Hän on 38-vuotias ja muuten aivan tavallinen suomalainen nainen, mutta hänen lähimenneisyydessään on musta aukko. Hän on entinen peliriippuvainen, joka on nyt ollut kolme vuotta kuivilla.
Hän asuu Etelä-Suomessa ja olkoon hänen nimensä vaikka Tiina. Omalla nimellään ja kuvallaan hän ei halua lähteä tähän juttuun, mutta hän sanoo, että itse asia on hänen henkilöllisyyttään tärkeämpi. Ja itse asia on se, että peliriippuvuudesta voi päästä irti, kunhan vain osaa hakea apua.
Tiina on asiakaspalvelutyössä ja tällä hetkellä sinkku. Lapsia hänellä ei ole. Hän on käynyt ammattikoulun ja naurahtaa, ettei hän ole kauhean akateeminen. Tiinan vanhemmat ovat yrittäjiä.
– Minulla oli ihan tavallinen onnellinen lapsuus. Perhe oli ehjä aina aikuisikääni asti, jolloin vanhemmat erosivat. Mutta mitään traumaa ei jäänyt: ei ollut väkivaltaa tai alkoholia eikä kenelläkään ollut uhkapelitaustaa. Isä harrasti vain lauantailottoa, joten oma pelaamiseni ei ollut perinnöllistä.
Tiina kertoo pelanneensa pelikoneilla yläasteikäisestä, ja harrastus jatkui parikymppiseksi. Tilanne alkoi revetä vasta vuonna 2010, jolloin tuli ensimmäinen nettikasino. Se vei Tiinan mennessään.
– Olin aika nuorena lähtenyt työelämään ja kun aloin saada omaa rahaa, tilanne muuttui ongelmalliseksi. Aloin pelata tosi usein nettikasinoita. Voitin välillä pienehköjä summia rahaa, mikä kannusti tietysti jatkamaan pelaamista. Pystyin maksamaan omilla rahoillani elämiseni, joten en pitänyt asiaa ongelmana.
Hiukan yli parikymppisenä Tiina lopetti pelaamisen kolmeksi, neljäksi vuodeksi, mutta hän ei katsonut lopettamisen johtuvan siitä, että hän olisi ollut ongelmapelaaja. Hän ei tuolloin edes lotonnut.
– Ongelmahan se pelaaminen oli, kun asiaa nyt jälkikäteen ajattelee. Olen ollut lapsesta asti hyvin addiktoituva ja mulla on ollut monia tapoja, joita on ollut pakko noudattaa juuri samalla tavalla. Maailmani on ollut vähän pakkomielteinen. On ollut sekä hyvää että huonoa riippuvuutta. Voi sanoa, että olen ollut kontrollifriikki jo lapsuudesta alkaen.
– En vuosikausiin edes ajatellut koko asiaa, mutta sitten löysin uuden parisuhteen. Mies oli harrastepelaaja, joka pelasi vaihtorahat aina kaupassa käynnin jälkeen ja otti jokaviikkoisen loton. Me kävimme kaupassa yhdessä, ja kai siinä mulla joku naksahdus kävi, koska muutaman kuukauden kuluttua pelasin taas täysillä nettikasinoa. Lottoon laitoin 20 riviä. Siinä vaiheessa kaikki lähti siitä ajatuksesta, että voittaisin paljon rahaa ja että musta tulisi kauhean rikas. Sekä pelaaminen että ajatus rikastumisesta kiehtoivat samalla lailla.
Tuossa vaiheessa Tiinalla ei vielä ollut velkoja, ainoa omaisuus oli auto. Hän asui vuokralla.
– Mutta kun aikaa kuluu ja peli ottaa mielestäsi vallan, ei rahallakaan enää ole mitään merkitystä. Vaikka voittaisit suuria summia niin fakta on se, että pelaat takaisin joka ikisen euron. Voitetut rahat eivät jää pelaajan käsiin. Vaikka oma velkasaldoni kasvoi hurjaa vauhtia, ajatus oli, että saisin voitoilla kuitattua pelivelat.
”Odotin voittavani AINA enemmän”
Eräänä päivänä Tiina päätti laskea, kuinka paljon hänelle oli kertynyt pelaamalla kertynyttä velkaa. Summa oli järkyttävä, 50 000 euroa.
Kaikki pelaaminen oli tapahtunut puolison selän takana. Omia rahojaan Tiina toki pelasi ja luotti siihen, että eläminen onnistuisi miehen tienesteillä. Koska auto oli hänen ainoa omaisuutensa, pankkien oville oli turha lähteä kolkuttelemaan. Tässä vaiheessa Tiina oli jo kääntynyt lukuisten joustoluotto- ja pikavippifirmojen puoleen, mikä upotti hänet entistä syvemmälle. Velkojia oli loppuvaiheissa pahimmillaan 35!
Tiina jaksoi silti vielä uskoa, että hän pystyisi tulevilla voitoillaan nollaamaan tilanteen. Lisää lainaa tarvittiin koko ajan, mutta välillä myös onni potkaisi.
