Tinnitusta voi hoitaa

työuupumus_th_by_mirva_kakko_kuvaryhmäKorvien soiminen eli tinnitus on pahimmillaan invalidisoiva vaiva. Jokaisen korvat soivat joskus, mutta kun ongelma alkaa haitata jokapäiväistä elämää, tilanne muuttuu vakavaksi.

Kymmenkunta vuotta sitten HYKS:istä eläkkeelle jäänyt korva-, nenä ja kurkkutautien erikoislääkäri, professori Jukka Ylikoski pyörittää nykyään Helsinki Ear Instititute -nimistä yritystä yhdessä erikoissairaanhoitaja, audionomi Jarmo Lehtimäen kanssa. Kyseessä on Helsingin Kannelmäessä toimiva kuulo-ongelmiin ja erityisesti tinnitukseen perehtynyt yritys, jota Ylikoski luonnehtii ainutlaatuiseksi niin Suomessa kuin koko Pohjoismaissakin.

– Kahta asiaa siitä ei saa koskaan sanoa. Ei pidä uskoa, ettei hoitoa ole. Ei saa sanoa, ettei mitään ole tehtävissä ja toiseksi potilaalle ei saa sanoa, että saatte nyt vain opetella tottumaan siihen. Vielä HYKS:issä tähdensin nuoremmille apulaislääkäreille, että perehtykää tinnitukseen, mutta vaikka ette siitä mitään tietäisikään, noita kahta asiaa ei saa potilaalle sanoa. Siitä huolimatta vielä samana päivänä kuulin jonkun heistä väittäneen, ettei tinnitukselle mahda mitään, Ylikoski sanoo.

– Olen tätä hommaa tehnyt siitä lähtien kun jäin eläkkeelle. Meillä korvaprofessoreilla on ollut tapana, että sitten kun jäämme eläkkeelle, me haluamme aina jonkun uuden alaan liittyvän haasteen. Ollessani työelämässä tinnituspotilas lähetettiin aina pahimmalle vihamiehelle, Ylikoski viisastelee.

jukka_ylikoski_th_by_jukka_ylikoskiTinnitusta ei tunnettu

Kun Ylikoski toimi 1980-luvun alussa sotasairaala Tilkan ylilääkärinä, kuuloon liittyvät ongelmat tulivat hänelle hyvin tutuiksi. Elettiin aikaa, jolloin kuuloa ei vielä pahemmin suojailtu. Tinnitusta on esiintynyt runsaasti myös kovassa melussa työskentelevillä muusikoilla, mutta nykyään muusikkopiireissäkin on alettu ymmärtää kuulon suojaamisen merkitys.

– Kiistellään paljon siitä, aiheuttaako myös stressi tinnitusta, ja asiasta on tutkijoiden keskuudessa monenlaisia mielipiteitä. Se kuitenkin on varmaa, että stressi laukaisee tinnituksen. On myös niinkin, että tinnitus laukaisee stressiä. Yleensä kuitenkin ensin tulee meluvamma, josta seuraa tinnitus, ja siitä voi seurata stressireaktio, josta ei helposti pääse eroon. Stressi on se viimeinen pisara, joka tavallaan aiheuttaa tämän oireen.

Tinnitus on hätkähdyttävän yleinen vaiva. Ylikosken mukaan (lyhytaikaista) pitkäaikaista tai jatkuvaa tinnitusta esiintyy peräti 15 prosentilla väestöstä – Suomessa se tarkoittaa siis noin 800 000 kansalaista. Useimmiten tinnitus on lievää, mutta 1–3 prosentilla se on invalidisoivaa, mikä koskee pahimmillaan jopa 150 000 suomalaista.

Mutta mistä tinnitus sitten johtuu? Mikä saa korvat soimaan?

– Tällä hetkellä teoria on se, että periferiassa eli korvassa on jokin ongelma, ja silloin tältä alueelta sisäkorva ei lähetä impulsseja eteenpäin kuuloaivokuoreen niin kuin sen pitäisi normaalisti tehdä. Siitä johtuu, että kuuloradan alueella impulssivirta periferiasta vähenee ja samalla periferian jarrutuskyky heikkenee, jolloin lähempänä aivokuorta olevilla alueilla normaalisti spontaanisti esiintyvä sähköinen toiminta pääsee lisääntymään. Sitä kutsutaan hyperaktiviteetiksi. Tällä tavalla lisääntynyt biosähkötoiminta tulkitaan ääneksi.

