Varpaiden palelu loppui

Joskus apu on lähempänä kuin lähin puhelin. Kajaanilainen luontaistuotekauppias Marjut Kettunen sai havaita tämän totuuden hiljattain, kun hän alkoi kokeilla omiin pikku vaivoihinsa kauppaansa tullutta uutuustuotetta.

Marjut Kettusella, 49, on Kajaanissa kaksi luontaistuotekauppaa – toinen aivan ydinkeskustassa ja toinen noin kilometrin päässä tavaratalo Prismassa. Hänen aviomiehensä Aimo Partanen, 52, työskentelee yrityksessä Marjutin kanssa. Muuta henkilöstöä on kolme kappaletta. Marjutin löytää useimmiten juuri Prisman liikkeestä, missä toimii firman operatiivinen johto.

Marjut on jo toisen polven luontaistuotekauppias, sillä hänen äitinsä Sylvi Kettunen perusti ensimmäisen liikkeen jo kohta 30 vuotta sitten. Sukupolvenvaihdos tapahtui vajaat kymmenen vuotta sitten.

– Kun olin 18-vuotias päätin mielessäni, että ikinä en rupea jatkamaan äitini hommia, mutta tässä sitä vaan ollaan. Eikä ole kaduttanut.

Marjutilla ja Aimolla on kolme lasta, 27- ja 20-vuotiaat tytöt ja 18-vuotias poika. Esikoinen on opettaja, keskimmäinen opiskelee matkailualaa ja pahnanpohjimmainen käy vielä lukiota. Aika näyttää, ilmestyykö vielä kolmaskin polvi kaupan tiskin taakse.

– Itse olen ollut alalla jo 25 vuotta, Marjut kertoo.

– Olen ollut kuvioissa mukana siis hyvin nuoresta. Sitä ennen olin töissä päiväkodissa.

Ikä tuo kylmät varpaat

Marjut täyttää 50 vuotta ensi tammikuussa. Hän itse on sitä mieltä, ettei suuria juhlia tarvita, mutta jälkikasvu kuulemma painaa päälle. Senkin sitten aika näyttää.

– Onneksi mitään vakavaa sairautta tai muita pahempia terveysongelmia ei ole, hän toteaa tyytyväisenä.

– Niska-hartiaseutu on toisinaan hiukan jumissa, mutta se on aika tavallinen vaiva ihmisillä.

On sanottu, että jos viisikymppistä ei aamulla herätessä kolota mistään, hän on kuollut. Niinpä Marjutillakin on lieviä terveysmurheita, mutta onneksi ei mitään kovin vakavaa.

– Olen kärsinyt kylmistä varpaista ja sormista. Vaiva on tullut pikkuhiljaa. Kun muistelee nuoruusvuosia, siihen verrattuna eroa on selvästi esimerkiksi nukkumaan mennessä. Verenkierto on iän myötä heikentynyt ja se on tuntunut erityisesti varpaissa.

Koska Marjut on luontaistuotekauppias, hän joutuu työnsä puolesta vuoden mittaan osallistumaan useisiin eri koulutustilaisuuksiin. Viime syksynä hän sai tietoa Polar Pharman uutuustuotteesta, jonka nimi on Freestream Fruitflow.

Näytepakkaus yllätti

Kyse on verenkiertoa elvyttämään tarkoitetusta valmisteesta, jonka vaikuttava aine on eristetty tomaatista.

– Saimme näytepakkaukset ja päätin kokeilla. Saan paljon erilaisia näytteitä vuoden mittaan eikä kaikkia ole tietenkään mahdollisuus ruveta käyttämään, mutta tämä kiinnosti.

Kului puolitoista viikkoa, kun Marjut eräänä lauantai-iltana havahtui outoon tunteeseen.

– Muistan tuon tilanteen oikein hyvin, hän naurahtaa.

– Rupesin oikein tosissani miettimään, mikä tässä illassa oli erilaista. Aluksi en hoksannut sitä millään, mutta sitten tajusin, että hyvänen aika, mullahan on varpaat lämpimänä. Kädetkin olivat lämpimät.

Uutuustuote tuli kuin tilauksesta, sillä Kajaanin Prismassa ovet käyvät ahkerasti ja etenkin talvisin Marjutin myymälä on aika vetoinen. Ovet toimivat kuin ahjot, ja villasukat ovat olleet tarpeeseen. Nyt tuli asiaan suuri helpotus.

– Olen huomannut, että kynnetkin ovat paremmassa kunnossa kuin ennen. Kun verenkierto paranee, silloin ravintoaineetkin menevät paremmin sinne minne niiden kuuluu mennäkin.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Anne Anttila

Terveys-Hymy 4-14

Teksti:Polar Pharma
Avainsanat: sormien palelu, varpaiden palelu, verenkierto

Kommentit

Oma kommentti