”Tyyny paransi elämäni”

Maarit NiskanenElämä on koetellut kuopiolaista Maarit Niskasta tavallista ankarammalla kädellä, mutta onneksi suuri ja positiivinen muutos hänen elämässään tapahtui kolme ja puoli vuotta sitten.

Maarit Niskanen, 43, rikkoi selkänsä jo 17-vuotiaana raskaiden maataloustöiden seurauksena, koska hän oli kasvanut 180 cm mittaan hyvin nopealla vauhdilla eikä selkä kestänyt töiden ja hankalien työasentojen kuormaa. Selkä jouduttiin leikkaamaan ensimmäisen kerran jo vuonna 1985, mutta hän toipui operaatiosta kohtalaisen hyvin. Sittemmin selkää operoitiin vielä kahdesti vuonna 1991.

Seuraavana kesänä Maarit astui puutarhatöissä kotipihallaan kuopan reunalle ja loukkasi polvensa. Vasenta polvea on operoitu peräti kolmesti ja oikeaa kerran, mutta tätä nykyä polvet ovat kunnossa.

Sitten Maarit joutui pahaan ympäriajokolariin. Hän itse ajoi autoa, joka suistui tieltä marraskuun liukkailla keleillä. Hänen vieressään ollut luokkatoveri säilyi vammoitta, mutta Maaritin itsensä kävi huonommin.

– Sain retkahdusvamman, jonka yhteydessä kolme alinta kaularangan nikamaa liikahtivat. Jouduin leikkaukseen, missä nikamat jäykistettiin, luudutettiin ja raudoitettiin. Onneksi kirurgi Juha Hernesniemi pelasti elämäni, ja toimintakykyni pystyttiin lähestulkoon palauttamaan. Onnettomuus jätti kuitenkin vammoja, ja niinpä niskat, hartiat ja kädet ovat edelleen aika ajoin kipeät ja elämä niiden kanssa on haasteellista. Invaliditeettiasteeni on 50 prosenttia.

Maarit on koulutukseltaan sosionomi ja hän on vaikuttanut erittäin monipuolisissa sosiaalialaan töissä koko ikänsä. Hänen aviomiehensä Mika, 36, on pappi, joka toimii tänä kesänä Rautavaaralla kirkkoherran sijaisena. Pariskunta on ollut naimisissa 14 vuotta ja heillä on viisivuotias poika Miko-Matias, joka syntyi iloisena iltatähtenä yhdeksän vuoden lapsettomuuden jälkeen.

Maarit on kremppojensa vuoksi joutunut syömään kahmalokaupalla erilaisia särky- ja nukahtamislääkkeitä. Elämä alkoi kuitenkin kirkastua, kun hän kymmenkunta vuotta sitten kuntoutuksessa ollessaan tutustui Tempur-tyynyyn. Sittemmin hänen terapeuttinsa ja lääkärinsä suosittelivat myös Tempur-patjaa ja matkapatjaa, ja niinpä vakuutusyhtiö Pohjolalle tehtiin anomus.

– Pohjola on koko ajan ollut hienosti mukana korvauksissa ja kuntouttamisissa, eikä kestänyt kuin kaksi ja puoli viikkoa, kun sain luvan mennä hankkimaan itselleni Vepsäläiseltä 20 cm Tempur-patjan. Seitsemän sentin matkapatjaan sain luvan vuotta myöhemmin.

Tempurin mallisto ei ole halvimmasta päästä, sillä 20 cm patjan hinta pyörii tonnin kieppeillä, matkapatja on puolta halvempi ja tyynyt maksavat hiukan yli 100 euroa. Maarit vakuuttaa kuitenkin, että ne olisivat olleet hintansa väärtejä, vaikka hän olisi joutunut maksamaan ne omasta pussistaan. Nyt kuitenkin vakuutusyhtiö toimi maksumiehenä.

– Tavalliset eli metallia ja muovia sisältävät patjat eivät minulla toimi, sillä ne provosoivat ja ärsyttävät paikkojani, koska olen vähän kipeä päästä varpaisiin saakka. Ennen yöni olivat aika vaikeita, sillä heräilin usein ja yritin hakea sopivaa asentoa. Heräsin aamuviideltä polttaviin, pitkin jalkoja lantiosta lähteviin kipuihin enkä saanut enää sen jälkeen unta. Nukuin todella huonosti vuosikausia.

– Kun sain Tempurin patjan, olen nukkunut itseni elämäni kuntoon kolmessa ja puolessa vuodessa. Rakastan elämää ja nautin siitä. Toimintakykyni, työtehoni ja vireyteni ovat palanneet. Pystyn taas juoksemaan kymppiä ja viittätoista kilometriä, poljen maastopyörälläni ja käyn kuntosalilla. Elämässäni ei ole mitään rajoituksia, mutta ehkä sentään en benji-hyppyjä lähde yrittämään, vaikka lääkärit ovat vakuuttaneet, että raudat kestäisivät senkin.

– Tempur tasoittaa päivällä rasituksessa olleen kehon paikkoja ja lepuuttaa yöllä kaikkia nikamavälejäni. Aamujäykkyyttä ei enää esiinny, lonkkasäryt ovat kadonneet, nukun pitkiä ja syviä jaksoja ja näen miellyttäviä unia. En ole enää vuosiin tarvinnut nukahtamislääkkeitä ja särkylääkkeitä joudun käyttämään maksimissaan enää pari kertaa kuussa. Vatsanikin voi paremmin kuin ennen.

Maarit sanoo, että kun hän menee makuulle, hänestä tuntuu kuin hän vajoaisi jonnekin omaan lämpimään koloonsa. Patja myötäilee hänen kroppaansa. Vaikka hän nukkuisi jonakin yönä vain seitsemän tuntia, hän tuntee olonsa levänneemmäksi kuin aiemmin 10 tunnin katkonaisten yöunien jälkeen. Tempurin patjan on todettu vähentävän kääntyilyä jopa 80-prosenttisesti ja Maaritin tapauksessa yöheräilyt ovat loppuneet melkein kokonaan. Tarkempia tietoja tempur.fi -nettisivuilla.

– Sama kokemus on Tempurin tyynyjen kanssa. Enää pääni ei tipahda tyynyltä, kädet eivät puudu enkä työnnä niitä tyynyn alle. Aiemmin piti laittaa yksi tyyny polvien väliin ja toinen kainalon alle, eikä sittenkään sopivaa asentoa tahtonut löytyä. Kaikki tällainen on nyt kokonaan poissa. Olen elämääni aivan ehdottoman tyytyväinen.

Teksti: Reijo Ikävalko

Terveys-Hymy 6-09

Teksti:Tempur
Avainsanat: kipu, uniongelma, särky

Kommentit

Oma kommentti