– Voitin hiukan alle 20 000 euroa, mutta en lyhentänyt velkoja vaan pelasin sen. Odotin koko ajan voittavani vielä isompia summia, joilla saisin velat piiloon. En kertonut tilanteestani kenellekään, se oli mielestäni oma asiani eikä se kuulunut muille. Eihän siinä järki enää toiminut.
– Normaali ihminen olisi lopettanut pelaamisen 50 000 euron pelivelan jälkeen ja alkanut järjestellä asioita, mutta mulla oli vain koko ajan se ajatusmaailma, että saan sen kokoon pelaamalla.
Tiina kuitenkin yritti selvitä pinteestä.
– Sain lainayhtiöltä 30 000 euron järjestelylainan, jolla maksettiin suuri määrä velkoja pois, mutta siinä kävi ikävä kömmähdys. En ollut hoksannut, että minun olisi pitänyt olla yhteyksissä ja lopettaa erikseen luottotileiltä joka ikinen joustolaina ja pikavippi. Kun velat oli maksettu, muutaman päivän päästä alkoi pikaluottoyhtiöltä tulla viestejä, että sulla on tämän ja tämän verran rahaa käytössä näillä tileillä. Eli kaikki, mitä olin maksanut, oli edelleen käytössä!
Sitten peliriippuvuus iski isolla moukarilla.
– Siinä kävi tietenkin niin, että tämä antoi mahdollisuuden pelata lisää. Koko 30 000 euron järjestelylaina meni kahdessa viikossa. Lopulta velkasumma nousi 90 000 euroon. Koko summa oli mennyt etupäässä nettikasinoihin.
Tiina suunnitteli itsemurhaa
Pari kuukautta ennen korttitalon romahtamista Tiina pelasi aivan maanisesti, kuin sumussa. Silti hän jaksoi koko ajan käydä töissä.
– Fyysisesti olin paikalla, mutta koko ajan puhelimessa pyöri nettikasino. Pelasin ja pelasin. Olin koko ajan hyvin ahdistunut, surullinen ja vihainen. Tilanne oli aivan hirveä ja häpesin sitä niin paljon, etten missään nimessä voinut kertoa siitä kenellekään. Pelkäsin, että kaikki hylkäävät minut, vaikka olimme perheen kesken tosi läheisiä. Roikuin löysässä hirressä ja odotin yhtäkkiä ilmestyvää ihmettä tapahtuvaksi.
Sitten tuli kesä 2017.
– Istuin kotona parvekkeella ja itkin hysteerisesti. Jotenkin vasta silloin koko tilanne aukeni. Olin pelannut 90 000 eurolla ja ainoa, mitä oli jäänyt käteen niin sanotuista voitoista, oli takki. Se takki oli maksanut mulle 90 000 euroa.
– Asuin aika lähellä junarataa ja mietin, että ehkä se olisi helpoin keino. Ei tarvitsisi kertoa tästä koskaan kenellekään, kävelisin vain junan alle. Suunnittelin myös jättäväni kirjeen, jossa kerron, miksi näin kävi. Mutta vaikka näin ajattelin, en olisi missään vaiheessa sitä oikeasti tehnyt.
”Rupesin googlaamaan peliriippuvuutta”
Nyt Tiina kysyi ensimmäisen kerran itseltään, oliko hänellä peliriippuvuus.
– Googlailin aikani ja löysin Pelirajattoman chatin, missä sattui juuri silloin olemaan päivystys. Linjoilla oli entinen pelaaja, ja vaikka kyseessä oli kasvoton ihminen, minua helpotti suuresti, kun sain kerrottua asiani. Havahduin, etten olekaan tässä asiassa ainoa, vaikka luulin aika pitkään, ettei kukaan muu ole tällaisessa tilanteessa. Ehkä minä kuitenkin tästä vielä selviän.
Seuraavaksi Tiina hakeutui kunnallisen mielenterveys- ja päihdepuolen vastaanotolle. Hän kävi siellä viikoittain loka-marraskuun ajan, mutta jatkoi silti pelaamista. Lainaa hän ei enää saanut edes pikavippifirmoista, mutta nyt hän pelasi omia palkkatienestejään.
– Hoidin silti koko ajan vuokran, mutta pelasin kaiken mitä jäi yli. Luotin siihen, että mies rahoittaa muuta elämää. Tässä vaiheessa hän ei vielä tiennyt ahdingostani. Lokakuussa tuli sitten hetki, jolloin haastemies soitti. Oli pakko kertoa miehelle, sillä en halunnut, että tieto tulee hänelle jotakin muuta kautta. Syttyi tietysti ihan hirveä sota, sillä kaikki tuli hänelle hirveänä shokkina. Vaikka raha on vain rahaa, olin kuitenkin pelannut hänen selkänsä takana 90 000 eurolla. Onneksi pelasin omiani enkä ollut sotkenut häntä mukaan.
