Kun englantilainen Peter Jackson oli 39-vuotias, hänen maailmansa mullistui pahemman kerran eräänä lokakuun iltana. Hän työskenteli tuolloin suuren lääkeyhtiön vientijohtajana, vietti stressaavaa elämää ja joutui matkustamaan paljon. Tapahtumat käynnistyivät Keniassa.
Peter Jackson, 55, tunnustaa, että hän hankki itselleen tieten tahtoen vaikeuksia. Kaikissa opaskirjoissa varoitetaan syömästä mereneläviä tropiikissa, mutta mitä tekikään Peter – hän tilasi itselleen katkarapucurryn intialaisessa ravintolassa Nairobissa. Se oli virhe.
– Elämäni meni sekaisin kolmeksi vuodeksi, sillä sain katkaravuista vakavan salmonellatartunnan. Voidaan puhua jopa myrkytystilasta. Tilanne oli niin paha, että jouduin sairaalaan jo Keniassa ennen kuin pääsin palaamaan kotiin Englantiin. Oletin kuitenkin, että se menee ohi antibioottikuurilla, hän huokaa.
Asiat eivät edenneet Peterin toivomalla tavalla. Jos hänen suolistonsa olisi ollut kunnossa ennen kohtalokasta katkarapuateriaa, hänen vaivansa olisi voinut mennä ohi viikossa, mutta Peterin suolisto oli jo tätä ennen valmiiksi sekaisin.
– Teini-iässä minua vaivasi paha ummetus. En ymmärtänyt tilannetta oikein itsekään, koska suolen toiminta ei pahemmin kiinnostanut. Jos en saanut mitään aikaan kolmeen päivään, en pitänyt sitä mitenkään kummallisena. Eikä tuollaisista asioista puhuttu edes kavereille. Tajuan vasta nyt, että myös nuoruusaikojeni iho-ongelmat johtuivat rankasta ummetuksesta ja vatsaongelmista.
Kun Peter oli kolmissakymmenissä, hänellä alkoi ilmetä ajoittaista ripulia. Koska ripulijaksot eivät kestäneet paria päivää kauempaa, hän ei kiinnittänyt niihin suurempaa huomiota.
– Koska en ollut perillä vatsavaivoista, ohitin koko asian olan kohautuksella. Saatuani salmonellamyrkytyksen Nairobissa suolistoni oli jo todella heikossa kunnossa. Olin tavallista alttiimpi kaiken maailman pöpöille. Vasta viime vuosina olen tajunnut, että pitkäaikaisessa ummetuksessa haitallisten bakteerien määrä paksusuolessa lisääntyy, kun taas hyödyllisten bakteerien määrä vähenee. Se heikentää suoliston toimintaa ja koko ihmisen puolustuskykyä.
– Ihmiset eivät tiedä, että keski-iän ripulitaipumus on usein pitkäaikaisen ummetuksen aiheuttama. Tästä syystä pelkästään oireenmukainen hoito eli ripulilääkkeiden syöminen ei ratkaise tätä ongelmaa vaan voi suorastaan pahentaa sitä.
Peterin vatsaongelmat eivät ratkenneet antibioottikuurilla. Ajauduttiin ojasta allikkoon. Lääkäri neuvoi Peteriä lisäämään kuitujen osuutta ruokavaliossa. Hän ei noihin aikoihin tuntenut muita kuituvalmisteita kuin vehnätuotteet ja hän kokeili niitä, mutta ne eivät sopineet hänelle alkuunkaan.
– Tilanne paheni kuukausi kuukaudelta. Jouduin olemaan runsaasti poissa töistä. Tapasin tuolloin sattumalta työkuvioissani luontaishoitoja antavan hollantilaisen, joka arveli minun kärsivän ärtyneestä paksusuolesta. Luontaishoitaja kertoi saaneensa hyviä hoitotuloksia antamalla potilailleen kahta eri maitohappobakteeria, Lactobacillusta ja Bifidumia. Tuolloin elettiin vuotta 1992, ja hyvin harva edes lääketeollisuudessa oli koskaan kuullut tämäntyyppisistä ystävällismielisistä bakteereista. Minut saatiin kuitenkin vakuuttuneeksi asiasta ja niinpä aloitin niiden syömisen.
