Ex-Värttinä-laulajan rakkaus roihuaa Turkissa: Pyörittää luksushotellia!

Kirkkaansininen meri välkkyy auringonpaisteessa taustalla, kun Minna Rautiainen-Cimrin, 48, siristää silmiään poseeratessaan kameralle emännöimänsä luksushotellin Sunprime C-Lounge -hotellin massiivisella laiturilla Turkin Alanyassa.

Minna toteaa, ettei hän ole mikään auringonpalvoja. Aurinkoon hän on kuitenkin saanut 18 vuoden ajan tottua, kun Joensuun kupeesta, Rääkkylästä kotoisin oleva Minna muutti Turkkiin rakkauden perässä. Hän tapasi tulevan miehensä Sükrü Cimrinin, 46, oltuaan lehdistömatkalla Alanyassa vuonna 2001, sillä tämä toimi suomalaisten matkaseurueen oppaana.

Minna muistetaan kansanmusiikkiyhtye Värttinän riveistä. Vuonna 1992 Minna jättäytyi yhtyeestä pois.

– En kokenut itseäni muusikoksi. Kun muut menivät Sibelius Akatemiaan ja muualle, minun kiinnostukseni suuntautuivat silloin viestintään ja kulttuuritutkimukseen.

Nyt Minna miehineen pyörittää Turkissa hienoa hotellia, ja sen rinnalla Minna on mukana perheyrityksessä, joka rakentaa ja myy kiinteistöjä. Myös hotelli on perheen yrityksen rakennuttama.

Vuonna 2015 avattua hotellia pariskunta pyörittää yhdessä Sükrün serkun ja hänen vaimonsa kanssa.

– Työasiat seuraavat kotiinkin. Ideoimme paljon yhdessä, keskustelemme ja autamme toisiamme.

Lue juttu painetusta lehdestä. Sen on kirjoittanut ja kuvannut Juhamatti Nieminen.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: hotelli, Minna Rautiainen-Cimrin, Turkki, Värttinä

Kommentit

Oma kommentti