Työnarkomaanin vaivat hellittivät

Kaj ErkkiläKaj Erkkilä kertoo potevansa kahta vakavaa sairautta: työnarkomaniaa sekä vaikeita huimaus- ja oksennuskohtauksia aiheuttavaa Ménièren tautia. Jälkimmäisen hän on saanut kuriin, mutta edellistä ei.

Nakkilalainen kirvesmies-puuseppä Kaj Erkkilä, 43, ei ole ihan tavallinen tallaaja, vaan monessa suhteessa hyvin erikoinen ja mielenkiintoinen mies. Ja kun ollaan Nakkilassa, on suorastaan pakko todeta, että kyllä, kirkontorni näkyy. Ollaan siis Nakkilan kirkon vaiheilla.

Kajlla on oma yhden miehen yritys, remonttitöitä on noin 90 prosenttia. Oma yritys on ollut pystyssä jo 25 vuotta eli hän on ollut samoissa hommissa koko ikänsä. Kun oikein kova kiire tulee, Kaj pyytää avukseen 18- ja 20-vuotiaat poikansa, jotka ovat valmistuneet rakennuspuolelle.

Kaj erosi poikien äidistä pari kolme vuotta sitten, mutta uudet kuviot ovat jo menossa, eivätkä suinkaan ihan tavallisemmasta päästä: Kajn avovaimolla Mari Rantasella, 40, on neljä lasta, joista tyttöjä on kolme, 14-, 12- ja nelivuotiaat. Pahnueen poikaviikari on kuusivuotias. Mari on ammatiltaan perhehoitaja ja työskentelee sijoitettujen lasten kanssa. Toimenkuvaan kuuluu nykyään arjen pyörittäminen kotona, kuvion monimutkaisuutta korostaa vielä se, että perheenpää on ollut vakavasti sairas.

–  Ménièren tauti puhkesi joskus pari kolme vuotta sitten eli avioeron aikoihin. Tosin ensimmäisiä oireita oli jo sitä ennen. Olen yrittämällä yrittänyt ja onnistunutkin tekemään itsestäni työnarkomaanin, mikä on Ménièren tavoin vakava sairaus, hän viisastelee.

– Minulla on järjetön ennätys, kun kymmenkunta vuotta sitten tein Nakkilan uimahalliremontin. Tein kuukauden aikana 507 tuntia ruumiillista työtä. Silloin ei vielä ollut Ménière päällä.

Kun sairaus iski, Kajta alkoi yksinkertaisesti huipata niin pahasti, etten hän enää päässyt sängystä ylös.

– Jouduin pahimmillani olemaan vaaka-asennossa monta kuukautta. Se oli kova paikka, pojat asuivat kanssani ja kun yksityisyrittäjä on pois pelistä, euroakaan ei tule mistään. Tuntui siltä, että kädet on nostettava pystyyn.

Kaikki johtui korvasta

Kaj muistaa jo kouluajoiltaan, että ihmisen tasapainoaisti on korvassa. Hän hakeutui terveyskeskukseen ja pyysi lähetettä korvapolille, mutta häntä ei kuunneltu. Toisella kerralla väitettiin, että kaikki johtuu allergioista. Seuraavalla kerralla tarjottiin mielialalääkkeitä, mikä tietysti loukkasi sairasta miestä syvästi. Sitten Kaj kääntyi yksityislääkärien puoleen. Tulokset jäivät yhtä laihoiksi.

– Muistan sellaisenkin reissun yleislääketieteen erikoislääkärin luo, joka maksoi melkein 300 euroa ja jonka lopputuloksena oli se, että lääkäri käski ruveta paastoamaan.

Kun Kaj sai taas ankaran huimauskohtauksen, hän kampesi itsensä jälleen kerran terveyskeskuslääkärille ja löi nyrkin pöytään sanoen, ettei lähde minnekään, ennen kuin on saanut lähetteen korvalääkärille. Lääkäri säikähti sen verran, että kirjoitti vihdoin ja viimein paperin.

