Uno voimistuu havupuu-uutteella

Ruotsalainen Uno Fredriksson on joutunut pään alueen syöpien kynsiin useamman kerran. Hänelle on tehty vaikeita ja vaarallisia leikkauksia, jotka kaiken huipuksi eivät ole sujuneet niin kuin olisi pitänyt. Nyt Uno toipuu operaatioista havupuusta valmistetun antioksidanttijuoman avulla.

Uno Fredriksson, 70, asuu Östra Greviessä noin 20 kilometriä Malmöstä etelään. Hän on työskennellyt sairaaloissa tekniikan laitteiden korjaajana ja asentajana, mutta nykyään hän on jo eläkkeellä.

Pian eläkkeelle pääsyn jälkeen Unon suun limakalvossa huomattiin solumuutoksia. Hänet leikattiin Malmön Yliopistollisessa sairaalassa, mutta operaatio ei onnistunut. Sama paikka jouduttiin leikkaamaan uudelleen puolen vuoden kuluttua.

Juuri tuolloin Uno sai kuulla Lennart Ekströmiltä (Terveys-Hymy 3/2013), että tämä oli toipunut syövästä ilman sädehoitoa tai solumyrkkyjä pelkästään juomalla Havupuu-uutejuomaa. Tämä tieto antoi toivoa hänelle. Hän ajoi 80 kilometrin päähän Helsingborgiin hakemaan juomaa ja pääsi kokeilemaan onneaan juoman myötä.

Hän tunsi itsensä niin terveeksi puolen vuoden jälkeen, että lopetti Havupuu-uutejuoman juonnin.

Ikävä yllätys

Syksyllä 2010 tuli kuitenkin ikävä yllätys, kun Unon oikeassa poskessa todettiin syöpä. Tällä kertaa hänet leikattiin Lundin yliopiston sairaalassa. Jälleen kerran tapahtui sellaista, mitä ei saisi tapahtua: hänen leukaluunsa vaurioitui pahasti leikkauksessa. Se tuotti ankaria tuskia Unolle, ja kaiken kivun ja vaikeuksien keskellä hän unohti Havupuu-uutejuoman.

Kaksi vuotta myöhemmin eli syksyllä 2012 syöpä oli levinnyt myös kaulan imusolmukkeeseen. Myös tämä leikkaus suoritettiin lokakuun puolivälissä Lundissa. Tällä kertaa pantiin uusiksi lähes koko oikea puoli kasvoista. Leukaluu poistettiin, paikattiin ja poskilihat otettiin reidestä. Toipuminen oli alussa hyvin vaikeaa eikä Uno voinut syödä moneen kuukauteen muita kuin liemiruokia.

Hän alkoi juoda heti leikkauksen jälkeen kotiin päästyään Havupuu-uutejuomaa, mutta sädehoidon aikana hän piti paussin. Heti hoidon loputtua Uno otti uudestaan uutepullon esille ja alkoi juoda sitä kolme desiä päivässä. Nykyään hän juo sitä enää päivittäin vain kaksi desilitraa, koska hän tuntee itsensä terveeksi.

– Aion jatkaa sen juomista niin kauan kuin elän, Uno toteaa vakaasti.

– Eihän se paranna syöpää, mutta yritän sen avulla torjua syövän uusiutumista.

Kivulias kokemus

Sädehoito oli Unolle todella ankara ja kivulias kokemus. Se poltti ihon kaulalta ja poskesta lähes vereslihalle. Se oli vaikeaa aikaa koko perheelle ja erikoisesti hänen vaimolleen Ann-Christinalle, joka on ammatiltaan sairaanhoitaja. Hänen ammattitaitoaan tarvittiin, ja siitä olikin suurta hyötyä, kun hän hoiti miestään. Ann-Christina matkusti Lundiin joka päivä tukemaan Unoa, kun tämä makasi siellä hoidettavana.

Uno on normaalisti hyvin hauska ja huumoria viljelevä mies, mutta rankkojen hoitojen aikana häneltäkin olivat vitsit vähissä. Nyt Unon kaulan iho on jo hyvä ja poskella jopa entistä parempi.

Uno juhli syksyllä 70-vuotissynttäreitään perheen ja ystävien kanssa. Koko talo täyttyi hauskoista jutuista, iloisista lauluista ja naurusta. Kaikki mukana olleet olivat sitä mieltä, että Uno oli suorastaan nuortunut useammalla vuodella kovan kuurinsa jälkeen.

Unon vaimo Ann-Christine on suositellut juomaa kaikille tutuille ja ja tuntemattomille ja on kertonut, kuinka tehokas se on.

– Uskon vakaasti, että juoma on auttanut minua toipumaan, Uno toteaa itse.

Teksti Anna Hälinen Ekström ja Reijo Ikävalko


Havupuu-uutejuoma

Turun yliopistossa tutkittu luonnon antioksidantti länsirannikon männystä. Tutkimuksiin perustuvien kemiallisten havaintojen ja havupuu-uutejuomaa käyttäneiden henkilöiden kokemusten perusteella sen hyvää tekevä sisältö ei ole pelkän uskon varassa.

Havupuu-uutejuoma

Teksti: Hymy
Avainsanat: havupuu-uutejuoma, Karin havupuu-uutejuoma, syöpä

Kommentit

Oma kommentti