Vitamiineilla pelottelu lopetettava

Pitkän linjan terveydenhoitoalan ammattilainen Elina Hytönen on ihmeissään peloittelusta vitamiinien, hivenaineiden ja rasvahappojen haittavaikutuksilla.

Helsinkiläinen Elina Hytönen, 79, ei taida oikein ymmärtää, mitä eläköitymisellä tarkoitetaan. Hän pitää edelleen kiinalaiseen lääketieteeseen perustuvaa vastaanottoaan Helsingin Malminkartanossa. Hänen äänensäkin on hyvin nuorekas, jonka hän iloisesti nauraen sanoo johtuvan siitä, että hän tekee vielä töitä ja syö myös ravintolisiä, ubikinolia, serrapeptaasia, magnesiumia, omega kolmosta, jossa on mukana D-vitamiinia, välillä piimaata ja jotain muutakin.

Elina on peruskoulutukseltaan filosofian maisteri ja hän on antanut kiinalaisen lääketieteen hoitoja jo yli kolmen vuosikymmenen ajan.

– En siis ole lääkäri, mutta olen perinteisen kiinalaisen lääketieteen ohella opiskellut länsimaista lääketiedettä muutaman sadan tunnin verran, mikä on pakollista kaikille kiinalaisen lääketieteen terapeuteiksi pätevöityneille. Käytän ensimmäisellä kerralla vähintään kolme tuntia potilaan vaivojen kartoittamiseen, jolloin diagnoosin tekeminen on perusteellista ja esille tulee kaikenlaisia asioita. Tätä kautta kiinnostuin aikoinani myös vitamiineista, hivenaineista ja muista ravintolisistä. Hoitotyö pakotti kiinnostumaan myös lääkkeiden aiheuttamista haitoista ja viime aikoina erityisesti rokotuksista.

Negatiivisia juttuja

– Rupesin ottamaan selvää näistä asioista jo 1960-luvulla. Olin naimisissa lääkärin kanssa ja minulla on kolme lasta. Hoidin lapsiani mahdollisimman luonnollisesti ja annoin vain ajoittain periksi länsimaisille lääkkeille. Koska olin aika pitkään naimisissa lääkärin kanssa, minulla on myös tiettyä yleissivistystä länsimaisesta lääkehoidosta, hän toteaa.

Elina Hytönen hämmästelee säännöllisin väliajoin toistuvia negatiivisia lehtijuttuja vitamiineista ja hivenaineista. Pari kuukautta sitten Kauppalehdessä julkaistu juttu otsikolla: ”Napsitko vitamiinilisiä? Voit saada syövän” saa Elinan nauramaan ääneen ja pudistelemaan päätään.

– Tämä ei ole mikään uusi asia. Jo 1980-luvun alusta, jolloin lääketeollisuus aloitti voimaperäisemmän lobbauksen ja markkinointipolitiikan, on julkaistu säännöllisesti tällaisia pelottelujuttuja. Aikoinaan peloteltiin akupunktuurista, sitten on varoiteltu yrttiteestä ja viime vuosina tulilinjalla ovat olleet erityisesti monivitamiinipillerit ja kalaöljyt. Nämä jutut lähtevät yleensä USA:sta, missä medikalisaatio on kaikkein vahvinta.

Lääketeollisuuden ote

Hytösen mielestä lääkärit eivät ole puolueettomia.

– Lääketeollisuudella on tiukka ote lääkäreihin, virkamiehiin ja myös mediaan. Meilläkin. Meidän kansallisia hoitosuosituksia eli ns. käypähoitosuosituksia laativassa lääkäriryhmässä lähes 60 prosentilla on sidonnaisuuksia lääketeollisuuteen, ja lääkärien koulutus on lääkefirmojen hoivissa kuten Yhdysvalloissa ja monessa muussakin maassa. Jos joku toimittaja USA:ssa on itsepäinen ja ottaa tasapuolisesti tv-paneeliin kahta erilaista mielipidettä, häntä vainotaan ja lopulta hän joutuu pyytämään anteeksi lääkeyrityksiltä. Näin kävi naistoimittajalle, jonka suositussa tv-ohjelmassa oli mukana myös HPV-rokotteen vammauttaman tytön äiti. Onneksi somen kautta vastarintaliike on paisunut aika valtavaksi.

