Vuosikymmenien takaiset vaivat helpottivat

Kahdeksankymppinen Sisko Varen on vasta hiljattain päässyt eroon kahdesta häntä yli puoli vuosisataa vaivanneesta ongelmasta. Apu tuli kahden luontaistuotteen ansiosta.
Forssan Matkussa asuva Sisko Varen, 80 vuotta ja risat, sai 14-vuotiaana vasemman säärensä sisäpintaan piikkilangasta vajaan viiden sentin mittaisen naarmun, josta oli kehittyä elinikäinen riesa. Vaikka naarmu vaikutti alkuun täysin harmittomalta, se tulehtui, turposi ja alkoi hyvin nopeasti märkiä ja punoittaa.

– Kävin pari kertaa lääkärissä sen takia, Sisko muistelee.

– Kumpikin lääkäri sanoi, että jalka ei parane muuten kuin vuodelevossa. Isä oli kuitenkin rintamalla, jonne hän joutui heti sotien alettua, eikä hän päässyt kotiin edes välirauhan aikana. Niinpä hän oli viisi vuotta poissa kotoa, ja kun vielä vanhempi veli joutui 17-vuotiaana armeijaan, me nuoremmat lapset jouduimme tekemään äidin kanssa pelto- ja karjatyöt.

Vielä tuolloin ei antibootteja ollut käytössä, joten Siskon piti vain sinnitellä. Rippikoulukin piti käydä siinä sivussa. Kun sota päättyi vuonna 1944 ja Siskon isä palasi kotiin, säärihaava oli jyllännyt jo toista vuotta.

– Kun peltotyöt saatiin tehtyä, ilmoitin yhtenä aamuna, että nyt lähden lääkäriin. Hän veti teräslusikalla mädän ja pahaksi menneen lihaskudoksen pois, mikä sattui hirveästi. Lääkäri antoi samalla myös hoito-ohjeet: joka päivä oli keitettävä uusi puhdas vesi kolme kertaa suureen kattilaan ja minun oli pidettävä jalkaani siellä niin kauan kunnes vesi alkoi jäähtyä. Kesti tasan kuukauden, ennen kuin jalka alkoi vähän parantua ja siihen tuli uutta ihoa.

Täysin tervettä siitä ei tullut. Sisko kärsi säärihaavastaan vuosikymmenet ja aina piti varoa, ettei se osunut mihinkään.

Uutejuoma löytyy

Näin mentiin vuosikymmenestä toiseen, kunnes vanha säärihaava alkoi kenkkuilla toista vuotta sitten talvella.

– Siihen tuli ensin semmoinen helmi, ja kun se katosi, sen tilalle tuli reikä, ja heti perään toinen reikä. Niistä vuoti kudosnestettä ja jalka kipeytyi sekä tulehtui jälleen pahasti. Se muuttui punaiseksi. Kävin Turussa Suomen parhaalla verisuonikirurgilla, ja vielä toinen miniöistä on yksi maan tunnetuimpia ja parhaimpia haavahoitajia, mutta kummankaan konsteista ei ollut apua.

Sitten tuli Havupuu-uute kehiin.

– Olin jo tätä ennen kuullut, että se voi auttaa ja tukea ihmisen elimistöä. Sitten luin syyskesällä Terveys-Hymystä jutun, jossa kuopiolainen sairaanhoitaja kertoi omista kokemuksistaan. Rupesin juomaan sitä aamuisin kahvikupillisen tyhjään vatsaan, päivällä sama juttu ennen lounasta ja vielä illalla nukkumaan mennessä kolmannen kupillisen. Kesti tasan kaksi viikkoa, kun jalka oli täysin terve!

Sisko ei voinut kuin ihmetellä. Hän oli juuri jäänyt leskeksi, eikä suuri suru ainakaan parantanut tilannetta. Jalka oli ollut todella kipeä koko kesän, ja Sisko sanoo puolet ajasta maanneensa sängyssä jalat pystyssä.

– Kahden viikon Havupuu-uutekuurin jälkeen jalka on ollut täysin terve, hän ihastelee.