Kului kaksi viikkoa, kului kolme, eikä Peterin ripuloinnissa tapahtunut minkäänlaista positiivista muutosta. Hän jatkoi kuitenkin sitkeästi kuuriaan ja toivoi parasta. Eräs hänen lääketeollisuudessa työskentelevistä ystävistään ehdotti Peterille vesiliukoisten kuitujen lisäämistä ruokavalioon, ja Peter teki työtä käskettyä, mutta heikoin tuloksin. Apua ei ollut edes kaurapuurosta. Elämä alkoi kirkastua vasta sitten, kun hän keksi ratamonkuoresta peräisin olevan psylliumin.
– Psylliumilla oli välitön vaikutus suolistooni. Tilanne alkoi kohentua nopeasti. Tiedän nykyään, että psylliumin kuoret turpoavat veden vaikutuksesta omaan painoonsa verrattuna 25-kertaiseksi. Psyllium on eräänlainen suoliston Rolls Royce, sillä se toimii sekä ummetuksen että ripulin oireisiin.
Kun Peter aloitti psylliumin ottamisen, hän jatkoi silti maitohappobakteerien syöntiä, sillä hän ei vielä tässä vaiheessa osannut sanoa, mikä oli parantanut hänen tilannettaan. Hän havaitsi kuitenkin pian, että psyllium ja maitohappobakteerit auttoivat yhdessä paremmin kuin kumpikaan yksin. Ongelmat kuitenkin alkoivat uudestaan joka kerta, kun hänen piti lähteä matkalle. Sopivaa valmistetta, jossa olisivat olleet kaikki hänen tarvitsemansa ainesosat, ei ollut olemassa.
– Otin uudestaan yhteyttä luontaishoitajaan ja kerroin ongelmastani. Hän mainitsi markkinoille tulleen aivan uuden aineen, inuliinin, joka oli vihanneskuitu-uute ja jota nyt oli saatavana myös kaupallisesti. Inuliinilla oli hänen mukaansa erittäin positiivisia vaikutuksia suolen toimintaan.
Peter havaitsi, että parhaaseen tulokseen päästiin sekoittamalla psyllium, inuliini ja hyvät bakteerit keskenään. Hän totesi näillä ainesosilla olevan synergisiä eli toisiaan vahvistavia ominaisuuksia. Sama todistettiin myöhemmin myös tieteellisissä tutkimuksissa.
– Vei kolme vuotta, ennen kuin pääsin vatsavaivoistani eroon, Peter Jackson toteaa. – Koska olin itse saanut avun ja työskentelin lääketeollisuudessa, päätin tehdä kehittämästäni tuotteesta kaupallisen valmisteen, jolle annoin nimeksi Lepicol. Olin aina haaveillut yrittäjäksi lähtemisestä, ja tämä tapahtui vuonna 1999.
Lepicolista on sittemmin tullut maailmanmenestys, sillä sitä myydään jo 21 maassa ja sitä käyttää yli 100 000 ihmistä. Suomessa Lepicolia markkinoi Bio-Vita (www.biovita.fi).
– Omat kokemukseni ovat opettaneet minulle kaksi asiaa, Peter Jackson sanoo. – Ihminen ei ole terve, ellei hänen suolistonsa ei ole terve. Ja toiseksi: jos haluaa ratkaisun johonkin terveysongelmaan, on aina ensiksi haettava syitä ja yritettävä parantaa niitä luonnonmukaisin keinoin. Seurausten hoito kovilla lääkkeillä ei useimmiten johda mihinkään.
Teksti:
Kuvat: Peter Jacksonin albumi
Terveys-Hymy 11-08
Kommentit
Oma kommentti