Suomalaiset toimittajat menevät valitettavan usein kritiikittömästi mukaan USA:sta lähteneisiin pelottelujuttuihin. Ja olisi todella miellyttävää lukea joskus ravintolisistä kertova juttu, jonka lopussa ei varoiteltaisi niiden yliannostuksen vaaroista tai joka edes vihjaisi, että ravintolisillä on sentään tutkitusti hyviäkin vaikutuksia.

Lääkkeiden yliannostukset tappavat

Tämän jutun kirjoittaja muistaa Suomesta yhden selkeän vitamiinien yliannostelutapauksen. Asiasta raportoitiin vajaat 30 vuotta sitten. Silloin muuan 37-vuotias mies oli syönyt niin paljon kananrehua, että hän oli saanut siitä D-vitamiinin yliannosteluoireita.

Hiljattain julkisuuteen tuli tieto, jonka mukaan Suomen sairaaloissa voi vuosittain sattua peräti 700–1700 vältettävissä olevasta hoitovirheestä aiheutunutta kuolemantapausta. Ja pelkästään psykiatrisista lääkkeistä on vuoden 2000 jälkeen länsimaissa kuollut, itsemurhat mukaan lukien, yli 8 miljoonaa ihmistä. Tästä ei nosteta meteliä, mutta vitamiineista ja hivenaineista kyllä jaksetaan varoitella.

– Olen antanut kiinalaisen lääketieteen hoitoja 33 vuotta eikä tänä aikana vastaan ole tullut ainoatakaan ravintolisien aiheuttamaa selvää haittavaikutusta, hän toteaa.

Elina Hytönen pudottelee seuraavaksi erinäisiä tiukkoja tilastotietoja. Niitä vastaan on paha pyristellä.

– Vuonna 2015 USA:n kansallinen myrkytystietokeskus raportoi 2,2 miljoonasta vuosittaisesta myrkytystapauksesta, joista yksikään ei johtunut ravintolisistä, yrteistä, vitamiineista tai hivenaineista. Samanaikaisesti lääkemyrkytykset tappoivat USA:ssa vuodessa 128 000 ihmistä, mikä luku lienee 2,2 miljoonassa mukana. Kun tiedetään, että vain noin yksi prosentti kaikista lääkkeiden haittavaikutuksista tulee ylipäänsä raportoiduksi, todelliset luvut ovat vielä paljon suurempia. Lääkärit eivät monasti tunnista lääkkeiden haittavaikutuksia, eivät usein haluakaan, ja vaikka tunnistaisivat, eivät raportoi niitä eteenpäin. Eivätkä potilaat usein osaa yhdistää lääkkeitä oireisiinsa.

Sponsoroidut 
tutkimukset

Hytönen epäilee, että kaiken takana ovat kytkökset lääketeollisuuteen.

– Vitamiinien vastustajat vetoavat tutkimuksiin, jotka ovat lääketeollisuuden sponsoroimia. Niissä käytetään tarkoitushakuisesti huonolaatuisia synteettisiä vitamiineja, jolloin tuloksista tulee juuri sitä, mitä toivotaankin. Nämä negatiiviset vitamiinitutkimukset ja -jutut ovat täysin masinoituja, eihän kukaan nyt luonnostaan rupea vihaamaan vitamiineja tai hyvää ruokaa. Suomessa mukaan menevät juuri ne tahot, jotka varjelevat lääketeollisuuden etuja. Heitä on THL:ssä, Duodecimissä ja Lääkäriliitossa.

– Minun mielestäni on kerta kaikkiaan vastuutonta, että terveysasioista päätöksiä tekevillä virkamiehillä on kytköksiä lääketeollisuuteen. On lääkäreitä, jotka ovat ensin olleet töissä lääketeollisuudessa ja sitten heistä tulee virkamiehiä ja asiantuntijalausuntojen antajia, mutta sidonnaisuudet jatkuvat. Se on epäeettistä toimintaa, jossa petetään ihmisten luottamus. Siihen olisi puututtava lailla, Elina Hytönen pudottelee lisää.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuvat Elina Hytösen kotialbumi ja Om-arkisto

Terveys-Hymy 5-2016

Teksti: Hymy
Avainsanat: hivenaine, ravintolisä, ravintolisän haitat, vitamiini, vitamiinin haitat

Kommentit

Oma kommentti