Valmiste pienensi suonikohjuja

Ritva Salminen on välttynyt pahemmilta sairauksilta ja onnettomuuksilta eikä hänellä vieläkään ole reseptilääkkeitä. – Vain suonikohjut ovat kiusanneet. Onneksi löysin omasta kaupastani avun jo yli 20 vuotta sitten, Ritva sanoo.

Ritva Salminen, 71, on eräs maamme luontaistuotekaupan pioneereista, sillä hänellä on ollut Sysmässä oma liike pystyssä jo peräti 23 vuoden ajan. Ritvan putiikki on nykyään osakeyhtiömuotoinen, hänen työkaverinsa on oma tytär Pauliina Silva ja kolmantena omistajana on Minttu Jores. Kyse on siis kolmen naisen yrityksestä, sen nimi on Luontoemo ja siihen voi käydä tutustumassa www.luontoemo.fi -internetosoitteessa.

– Bisnekset vain tahtovat koko ajan vaikeutua, kun ruokakaupat ja apteekit ovat tulleet kilpailuun mukaan. Olemme yrittäneet keskittyä niihin valmisteisiin, mitä marketeista ei saa. Sysmässä ei kuitenkaan ole toista terveyskauppaa.

Ritva on ennen luontaistuotekauppauraansa vaikuttanut maatalon emäntänä parikymmentä vuotta. Perheeseen syntyi kaksi tyttöä ja poika. Lastenlapsia Ritvalla ja hänen maanviljelijämiehellään on viisi.

– Jo siinä vaiheessa kun olin emäntänä ja meillä oli lypsykarjaa, luontaistuotepuolen asiat kiinnostivat kovasti. Kävin alan kurssejakin ja haaveilin omasta luontaistuotekaupasta. Siinä vaiheessa kun menetin maatalon töissä kaksi sormea, isäntä sanoi, että nyt lopetetaan karjanpito. Siitä se alkoi.

Vain suonikohjut vaivanneet

Ritva on lievästi huvittunut, kun häneltä kysytään eläkkeelle siirtymisestä.

– Eläke, mikä se on? Ei vaan, kai mun varmaan kohta pitäisi, se voi olla pian ajankohtaista. Tytär asuu Mäntsälässä eikä meillä ole varaa palkata ulkopuolista.

Yksi Ritvan jaksamisen syistä on hyvä terveys. Hänellä ei ole koskaan todettu mitään vakavaa sairautta eikä hänellä ole reseptilääkitystä. Vain suonikohjut ovat paljon seisomatyötä tehnyttä naista kiusanneet.

– Suonikohjuja ilmaantui etenkin oikeaan pohkeeseen, mutta on niitä ollut molemmissa jaloissa. Ongelma alkoi samoihin aikoihin kun perustin kaupan. Huomasin sattumalta oman kaupan tuotteista sellaisen valmisteen, jota kannatti kokeilla. Se oli ja on koko ajan ollut sama, Hankintatukun Pycnogenol. Se pienentää suonikohjuja, ja muhkurat muuttuivat sen ansiosta melko lailla olemattomiksi.

Ei leikkausta

Leikkausta Ritva ei ole tarvinnut, vaan hän on pärjännyt Pycnogenolin avulla.

– Alkuun sen pitoisuus oli vain 20 mg, mutta nykyään se on jo 40 mg, jota otan yhden päivässä. Tätä on siis jatkunut jo 23 vuotta. Olin kerran vuosia sitten menossa suonikohjuleikkaukseen, mutta se jäi, kun sairastuin flunssaan. Sen jälkeen olen pärjännyt vallan hyvin Pycnogenolin avulla. Se vaikuttaa verenkiertoon ja vahvistaa verisuonia.

– Vielä nykyäänkin tilanne on niin hyvä, ettei leikkaus ole ajankohtainen. Totta kai suonikohjuja yhä on tämän ikäisellä ihmisellä ja tuntuvathan ne, jos pitempään seisoo, mutta kaikki on hallussa. Olo ei ole ollenkaan sellainen kuin runsaat parikymmentä vuotta sitten.

– Aloin huomata myös keväisin, etteivät allergiaoireet olleet enää yhtä pahat kuin aikaisemmin. Laitan senkin Pycnogenolin ansioksi. Olen saanut samoista asioista myös runsaasti palautetta asiakkailtani. Pycnogenolista on myös olemassa runsaasti tutkimuksia.

Tyytyväisiä asiakkaita

Myös asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä.

– Asiakkaat ovat kertoneet monta tarinaa sen tehosta. Minulle on tultu sanomaan, ettei aiemmin pystynyt käyttämään kenkiä, kun jalat eivät kestäneet, mutta kun asiakkaat ovat syöneet vajaan paketin, minulle on tultu iloisesti kertomaan, että nyt kulkee taas. Monet ovat todenneet Pycnogenolin auttaneen jalkojen väsymiseen ja monilla on ollut samanlaisia kokemuksia allergioista niin kuin minullakin.

Ritva on hauska ja huumorintajuinen nainen. Kun häneltä kysyy harrastuksia, vastaus tulee välittömästi:

– Nykyään minulla on sellainen harrastus, etten harrasta paljon mitään. Kun ikää on näin paljon, alkaa melkein nukuttaa, kun tulee kotiin. Kesäisin harrastan sentään marjastusta ja luonnonyrttien keräilyä.

Itse Pycnogenolista Ritvalla ei ole sen kummempia neuvoja ja ohjeita uusille kokeilijoille.

– Kannattaa kokeilla, muuta en osaa sanoa. Itselläni se alkoi toimia aika nopeasti, ei mennyt kuin muutama kuukausi.

Terveys-Hymy 2-2017

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Jorma Sainio
Avainsanat: suonikohju

Kommentit

Oma kommentti