut veren kolesteroli ja korkea verenpaine. Uusien arvioiden mukaan tyypin 2 diabeteksesta on kehittymässä aikaisempaa suurempi terveysongelma. Myös haitallinen alkoholin käyttö on kasvava ilmiö, kertoo ylilääkäri Tanja Vuorela Terveystalosta

Suomessa on nyt noin miljoona yli 65-vuotiasta, vuonna 2020 noin 1,3 miljoonaa ja vuonna 2030 noin 1,5 miljoonaa. Reilun viidentoista vuoden päästä siis joka neljäs suomalaisista on yli 65-vuotias, joten puhutaan merkittävästä väestön osasta. Jos eläkeikäisten terveystarkastukset otetaan laajasti käyttöön vastaavalla tavalla kuin työterveystarkastukset, sillä on todella kansanterveydellistä ja -taloudellista merkitystä.

Teksti: Hymy
Avainsanat: eläkeläinen, hyvinvointi, terveys, vanhuus

Kommentit

Oma kommentti