– Tinnitukseen on ruvetti kiinnittämään huomiota vasta viime vuosikymmenien aikana. Aiemmin sitä ei oikeastaan noteerattu ollenkaan. Vanha kansa puhuikin ennen vanhaan vain korvien soimisesta.

Tinnituksen hoidossa eri keinoja

Ylikoski ja Lehtimäki käyttävät työssään erilaisia vakioituja kyselykaavakkeita, joiden avulla he pystyvät päättelemään, kuinka vaikea-asteisesta tinnituksesta on kysymys. Hoito on sitten aina oireiden mukainen.

– Jos tinnitusindeksi on lievä, seuraava vaihe on opastava neuvonta eli kerrotaan mitä pitää tehdä, jos tinnitus vaivaa. On mahdollista ottaa käyttöön myös äänihoito-ohjelma, jos tinnitus häiritsee. Useimmiten nämä toimenpiteet riittävät lievissä tapauksissa. Aiemmin harrastettiin tinnituksen poisoppimishoitoa eli sen päämääränä oli tavallaan opettaa ihminen elämään tinnituksen kanssa. Paha tinnitus voi johtaa autonomisen hermoston epätasapainoon ja stressiin, ja stressi voi johtaa vaikka mihin. Pahimmillaan jatkuvat tinnituksen aiheuttamien unihäiriöiden takia seurauksena on depressio. Tiedetään vaikean tinnituksen johtaneen myös itsemurhaan.

Professori Ylikoski sanoo, että tinnituksella on myös peloteltu aivan turhaan. Entä millaisia terveisiä Helsinki Ear Instituten väellä on niille, jotka kärsivät vaikeasta tinnituksesta?.

– Meillä oli viimeksi eilen potilas, jonka stressireaktio oli ihan piikissä. Siihen meillä on ohjelma. Ensin tehdään diagnoosi ja sitten tulee opastava neuvonta, jossa kerrotaan, kuinka pitää toimia, ettei potilas keskity tinnitukseensa ja ala tarkkailla sitä. Ei saa pelätä, että se pahenee tai ettei se koskaan katoa. Mitä enemmän sitä pelkää, sitä varmemmin se pahenee. Näin syntyy itseään ruokkiva kierre eli epätasapaino autonomisen hermoston kanssa. Sympaattisella puolella on ylitoimintaa, jolloin parasympaattinen kärsii.

– Kaikkein vaikeimmille tinnituspotilaille annamme opastavan neuvonnan ohella myös äänihoitona rentouttavaa musiikkia tai vesiääniä. Käytössämme on myös uusi rentouttava hoito, joka lisää parasympaattisen systeemin aktiviteettia. On joogaa, meditaatiota, erilaisia biofeedback- ja stimulaatiohoitoja.

– Ensin tulee aina opastava neuvonta, mutta seuraavana on äänihoitomateriaali, jos tilanne pahenee. Äänihoito sisältää kolme komponenttia: ensinnäkin ääniympäristön rikastaminen, sillä jos tinnitus on paha, ympärillä pitäisi olla koko ajan ääntä. Hiljaisuus on pahasta, ja sitä pitää välttää. Jos tinnitus on paha ja jatkuu, se kannattaa peittää, ja tällöin usein käytetään vesiääniä, mutta jotkut pitävät myös musiikista. Kolmantena tulee räätälöity äänihoito eli jos potilaalla on tietynlainen tinnitus ja se on mitattu vaikkapa 4000 hertziin, silloin otetaan tämä taajuus kokonaan musiikista pois. Me kutsumme sitä kuopatuksi musiikiksi.

 Terveys-Hymy 8-2016

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Om-arkisto ja Jukka Ylikoski
Avainsanat: tinnitus, korvien soiminen

Kommentit

Oma kommentti