Vaimo suositteli miehelleen Plantforcen magnesiumvalmistetta: Tästä vatsakin tykkää!

Mainos

Vahvan urheilutaustan omaava Jani Sommarberg on tottunut käyttämään vitamiineja. Osasta tuli kuitenkin vatsaongelmia, mutta onneksi löytyi Riina-vaimon suosittelema jauhemuotoinen magnesiumvalmiste.

Kouvolassa asuva Jani Sommarberg on pyörittänyt omaa lvi-alan yritystään kolmisen vuotta. Sitä ennen hän hääri putkimiehen hommissa toisen palveluksessa.

– Nyt joutuu vain tekemään pitempiä päiviä kuin ennen ja joustamaan vähän eri tavalla. On paperitöitä sun muita, mutta onneksi töitä on riittänyt. Vanhasta firmasta lähti paljon asiakkaita mukaan. Teen pääasiallisesti töitä lähinnä kiinteistöhuollossa ja taloyhtiöille.
Janin ja hänen vaimonsa Riinan, 32, perhe on nelihenkinen, sillä taloudessa on kaksi cockerspanielia, Pontus ja Nelma. Riina toimii hyvinvointialan yrittäjänä.
Ennen yritystoimintaan ryhtymistä Jani oli innokas urheilija. Nuoruudessaan hän pelasi jalkapalloa ja jääkiekkoa aina 14-15-vuotiaaksi asti, mutta sitten kaveri houkutteli hänet punttisalille ja kamppailu-urheilun pariin. Jani alkoi harrastaa sekä Brasilian jujutsua että lukkopainia.
– Sille tielle jäätiin, hän naurahtaa.
Janin lajit eivät ole tuttuja läheskään kaikille urheilun harrastajalle, joten on syytä selvittää, mistä olikaan oikein kysymys.
Brasilialainen ju-jutsu on brasilialaisten Carlos ja Hélio Gracien perinteisten japanilaisten jujutsu- ja judotekniikoiden pohjalta kehittämä kamppailu- ja itsepuolustuslaji. Brasilialainen jujutsu painottuu erilaisiin maassa käytäviin kamppailutekniikoihin. Tyypillisessä ottelutilanteessa vastustaja pyritään viemään mahdollisimman pian maahan, jossa ottelu lopetetaan lukolla tai kuristuksella. Lukkopaini muistuttaa hyvin paljon Brasilialaista jujutsua, mutta siinä ei käytetä jujutsu-pukua.
– Brasilialainen ju-jutsu on mattokamppailulaji, jossa päällä on samanlaiset puvut kuin judossa, Jani selvittää.
– Lukkopainissa varusteina on shortsit ja t-paita. Tavallisesta painista se eroaa siten, että kun tavallinen paini loppuu selätykseen, tässä jatketaan vielä maassa vähän pitempään.
Janilla on SM-mitaleita molemmista lajeista, vain mestaruus on kiertänyt häntä, vaikka lähellä onkin käyty.
– Pienestä ovat mestaruudet olleet kiinni. Haaveena olisi, että voisi vielä kokeilla kilpailemista, jos vain työt antavat myöten. Kilpaileminen on tärkeämpää kuin mestaruudet, hän kertoo.

Viisas vaimo ehdotti Plantforcea

Jani on käyttänyt koko ajan myös tiettyjä ravintolisiä kuten D-vitamiinia, sinkkiä ja omega-3 rasvahappovalmisteita. Listaan kuuluu myös magnesium, mutta sen kanssa tuli ongelmia. Janin vatsa alkoi kenkkuilla.

– Kokeilin kramppien torjumiseksi ja palautumisen nopeuttamiseksi useita tablettimuotoisia magnesiumvalmisteita, mutta kun muutaman tabletin otti, se pisti pakin sekaisin. Kramppien puolesta olisin voinut ottaa enemmänkin magnesiumia, mutta se ei tableteilla onnistunut. Vatsa tuli kipeäksi ja oli ripuliakin.
Magnesiumia on iät ja ajat käytetty ummetuksen torjuntaan. Sen kanssa on kuitenkin oltava tarkkana, ettei vessa ala kutsua. Sen Janikin huomasi.
Nyt kehään astui viisas vaimo Riina, joka oman ammattinsa puolesta on perehtynyt ravintolisiin. Hän suositteli Janille jauhemuotoista Plantforce-magnesiumvalmistetta.
– Piti vähän aikaa ihmetellä, mutta se alkoikin toimia. Tuotetta sekoitetaan veteen, ja se on vielä hyvänmakuinenkin. Kun sitä otti illalla nukkumaan mennessä, alkoi tuntua, että nukahtaakin paremmin. Kaikkein positiivisin vaikutus sillä oli kuitenkin se, että kun aamulla heräsi, vatsa ei ollut kipeä.
– Se tuntuu imeytyvän huomattavasti tablettimuotoisia magnesiumtuotteita paremmin. Kannattaa kokeilla. Suosittelen sitä erityisesti raskasta fyysistä työtä tekeville ja kovaa treenaaville.
Tarkempia tietoja Janin käyttämästä Plantforce-magnesiumvalmisteesta on www.lootuskauppa.fi -nettisivuilla.

 

Artikkeli on julkaistu Terveys-Hymyn numerossa 7/2021.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Mika Lahtonen
Avainsanat: Jani Sommarberg, Lootuskauppa, magnesiumvalmiste, Plantforce, Riina

Kommentit

Oma kommentti