– Korvalääkäri totesi sitten, että on sekä hyviä että huonoja uutisia. Hän oli lähes varma, että minulla oli aivokasvain, mutta siitä ei ollutkaan kysymys. Huono uutinen oli se, että minulla on Ménièren tauti, josta en ollut ikinä kuullutkaan.

Lääkityksestä ei ollut apua, vaikka Kaj otti sitä maksimimäärän. Kohtauksia saattoi tulla päivän aikana kaksikin, ja sitten niitä alkoi esiintyä myös öisin. Yksi kohtaus saattoi kestää pahimmillaan kahdeksan tuntia. Kaj oksensi koko ajan.

– Kun kohtaus kerran laantui, päätin lähteä hakemaan apua porilaisesta luontaistuotekaupasta. Siellä minut katsottiin niin moniongelmaiseksi, ettei apua luvattu löytyvän. Nappasin kuitenkin lähtiessäni pullon Mivitotal Premium -nimistä vitamiini- ja hivenainevalmistta. Kun pääsin kotiin, heitin huiviin sitä ensimmäisen satsin, enkä saanut kohtausta yöllä enkä vielä seuraavana päivänäkään. Olotilassani tapahtui niin suuri muutos, että jätin lääkityksen kokonaan pois.

Sairas tarvitsee virtaa

Mivitotal Premium oli loppumassa, kun avovaimo kertoi, että Raumalla on hyvä luontaistuotekauppa. Kaj oli valmis mihin tahansa, sillä vatsakin oikutteli aika lailla.

Karin havupuu-uutejuoma– Luontaistuotekauppias totesi heti, ettei hän pidä ongelmiani mitenkään voittamattomina. Koska olen sairas mies ja keho tarvitsee paljon virtaa, minun kannattaa ruveta nauttimaan valmistetta, joka vahvistaa kehon omia olemassa olevia mekanismeja. Kyseessä on Havupuu-uutejuoma, jota olen ottanut päivässä puolitoista desilitraa. Näin on nyt tehty lähes puoli vuotta ja hyvin menee.

Kaj Erkkilän avovaimo Mari Rantanen on lukenut kaiken mahdollisen Ménièren taudista, mitä on käteensä saanut. Kirjallisuus on paljastanut mielenkiintoisia asioita. On käynyt ilmi, että kaikki Ménièret ovat samanlaisia.

– Työnarkomaaneja, yliherkkiä, ylitarkkoja ja huonoja sanomaan ei. Kyse on siis ihmistyypistä. Ihan kuin minusta olisi kirjoitettu. Meikäläiset kuluttavat kehonsa loppuun, jolloin heikoin paikka pettää, ja se on tässä tapauksessa korva. Sen jälkeen kun aloitin kaliumin ja magnesiumin ottamisen, olen saanut jo pikkuisen syödä suolaa. Havupuu-uutejuoma vahvistaa niin että nyt on kehossa riittävästi virtaa.

Kaj on kertonut lääkäreille kaliumista, magnesiumista, Mivitotalista ja Havupuu-uutejuomasta sekä tietysti myös siitä, että hän on jo aikapäiviä sitten lopettanut lääkärin määräämien lääkkeiden ottamisen. Reaktiot ovat olleet hyvin negatiivisia. Luontaistuotteista voi kuulemma olla vakavia seuraamuksia.

– Tosi on. Niillä on sellainen vakava seuraamus, että ne parantavat minun vaivani, Kaj puuskahtaa.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Harri Joensuu

Terveys-Hymy 9-11


Havupuu-uutejuoma

Turun yliopistossa tutkittu luonnon antioksidantti länsirannikon männystä. Tutkimuksiin perustuvien kemiallisten havaintojen ja havupuu-uutejuomaa käyttäneiden henkilöiden kokemusten perusteella sen hyvää tekevä sisältö ei ole pelkän uskon varassa.

