Timo ryhtyi puhdistuskuurille

Kun vuosi vaihtui, Timo Pajunen päätti ottaa itseään niskasta. Hän toteutti kahden viikon puhdistuskuurin ja on tempaukseensa tyytyväinen. – Aion vielä ennen kesää ottaa toisen samanlaisen, hän vakuuttaa.


Timo Pajunen, 47, on työskennellyt luontaistuotemyyjänä Life Oulu Galleriassa lähes seitsemän vuotta. Hän on hankkinut myös urheiluhierojan koulutuksen ja pyöritti omaa yritystään Turussa vajaat kymmenkunta vuotta, kunnes hakeutui jälleen kotimaisemiinsa Ouluun.

– Olen ollut luontaistuotepuolesta kiinnostunut jo pitkään, ja alaa tuli seurattua jo hierontatöiden ohella. Kun sitten tarjottiin paikkaa luontaistuotekaupassa, asia oli sitä myöten selvä.

Timon vaimo Talvikki, 44, on ammatiltaan parturikampaaja. Pariskunnalla on kaksi lasta, 15-vuotias poika ja pian 10 vuotta täyttävä tyttö.

Kuuri kokeilussa

Timo on terve mies, jonka ainoana ongelmana olivat vielä muutama vuosi sitten sappikivet. Niistä hän pääsi eroon, kun sappi poistettiin. Tällä hetkellä hänellä ei ole mitään lääkitystä. Luontaistuotekaupan valmisteita hän sen sijaan nauttii sopivia määriä.

Kauppaan tulee aina silloin tällöin uutuusvalmisteita, ja myyjän on syytä tietää, mistä on kysymys. Niinpä Timokin päätti kokeilla uutta Polar Pharman markkinoimaa puhdistuskuuria. Kyseessä oli kahden viikon rupeama.

– Olin vuodenvaihteessa viikon lomalla, joten ajattelin ajankohdan olevan siltäkin kantilta mahdollisimman sopivan. Koti oli lähellä, samoin vessa, jos tulee ongelmia. Lähdin testaamaan, tapahtuuko mitään vai eikö tapahdu, niin voi sitten kertoa asiakkaille.

Kuuriin kuului kaksi tablettia aamuisin tyhjään vatsaan ja kaksi tablettia illalla nukkumaan käydessä. Mitään muutoksia ruokailutavoissa tai -tottumuksissa ei vaadittu. Paljon vettä piti juoda kuitenkin pillerien ottamisen yhteydessä.

– Vessassa se kyllä juoksutti, jos vain jaksoi juoda riittävästi vettä. Vesi huuhteli ja puhdisti elimistöä.

Kevyempi oli

Timolla on vatsa aina toiminut hyvin, joten sen suhteen ei tullut mitään muutosta.

– Painokaan ei pudonnut, mutta muuten tuli oikein mukava, puhdistunut ja kevyempi olo. Mitään negatiivista en havainnut koko aikana. Tätä voi ihan rauhassa kokeilla eikä tätä kannata pelätä.

Aloitus on hyvin pehmeä, mutta jos joku haluaa jatkaa, on olemassa neljä kertaa tehokkaampi jatko-ohjelma.

– Kyllä tämä piristi, ei siitä pääse mihinkään. Harkitsin vakavasti, että olisin jatkanut vielä seuraavallakin rupeamalla, mutta tällä kertaa se jäi. Aion kuitenkin vielä kesään mennessä toteuttaa toisen samanlaisen kuurin. Tällaisia kevytpaastoja suositellaan vuodessa tehtäväksi kahdesta kolmeen.

Kuuri oli Timon mielestä hyvin helppo toteuttaa, sillä pillereitä ei tarvinnut kuljettaa mukanaan.

– Riitti, kun muisti ottaa ne aamuin illoin. Nyt kun tiedän, mistä on kysymys, osaan suositella sitä myös asiakkailleni.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Anne Anttila

Terveys-Hymy 3-13

Teksti: Hymy
Avainsanat: puhdistuskuuri

Kommentit

Oma kommentti