– Miehellä ei ollut hajuakaan, että pelasin. Kaikkihan nykyään puhelimessa roikkuvat. Hän luuli, että minulla on joku toinen. Velkoja oli tässä vaiheessa jo aivan hirveästi ja olin hätäpäissäni keskeyttänyt postin. Pistin pään pensaaseen, mikä on pelaajalle helpoin tie. Jatkoin pelaamista vielä senkin jälkeen, kun olin paljastanut kaiken miehelle.
Sitten Tiinan oli pakko kertoa asiasta myös perheelleen. Tätä hetkeä hän oli pelännyt. Mutta hän saikin osakseen ymmärrystä ja rakkautta.
– Äiti ja muu perhe alkoi hoitaa kanssani tilannetta. Käytiin kaikkea läpi ja mietittiin, kuinka toimitaan. Sen vuoden joulu oli aika ankea, sillä kauhea syyllisyys ja paha olo vaivasi, vaikka kukaan ei hylännyt minua. Pelko hylkäämisestä oli niin suuri, että se pitkitti tunnustamista. Toisaalta olin hyvin onnellinen, että sain kerrottua kaiken. Tajusin, etten koskaan selviäisi veloistani eikä paluuta normaalielämään olisi mahdollista.
Kolme vuotta kuivilla
Tiina sai kahden kuukauden hoitosopimuksen ja lähti tammikuussa 2018 Varsinais-Suomessa sijaitsevaan A-kotiin. Hän pelasi viimeisen kerran pari viikkoa ennen lähtöä, jonka jälkeen hän ei ole edes lotonnut. Mutta tie riippuvuuden katkaisemiseen oli pitkä.
– Minulla oli nyt kahden kuukauden aikana mahdollisuus käsitellä omaa pelaamistani, miksi olin joutunut tällaiseen tilanteeseen – ja elämää yleensä. A-kodissa viettämä aika on ollut isoin asia omassa toipumisessani. Sain siellä hengähdystauon.
– Kun pääsin kotiin, aloitin Peli poikki -ohjelman ja Pelirajat’on vertaistukiryhmän. Kouluttauduin vertaistukiohjaajaksi ja kokemusasiantuntijaksi, ja mulle on tosi iso asia tehdä työtä tämän ongelmakentän parissa. Voin auttaa kohtalotovereita ja siinä sivussa myös itseäni. Tausta pysyy koko ajan mielessä. Vaikka en enää pelaa, olen kuitenkin peliriippuvainen. Ei se ole hävinnyt mihinkään, vaikka olenkin toipunut. Minulla on kaikkiin rahapeleihin nollatoleranssi.
Lisätietoa on www.pelirajaton.fi-nettisivuilla.
Parisuhde päättyi, velkajärjestely alkoi
Tiina oli puolisonsa kanssa kihloissa ja he asuivat yhdessä. Liitto kuitenkin päätyi eroon.
– Ei parisuhde varsinaisesti pelaamiseen katkennut, Tiina vakuuttaa. – Kun käsittelin pelaamisen myötä elämää ja mitä omalta elämältäni haluan, parisuhde yksinkertaisesti loppui. Se oli muutenkin haastava ja tuotti enemmän surua kuin iloa. Mies olisi halunnut jatkaa, mutta ero tuli reilut kaksi ja puoli vuotta sitten. Meitä ei ollut tarkoitettu yhteen ja uskon, että ratkaisu oli oikea.
Nyt Tiina jäi sitten yksin velkojensa kanssa. Summa oli noussut korkojen kanssa jo 100 000 euroon.
– Olen nyt ollut ulosotossa kolme vuotta ja olen maksanut joka kuukausi kolmasosan nettopalkasta, kolmen vuoden aikana yhteensä noin 30 000 euroa, mutta velka on vain noussut. Nyt minulle tuli hiljattain tieto, että pääsen velkajärjestelyyn. Maksan seuraavat viisi vuotta velkoja ja minulle määrätyn summan, jonka jälkeen loput velat pyyhitään pois. Saan viiden vuoden aikana maksettua velkojille yli puolet.
Tällä hetkellä Tiinalta viedään joka kuukausi 600 euroa, ja kun velkajärjestely alkaa, summa nousee 900 euroon. Se ei kuitenkaan häntä huolestuta.
– Kun on tottunut siihen, että on vähän vähemmän rahaa käytössä, niin kyllä minä pärjään. Se on kuitenkin vain rahaa. Tärkeintä on, että olen selvinnyt pelaamisesta ja voin nykyään tehdä asioita, joista minulle tulee hyvä olo. Ja voin auttaa ihmisiä, jotka painivat saman asian kimpussa. Kun itse on hengissä, rahalla ei ole lopulta mitään merkitystä.
– Häpeän tunne on poistunut. Olen muuttunut ihmisenä, olen aiempaa vahvempi ja pystyn suhtautumaan asioihin eri tavalla kuin ennen. Ja on ihanaa, että peliriippuvuudesta puhutaan nykyään entistä enemmän. Meitä on paljon!
Kommentit
Oma kommentti