– Se ei ole ollut punainen eikä kipeä. Se vaan kerta kaikkiaan parani.

Uutta ihmeteltävää

Sisko osti uutejuomansa forssalaisesta luontaistuotekaupasta. Kun hän poikkesi siellä kiittämässä, henkilökunta suositteli myös Serrapeptaasia. Ja taas tapahtui merkillinen juttu.

– Minua puri aikoinani 40–50 vuotta sitten koira tähän samaan jalkaan, ja siihen jäi läpimitaltaan kolmisen senttiä oleva tumma kova arpi. Söin purkillisen Serrapeptaasia, ja niin arpi alkoi pikkuhiljaa pehmetä ja vaaleta, ja lopulta se katosi kokonaan!

Tällä hetkellä Sisko ei käytä kumpaakaan luontaistuotetta, koska vaivat tulivat kuntoon jo viime syksynä.

– Olen saanut pysyvän avun sekä Havupuu-uutejuoman että Serrapeptaasin ansiosta. Voi kun ihmiset vaan uskoisivat niihin ja uskaltaisivat edes kokeilla.
Luulisi näissä krempoissa olevan jo ihan tarpeeksi yhdelle naiselle, mutta mitä vielä. Punkki puraisi Siskoa kohtalokkain seurauksin muutama vuosi sitten.

– Lääkäri ei uskonut sitä punkin puremaksi, joten en saanut antibioottikuuria. Oireita alkoi tulla vasta kuukausien päästä, kun jalka kipeytyi niin pahasti, etten päässyt kunnolla edes kävelemään. Menin Turkuun punkkisairauksiin erikoistuneen lääkärin vastaanotolle, ja nyt sain antibioottikuurin. Se oli kuitenkin sillä tavalla myöhäistä, että sain borrelioosin takia myös fibromyalgian eli pehmytosareuman.

Viimeinen masurkka

Sisko on kotoisin Loimaalta, ja hänen miehensä Tauno oli syntyisin Humppilasta. Sisko työskenteli 20 viimeistä työvuottaan kotiavustajana Vantaan kapungilla, kun taas Tauno Varen teki työuransa vanginvartijana. Forssan Matkun maisemiin he muuttivat vasta eläkevuosien myötä.

– Reumalääkäri sanoi, että nyt minun on tanssittava ja paljon, sillä muuten en pääse kävelemään. Minua ei paljon tarvinnut yllyttää, sillä olen tykännyt tanssimisesta koko ikäni. Mies oli innokas tanssimaan ja me käytiin hänen kanssaan tansseissa vähintään kerran viikossa. Ihan erityisesti Tauno tykkäsi masurkasta ja hän pyysi aina sitä orkesterilta.

Masurkka jäi myös Taunon viimeiseksi tanssiksi, ja hätkähdyttävän mieleenjäävällä tavalla.

– Orkesteri ilmoitti kahden tunnin soittamisen jälkeen soittavansa sinä iltana myös polkkaa ja masurkkaa. He aloittivat Säkkijärven polkalla, joka me myös mentiin.

– Kolmannen tunnin lopussa tuli sitten masurkka. Sen perään tuli vielä toinen masurkka, ja Tauno lähti viemään sitäkin. Pääsimme melkein tahdin loppuun ja olimme käsi kädessä, kun hän katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi, ettei hän jaksa enää. Samassa menivät silmät kiinni ja jalat pettivät. Hän kuoli siihen, mutta saipa hän viimeiseksi tanssikseen tanssia masurkan. Hän lähti pois oman rakkaan harrastuksensa parista, oman vaimonsa vierestä ja satapäisen ystäväjoukon ympäröimänä.

Siihen päättyi 53 vuotta kestänyt avioliitto.

– Miestä ei ollut koskaan tutkittu, joten kukaan ei tiennyt, kuinka sairas hän oli, Sisko kertoo.

– Menin itse sen jälkeen terveyskeskukseen tutkimuksiin, mutta ei multa löydetty mitään muuta kuin vaikkua toisesta korvasta!

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 9-12