Havupuu-uutejuoma

Teksti:Ravintorengas
Avainsanat: havupuu-uutejuoma, huimaus, Karin havupuu-uutejuoma, Ménièren tauti, tasapainoaisti, työnarkomaani

Kommentit

En tutki milloin olet kirjoittanut, mutta olen samanlainen työ narkomaani ja tutustunut kaikkeen mahdolliseen mineraali ja hivenaineeseen ja tiedän mikä sinulla on vika, tätä ei kukaan lääkäri usko, koska olen itse 30 vuotta sokeritautia sairastanut, mutta yhtään pilleriä en ole ottanut, en kaipaa edes joitoja olen jo 69 v uotias ja selostan ajatukseni sinulle ja koko asia on selostuksena niin pitkä että siinä menee päivä kun sen totuuden mukaan selittää, on hyvä että olet lopettanut myrkkyjen syönnin ja vitamiinit auttaa miedosti mutta se ei ole ratkaisu.

Suoraan sanottuna sinulla on kusi noussut korviin ja niistä tuntuu korvalehdistä koska kusi on liian korkealla, kyllä sen voi kauniimminkin sanoa, mutta taudin syysi on selvä, se ei ole kalssiumin tai mangnessiumin puute, vaan se voi olla kaliumin vajaus tai liika määrä suolaan nähden mikä saa ihmisen nesteen kohoamaan liian korkealle ja alkaa huippaamaan siellä tukan alla. Suolan ja Kaliumin korkeus ihmiskehossa on hyvin tärkeä ja niiden tasapaino pitää olla kuin vaakassa, jos kehossa on liikaa suolaa, tunnet että jokainen on tyhmä kun itse ymmärrät kaiken, ja suola on ihmiselle se mistä viisaus tulee, ja silloin kun sitä on runsaasti päänsärkyjä ei tule edes krapulana ( minulla ei ole koskaan ollut krapulaa vaikka olen juoppojen sukua ja viimeiset join noin 10 vuotta sitten) mutta tiedän tutkimusteni kautta koska olen 42 vuotta tutkinut vitamiini ja kaikkea kasvillisuutta Australian mantereella ja kotoisin Raumalta kuten vaimosi tiesi hyvän apteekkarin, sinun sairautesi ajatukseni mukaan on kaliumin (potassium) vajaus ja kun pakerrat, vaikka laihana niin hikoilet, kaliumin ja suolan tasapainolla säätää monta sairautta ja liikaa niitä ei saakkaan, se on vain harkaoppisten terveysvirkaijain maksettua mainosta yhteiskunassa, missä lääkärit keräävät ihmisten säästöt uudelleen käyttöön.

Suomessa saa kaliumia apteekista ja sitä on vitamiineissa pikkuisen, mutta lääketiede on lopettanut sen valmistuksen myös paljaaltaan myynnistä Australiassakin, ja minulla on epäilyni kyllä että miksi, sillä potilasjonoja suunnitellaan Eduskunassa.

Toivon että vastaat ja kysyt, sillä olet varmaan minua nuorempi kirvesmies joka ei tarvitse valheita terveyskeskuksista, yhteiskunnan tarkoitus on orjuutus tavalliselle yrittäjälle.

Yksinäiset vitamiinit ovat tärkeitä ja E-vitamiini on suoranainen ihmisen sisäinen parantaja ja auttaa juuri vatsaan, jos kipuja on niin vatsakivut häipyy vartissa, mutta suomessa ei saa kuin pieniä määriä ne on lääkärin takana, Australiassa saa 1000mg ja olen 20 vuotta ottanut noin 5 viikossa ja välillä kaksi päivässä.

Samoin tomaatti on pahasta tai sen sisällä oleva valkoinen jota kutsun filtteriksi, se on myrkkyä ihmiselle ja on kuin jälkarättejä söisi kun tietää koostumuksen ja tuoksun tutkimuksen jälkeen, se nostaa hiivabakteeria ja on ehkä yksi nesteen nousuun vaikuttava aine

Tietoni ovat hyvin tärkeitä ja niitä ei voi ostaa, mutta niitä on kirjoitettu tuleville sukupolville, kyllä jokainen sairaus löytyy kirjallisuudesta ja oikeat ihmiset saavat sen tiedon tutkimalla itse, älä koskaa syö lääkkeitä, että menetät kehosi vastustuskyvyn, vaan pidä C_vitamiinisi hyvin korkealla, se on kehosi terveyspoliisi.

Oma kommentti