Tupakointi vähenee

Vielä sata vuotta sitten suomalaiset tupakoivat enemmän kuin missään muualla maailmassa. Nyt tupakointi vähenee – paitsi elokuvissa.

Ei ehdi kulua kolmea minuuttia, kun elokuvissa tai televisiosarjassa joku on pistänyt tupakaksi. Nykyään tupakointi on saatu mahtumaan jo dokumentteihinkin.
Kun monissa maissa tupakkamainonta on kielletty, tupakoinnin ystävien on ollut pakko keksiä uusia metkuja. Jokainen tupakoitsija tietää, millainen on esimerkin voima: kun joku telkkarissa pistää tupakaksi, se saa tupakoitsijan kaivelemaan omaa askiaan.
Tupakoinnin vaaroja vähätellään elokuvissa yleisesti. Kun pariskunta kävelee kadulla, nainen pistää yhtäkkiä tupakaksi. Mies ihmettelee ja toteaa naiselle, että sinähän olet lääkäri ja etkö sinä lääkärinä tiedä, että tupakka on vaarallista, nainen naurahtaa, ja sanoo:
– Etkö ole itse koskaan kävellyt punaisia valoja päin?
Näin lyödään tupakointiin vähemmän vaarallinen leima. Nyt vain on niin, että joka toinen tupakoitsija kuolee johonkin tupakkasairauteen, kun taas päin punaisia kävelleistä säästyy elämälle huomattavasti useampi. Ja hyvin usein elokuvien lääkärihahmot tupakoivat, mikä välittää viestin, että ei se polttaminen niin vaarallista ole. Korkeintaan huono tapa.
Tupakoinnin vaaroja vähättelevät lausahdukset ovat entistä yleisempiä tämän päivän elokuvissa ja televisiosarjoissa. Jos elokuvan alussa päähenkilö ilmoittaa lopettaneensa tupakoinnin, sen loppuvaiheissa hän polttaa taas kuin korsteeni. Ja jos joku elokuvahahmo yrittää käyttää tupakoinnin vieroitusvälineitä, kuten nikotiinipurukumia tai -laastaria, niiden tehoa lytätään hetken päästä armotta ja todetaan, että niillä ei ole mitään tehoa. Sitten voikin taas jo pistää tupakaksi.

Tupakointi vähenee Suomessa silti

Vielä sata vuotta sitten Suomessa tupakoitiin enemmän kuin missään muualla maailmassa. Sotavuosina miehille jaettiin muonatupakat, ja niinpä taistelujen tauottua kolme neljäsosaa miehistä tupakoi päivittäin, naisistakin pisti palamaan joka seitsemäs.
Tupakoinnin vaaroista alettiin puhua 1950-luvulla, jolloin tutkimukset osoittivat tupakoinnin ja keuhkosyövän yhteyden. Tupakkateollisuus oli hiljaa. Vuonna 1960 miesten tupakointi oli jo vähentynyt, enää vähän yli joka toinen tupakoi. Naisista poltti edelleen joka seitsemäs.
1960-luvulla tupakoinnin vaaroista alettiin puhua entistä painokkaammin, mutta silti aina vaan paloi, joskin luvut pienenivät koko ajan: vuonna 1970 miehistä poltti enää 44 prosenttia, mutta naisten luvut olivat huonontuneet, nyt tupakoivia naisia oli 16 prosenttia väestöstä.
Vuonna 1971 television tupakkamainonta kiellettiin ja seitsemän vuotta myöhemmin tupakkatuotteiden mainoskielto tuli voimaan myös muissa medioissa. Vuonna 1980 miehistä poltti enää joka kolmas, mutta naisista tupakoivia oli jo peräti 17 prosenttia. Kymmenen vuotta myöhemmin miesten lukema oli säilynyt samana, mutta nyt naisista jo joka viides tupakoi.
Vanhempi polvi muistaa vielä hyvin, kuinka lentokoneen takaosassa sai tupakoida, mutta vuonna 1996 sekin loppui, sillä tupakointi kiellettiin kaikilla kansainvälisillä lennoilla. Vuonna 1995 tupakointi kiellettiin myös työpaikoilla.
Kun tultiin tälle vuosituhannelle, miehistä poltti enää 27 prosenttia, naisista valitettavasti jo 23 prosenttia. Tasa-arvo oli lähtenyt aivan väärille urille. Jotain myönteistäkin silti tapahtui, sillä tupakointi kiellettiin ravintoloissa vuonna 2007. Jo seuraavana vuonna herätettiin ajatus tulevaisuuden savuttomasta Suomesta, ideoitsijana Paavo Lipponen. Tavoitteena oli saada savuton Suomi vuoteen 2030 mennessä.

Hyvä suunta jatkuu

Kymmenen vuotta sitten miehistä poltti enää 23 prosenttia, ja naisten lukemakin oli lohdullinen, enää 16 prosenttia. Viisi vuotta sitten miehistä tupakoi enää joka kuudes, naisista joka kahdeksas.
Vuoden 2018 tilastojen mukaan miehistä tupakoi päivittäin enää 15 prosenttia, naisista 13 prosenttia. Valtaosa nuorisosta on nykyään savutonta, sillä pojista tupakoi vain kuusi ja tytöistä seitsemän prosenttia. Vielä parikymmentä vuotta sitten joka neljäs 14-18-vuotias nuori tupakoi.
Tupakointi on siis vähentynyt koko ajan – paitsi elokuvissa, mutta onneksi elämä ei ole elokuvaa. Ollaan hyvää vauhtia etenemässä vuoden 2030 tavoitteeseen.