Varo internetin erektiolääkkeitä

Mies ei tunnetusti hevin hakeudu lääkäriin vaan sinnittelee vaivoineen yksin mahdollisimman pitkään. Erektiohäiriöihin yhä useampi suomalaismies etsii apua internetistä tilaamillaan lääkkeillä ja vaarantaa sen johdosta jopa terveytensä.


Internetistä tilattavat erektiohäiriölääkkeet ovat useimmiten väärennettyjä eikä niiden sisällöstä tilaaja voi saada mitään varmuutta. Ne eivät välttämättä sisällä lainkaan väitettyä vaikuttavaa ainetta tai sitten vaikuttava aine on väärää. Näiden lääkkeiden käyttäminen voi olla vaarallista.

− Erektiohäiriöstä kärsivän miehen kohdalla voi vielä suurempi riski olla se, että kun lääke on hankittu ilman lääkärin tekemää riskikartoitusta, jää ongelman syy huomioimatta ja hoitamatta, varoittaa Terveystalon urologi, dosentti Mika Raitanen.

Erektiohäiriöön on joku syy ja se syy pitäisi selvittää. Nuorilla miehillä syy voi olla esimerkiksi suorituspaine, mutta vanhemmilla erektiohäiriön taustalla voi olla korkea kolesteroli tai verenpaine tai alkava diabetes. Riskitekijöihin puuttuminen ei tarkoita sitä etteikö erektiohäiriötä pitäisi hoitaa – päinvastoin. Erektiohäiriöiden aiheuttajat johtuvat sairauksien lisäksi yhä useammin elintavoista.

− Vastaanotollani käyneeltä nuorelta, tupakoivalta mieheltä kysyin, haluaako hän kymmenen vuoden kuluttua olla seksuaalisesti aktiivinen vai tupakoida? Molemmat eivät tule todennäköisesti onnistumaan, Mika Raitanen toteaa.

Teksti: Hymy
Avainsanat: erektiohäiriö, erektiohäiriölääke

Kommentit

Oma kommentti