Tukisukat poistivat turvotuksen päivässä

Terttu IlmarinenTerttu Ilmarinen ehti kärsiä iskiaksen aiheuttamasta jalkojen turpoamisesta vuosikymmeniä, ennen kuin apu löytyi.

Sekä yli- että osastonhoitajana terveyskeskuksessa, vanhainkodin sairasosastolla ja sairaalassa työskennellyt Terttu Ilmarinen, 78, on syntynyt, elänyt ja työskennellyt synnyinseuduillaan Etelä-Pohjanmaalla koko ikänsä. Mitä nyt välillä kävi opiskelemassa Helsingissä ja oli hetken aikaa pääkaupungissa töissäkin, mutta sitten veri veti takaisin tuttuihin kotimaisemiin Teuvalle. Hän jäi eläkkeelle osastonhoitajan vakanssilta 1991. Perhettä Tertulla ei ole, ja niinpä hän pohjalaisen suorasukaiseen tapaan pamauttaakin olevansa vanhapiika. Tarpeeksi hyvää ei kuulemma koskaan löytynyt.

– Terveys on pelannut ihan kohtalaisen hyvin, mutta viitisen vuotta sitten multa löydettiin samoihin aikoihin sekä kakkostyypin diabetes että verenpaine, Terttu kertoo. – Kumpikin pysyy kurissa lääkkeillä. Sokeritautikin hoituu tableteilla.

– Sitä ennen olin muuten terve, mutta iskias on vaivannut kolmekymppisestä asti. Se tuli töistä, kun jouduin olemaan koko ajan jalkojen päällä ja nostelemaan isojakin miehiä. Minä olen vielä lyhyenläntä eikä painoakaan ole kuin 48 kiloa, niin oli siinä vain yrittämistä. Iskiaksen seurauksena jalat rupesivat turpoamaan.

Terttu on vuosien mittaan saanut iskiakseensa sekä tavallista lämpöhoitoa että kudosten lämmittämiseen tarkoitettua lyhytaalto- eli UKW-hoitoa. Särkylääkkeitä hän on joutunut syömään runsaasti. Häntä on myös neuvottu kävelemään ja voimistelemaan, mutta mikään ei ole tahtonut riittää.

– Kyllä se vain niin vaivaa, että tympiä on seisoa tiskipöydän ääressäkin, hän huokaa. – Nukkuminen vaihtelee sillä lailla, että toisinaan se on hyvä kun makaa, toisinaan se on hyvä kun istuu ja toisinaan ei voi muuta kuin seisoa. Ei tuu elämä yksitoikkoiseksi. Kyllä se sen verran rajaa, ettei ihan helposti tule lähdettyä reissuun.

Iskias on jo vuosikausia turvottanut Tertun molempia jalkoja polvista alaspäin. Alkuun pahemmin turposi vain oikea jalka, mutta nyt turvotusta on molemmissa jaloissa. Hän on yrittänyt torjua sitä tukisukilla, mutta sen suurempaa apua ei ole tullut. Sitten, eräänä syyskuisena päivänä koko tilanne meni uusiksi.

– Menin Teuvalla Terveyskauppa Marjukkaan, jonka omistaja Marjukka Salomäki on auttanut mua monta kertaa muulloinkin. Marjukka näki mun jalkani ja yllytti kokeilemaan Mabs-nimisiä tukisukkia. Ne ovat tavallisia tukisukkia ohkaisemmat ja Marjukan mukaan helppokäyttöisemmätkin. Kun ne olivat vielä selvästi halvemmat kuin mihin mä yleensä olin tottunut, päätin tietysti kokeilla. Otin semmoiset sukat, jotka ulottuvat puoliväliin reiteen saakka. Ajattelin, että tällä tavalla ne paremmin taklaa sitä nestettä.

– Mun jalat olivat vain niin turvoksissa, että Marjukka esteli mua ihan heti laittamasta sukkia jalkoihini. Mutta mun oloni oli niin inhottava ja säryt olivat niin kovat, että minähän tukin sukat koipiini heti kun kotia pääsin ja koitin sen jälkeen vähän liikkuakin. Yöksi otin ne kumminkin ohjeitten mukaan pois.

Kun Terttu seuraavana aamuna heräsi, hän ei ollut tuntea jalkojaan omikseen.

– Mää aivan hämmästyin. Mun jalaat oli ku tikut. Kyllä ne oli yhren yön aikana sulanu että aivan. Mä ajattelin alkuun, jotta olenko mä näin unenpöpperössä.

Terttu soitti heti Marjukalle ja ilmaisi kiitollisuutensa. Marjukka ei ollut uskoa asioiden muuttuneen näin nopeasti, jolloin Terttu lupasi tulla näyttämään jalkojaan. Ja näin tapahtui: Marjukkakin sai omin silmin nähdä vain vuorokaudessa tapahtuneen hämmästyttävän muutoksen. Tertun jalat olivat aivan erilaiset kuin eilen. Pakko oli uskoa.

– Laitan sukat joka aamu jalkaan ja otan vasta yöksi pois, Terttu kertoo. – Iskias ei koskaan jätä mua rauhaan, mutta sen aiheuttamaa turvotusta vastaan voi nyt tapella. Jo seuraavana aamuna sain sukat jalkaani ihan mahtavasti, mutta silloin siinä tuli hiki, kun mä Marjukan kaupasta tullessani änkesin ne ensimmäisen kerran jalkaani. Mutta nyt toisella kerralla tunne oli jo ihan mahtava. Olen ostanut jo toisetkin sukat varasukiksi, kun en vielä tiedä, kuinka kauan nämä ensimmäiset kestävät.

Nyt siis Tertun jalka nousee entistä kevyemmin ja syytä onkin, sillä tämä vierivä kivi ei pysy paikallaan eikä suostu sammaloitumaan.

– Käyn saksan kursseilla, koska koulussa tuli aikoinaan luettua vain lyhyt saksa. Harrastan mä kaikkea muutakin ja mulla on vielä paljon ihmisiäkin hoidettavana, jotka ovat tavallaan jääneet mulle. Käyn niitä edelleen jelppimässä.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Jarmo Glader

Terveys-Hymy 11-09

Teksti: Hymy
Avainsanat: iskias, jalkojen turvotus, lämpöhoito, lyhytaaltohoito, tukisukat, UKW-hoito

Kommentit

Oma kommentti