”Verenpaine ei vaivaa enää!”

Kolmen lapsen äiti Reetta Tuomi on tehnyt tempun, ettei juuri hurjemmasta väliä. Aikoinaan 120-kiloinen nainen painaa nykyään enää 68 kiloa. – Esikoisen odotus ja syntymä havahdutti todellisuuteen, hän kertoo.

Tuusulan Jokelassa asuva Reetta Tuomi, 36, on kolmen iloisen kirkassilmän äiti: Erika on 12-vuotias, Iris kymmenen ja Aaro nelivuotias. Menoa ja vilskettä siis löytyy, sillä Reetta on ammatiltaan perhepäivähoitaja. Hoitolapsia on neljä, joista vanhin on viisivuotias ja nuorimmaiset kaksivuotiaita. Hetkeksikään meno ei siis hellitä.

Reetta on naimisissa työnjohtajana työskentelevän Janinsa, 38, kanssa. Pariskunta tapasi toisensa Reetan ollessa vasta 14-vuotias, ja yhtä on pidetty siis jo ihan varhaisnuoruudesta saakka. Reetta on koulutukseltaan yo-merkonomi ja erikoistunut ulkomaankauppaan. Ennen nykyisiä kuvioitaan hän ehti työskennellä myyntiassistenttina metallialalla.

Ennen omia lapsia Reetan elämäntavat olivat vallan erilaiset kuin nykyään. Painoa alkoi vähin erin kertyä sairaalloisen runsaasti. Hän ei osaa nimetä mitään erityistä herkkua, mutta kaikki makea ja rasvainen upposi. Esimerkiksi hampurilaisravintolat tulivat hyvin tutuiksi.

Liikunnasta ei ollut tietoakaan ja kasvikset hän kiersi kaukaa. Pahimmillaan vaaka näytti 164-senttiselle naiselle jo 120 kiloa.

– Korkea verenpaine alkoi vaivata. Se oli pahimmillaan 170/110. Aloin myös vältellä sosiaalisia tilanteita, hän tunnustaa.

Ruokavalio remonttiin

Kun Reetta alkoi odottaa esikoistytärtään vuosituhannen vaihteessa, kaikki alkoi mennä uusiksi. Odotusaika oli niin vaikea, että hän oksensi melkein koko ajan – ja laihtui siinä sivussa kymmenen kiloa.

Reetta käänsi tilanteen edukseen, laittoi ruokavalion remonttiin ja alkoi harrastaa kävelylenkkejä. Myös raskausmyrkytys pelästytti, ja hän teki itsensä kanssa lujan päätöksen siitä, että paino putoaa vielä entisestään. Reetta halusi lisää lapsia ja ajatteli, että jos hän vain jotenkin itse pystyy vaikuttamaan tilanteeseen, hän myös sen tekee.

– Yksi sysäys tuli synnytyssairaalassa, missä vierustoveri oli samanlaisessa tilanteessa. Hän oli hankkinut Painonvartijoiden ohjeet ja kysyi, rupeaisinko kisailemaan hänen kanssaan. Sain myös siskoni houkuteltua mukaan. Tällä konstilla putosi vielä reilut 20 kiloa eli vajaassa vuodessa laihduin noin 30 kiloa. Tosin siitä tuli takaisin kymmenkunta kiloa ja onhan paino sahaillut senkin jälkeen, mutta vasta viime vuosina olen kasvaneen urheiluharrastuksen myötä saanut painoni vakautettua.

Reetan todellinen kunnonkohennus alkoi vuonna 2009, kun hän liittyi harrastejalkapallojoukkueeseen. Hän jäi urheiluun täydellisesti koukkuun, ja niinpä paino putosi vielä parikymmentä kiloa lisää. Myös ruokavalioon tuli uusia tarkistuksia.

Lisää energiaa

Liikkumisesta onkin tullut Reetalle erittäin tärkeä päivärutiini.

– Jalkapallon lisäksi lenkkeilen, pyöräilen, rullaluistelen ja pelaan sählyä. Talvisin hiihdän ja pelaan jääkiekkoa. Valitettavasti vuorokaudessa on vain 24 tuntia, mutta sinäkin aikana ehtii.

Treenit ovat monipuolisia ja rankkojakin. Hyvässä seurassa, sopivasti huumoria mukana ja pilke silmäkulmassa on aina mukava urheilla eikä ajankulua edes huomaa.

– Valmentajamme Ari Juntunen on painottanut myös ravintolisien merkitystä ja kuinka niiden avulla flunssat pysyvät poissa ja jaksaa treenata. Hän on aina itse ottanut reissuilleen mukaan Mivitotal-nimistä valmistetta. Minäkin päätin tutustua siihen ja rupesin käyttämään Mivitotal Premiumia viime syksynä.

– Se on selvästi parantanut arkijaksamistani. Energiaa ja pirteyttä on tullut lisää, ja flunssat ja muut pöpöt ovat pysyneet kaukana. En ole sairastellut ja korkea verenpaine ei vaivaa enää.

Reetta tutustui Mivitotaliin ensimmäisen kerran ”pyhiinvaellusretkellä” Jokelasta Helsingin kautta Porvooseen. Hän on urheilukavereittnsa kanssa pyöräillyt tuon 110 kilometrin reitin, ja Mivitotalia on ollut matkaeväänä lisäpotkua antamassa.

– Porvoon pyöräretken suojelijana on Remu Aaltonen, joka on valmentajamme Ari Juntusen ystäviä. Hän ottaa meidät aina Porvoon paahtimolla vastaan. Meitä on yleensä kymmenkunta henkeä.

Tunnettu yllytyshullu

Ei vielä tässä suinkaan kaikki.

– Kun eka kerta pyöräiltiin Jokelasta Helsingin kautta Porvooseen, valmentaja heitti, että tästä porukasta varmaan joku jaksaa lähteä hänelle seuraksi myös Pieksämäen reissulle. Joku sanoi nimeni, sillä hän tiesi mun hulluuteni, ja niin minä nostin käteni ylös.

Viimekesäiselle pyöräretkelle Pieksämäelle tuli vuorokauden sisällä mittaa 294 kilometriä.

– Perillä tuli todellinen voittajan olo, minähän jaksoin! Urakan jälkeen käytin kramppien ehkäisemiseen ja lihashuoltoon DiaSuper magnesiumsitraattia ja tietysti Mivitotal Premiumia. Jo seuraavana päivänä kiirehdimme Jokelaan futistreeneihin eivätkä paikat olleet yhtään kipeinä.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Reetta on osallistunut muutaman kerran puolimaratonille ja viime tapaninpäivän myrskyssä hän lenkkeli yhtä soittoa kokonaisen maratonin verran.

– Tarkoitus oli juosta 35 kilometrin kinkunsulattelulenkki, mutta sitten taas valmentaja Ari heitti, että eikö voitaisi juosta koko maraton, kun matkaa ei enää olisi kuin seitsemän kilsaa. Ja niin minä yllytyshulluna juoksin sen, ja seuraavana päivänä olin taas treeneissä. Kilpamaratonille en sentään ole lähtemässä!

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 4-12

Teksti: Hymy
Avainsanat: laihdutus, liikunta, ravintolisä, ruokavalio, verenpaine, ylipaino

Kommentit

Oma kommentti